Suomen Keilailuliiton hallitus on päättänyt veteraanivaliokunnan esityksestä nostaa veteraanien alaikärajan 65 vuoteen nykyisen 60 vuoden sijaan. Senioreiden alaikäraja pidetään ennallaan nykyisessä 50 vuodessa.

Tärkeimpänä perusteena päätöksen taustalla on yhteiskunnallinen kehitys, jossa eläkeiän nousu vaikuttaa työssäoloaikojen pidentymiseen, mikä vaikeuttaa veteraanikeilaajien osallistumista kilpailuihin ja sarjapeleihin arkipäivinä. Pienemmät keilaseurat ovat tämän vuoksi usein ongelmissa ja ovat joutuneet jopa luopumaan sarjapeleistä.
Tärkeää on myös huomioida, että kansainvälinen käytäntö tukee 65 vuoteen siirtymistä, koska veteraanien ikäraja muualla maailmassa on yleisesti 65 vuotta. Samoin veteraanien arvokisoissa ikäraja on sama 65 vuotta. Näin muutos selkeyttää myös kansainvälisten arvokisojen ja maaotteluiden pelaajavalintoja.

Muutoksen uskotaan auttavan lisäksi osanottajapulasta kärsiviä seniorisarjoja, joita pelataan nykyisin paljolti veteraanienkin voimin.

Veteraani-iän nostamiseen on viiden vuoden siirtymäaika. Nykyiset veteraani-ikäiset säilyttävät statuksensa, mutta uusia veteraaneja ei tule ennen kuin siirtymäaika on ohi.

Siirtymäaikana säilytetään nykyinen tasoitusjärjestelmä. Sen jälkeen tasoitus alkaa niin, että
65-vuotiailla on nollatasoitus ja siitä eteenpäin normaalisti 1 piste/vuosi/sarja.

Veteraani-iän nosto astuu voimaan vuoden 2025 alusta. Tämän seurauksena kaikki 1964 ja sitä ennen syntyneet pysyvät edelleen veteraaneina, mutta uusia veteraaneja ei tule ennen kuin 1965 syntyneet täyttävät 65 vuotta, eli vuonna 2030.
Säännöt päivitetään tulevan kauden vaihteessa SKL:n kilpailu,- valtakunnansarja, -ja SM-sääntöihin.

 

Sami Järvilä/Mikko Isakow