Porissa pelattiin seniorien valtakunnansarjojen viimeinen alkusarjan kierros. Kierroksella nähtiin hurjiakin tuloksia, vain yksi joukkue jäi alle parivauhdin. Kotijoukkue XO järjesti hienon loppukirin ja nappasi itselleen viimeisen jatkosarjan paikan.
Kierrokselle lähdettiin Ysisadan johtaessa sarjaa, Tornados kakkospaikalla 168 pistettä jäljessä. Kahdesta muusta jatkosarjan paikasta taistelivat kolme joukkuetta: TKK, GB ja Patteri. Ainakin näin oli ajatus päivän alussa.
Ysisata aloitti tekemällä kovimman ensimmäisen pelin kovimman tuloksen 915 ja näytti päivän suunnan. Kovaa tulosta pitää tehdä jos meinaa pärjätä. TKK siirtyi toiseksi voitettuaan pelinsä. Samalla järjestyksellä siirryttiin tauolle kolmen pelin jälkeen.
Neljännessä pelissä XO piristyi ja lähenteli tonnin rajapyykkiä tehdessään 993 (Ari Valaranta 279, Ari Halme 256, Antti-Pekka Lax 236 ja Marko Tukiainen 222). Tämän pelin avulla joukkue kipusi sijalle viisi. Päivän alussa joukkueen ero jatkosarjapaikkaan oli 500 pistettä, nyt 80.
Ennen viimeistä peliä Ysisata oli sekä päivän että sarjan varma ykkönen. TKK oli varmistanut sarjan kakkossijan. Tornados piti kolmatta sijaa hallussa, Patteri neljäntenä 120 pistettä jäljessä heitä ja XO viidentenä 50 pistettä Patterista.
Tornados voitti ottelunsa K-29 vastaan ja piti kolmannen sijansa. Patteri ei saanut peliään kulkemaan sarjan alussa, Ysisata voitti ottelun tuloksella 867-686. XO hävisi myös ottelunsa Pinjetsiä vastaan, mutta teki huomattavasti paremman tuloksen kuin Patteri ja kurvasi viime hetkellä ohi neljännelle tilalle ja jatkopeleihin.
– Aikamoinen yllätys, toivoin että olisimme edes viides mutta neljäs sija oli todella iso yllätys. Olemme pelanneet oikeastaan koko kauden huonosti ja mietimme jo karsintaan joutumista. Onneksi kävi näin, iloitsi päivän kolmanneksi paras pelaaja Ari Valaranta (ka 234).

Jussi Salo, Ari Halme, Marko Tukiainen ja Ari Valaranta
Kierroksen henkilökohtaisesti parasta peliä suoritti Ysisadan Petri Riikonen, joka teki viimeiseen sarjaansa 10 kaatoa alusta. Sitten yksi keila jäi pystyyn ja sarjaksi tuli 289 sekä päivän saldoksi huikeat 1791 seitsemään sarjaan (ka 255,86). Kausitilastoissa Petri sijoittui kolmanneksi, edellä oli kaksi vuoden alusta seniori-ikään päässyttä pelaajaa Petteri Salonen TKK ka 248,86 ja Panu Nurmilo XO ka 226. Molemmilla oli vain seitsemän sarjaa tältä kaudelta, kun taas Riikosella 32 sarjaa keskiarvolla 222,88.
Joukkueenjohtaja Riikonen oli erittäin ylpeä joukkueesta pelien jälkeen:
– Pelattiin hyvin joukkueena ja tehtiin aika paljon tulosta. Itselläni oli hyvä päivä, vasen puoli ei muuttunut niin paljon verrattuna oikeaan puoleen.

Petri Riikonen
Kaksinkertainen jatkosarja neljän joukkueen kesken keilataan sunnuntaina 13.4. Kaupissa Tampereella. Heti perään pelataan kolmen parhaan pudotuspelit. Tamperelaisilla on siis jälleen kotietu, mutta voitto ei ole koskaan kirkossa kuulutettu.
– TKK on aika kova päänahka voitettavaksi, tulee olemaan vaikeaa. Petteri on hyvä vahvistus muutenkin kovaan joukkueeseen. Meillä on hyvät lähtökohdat finaaleihin, ei kai voida muuta kuin parantaa viime vuoden sijoitusta ja voittaa, mietti Petri Riikonen.
Ysisadalla on turvallisen tuntuinen 700 pisteen karkumatka ennen toisena olevaa TKK:a. Kakkosen ja kolmosena olevan Tornadoksen ero on 560 pistettä, kolmosen ja nelosena olevan XO:n ero 300 pistettä. Kuudessa pelissä voi käydä vielä kuinka vaan, kuten tämä päivä osoitti.
Karsintaan matkaavat kuudenneksi sijoittunut Pinjets, seitsemäs GB ja viimeiseksi jäänyt K-29. Mukaan tulee ykkössarjasta lohkovoittajat Veljmiehet, GH ja BC Story. Karsinnat keilataan Tampereella samaan aikaan kuin finaalit.
Sarjatilanne alkusarjan jälkeen
Päivän pelit voi katsoa Porin keilahallin YouTubesta
Teksti: Tiina Viljakka
Kuvat: Ilkka Nenonen