Veteraanien SM-kilpailut huipentuvat tulevana viikonloppuna 18.-19.3. Lappeenrannan keilahallissa loppukilpailuihin. Veteraaninaisten loppukilpailu pelataan lauantaina ja miesten SM-mitaleista keilataan sunnuntaina. SKL lähettää tapahtumat suorana lähetyksenä YouTube-kanavallaan. Selostajina toimivat Pertti Tapola ja Timo Palermaa. Lisäksi SKL tiedottaa tapahtumista verkkosivuillaan koko viikonlopun ajan. 

Veteraanien SM-kilpailuiden alkukilpailu päättyi viime viikolla, pelaajia oli 188 naista ja 849 miestä eli yhteensä 1037, kuten aikaisemmin tiedotimme (linkki uutiseen).

Naisten kilpailussa 12 parasta etenee loppukilpailuun ja miehissä 36. Sekä naisten että miesten loppukilpailussa keilaajat pelaavat eurooppalaisittain kahdeksan sarjaa nollilta aloittaen, minkä jälkeen kolme parasta keilaajaa etenee pudotuspeleihin, jossa pelataan kolmen parhaan porraspelit. Kahdeksan sarjan jälkeen toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet pelaavat yhden sarjan välierän, minkä jälkeen  keilataan niin ikään yhden sarjan loppuottelu.

Naisten mitalistit 2022: kultaa Terttu Savioja (kesk.), hopeaa Hannele Uotila (vas.) ja pronssia Tuula Tamminen.

Viikonlopun aikataulu: 

La 18.3. Naisten loppukilpailu klo 11.00 alkaen
Su 19.3. Miesten loppukilpailu klo 11.00 alkaen

Linkkejä: 

Veteraanien SM-kilpailuiden kotisivut

Veteraanien SM-kilpailuiden tulossivu 

Suomen Keilailuliiton YouTube-kanava

 

Teksti ja kuvat: Henri Havusela