Seitsemännessä Tulosten takana –jutussa esiin pääsee Suomen kautta aikain menestyksekkäin naiskeilaaja Krista Pöllänen. Pöllänen on urallaan saavuttanut ennätykselliset kahdeksan naisten Suomen mestaruutta ja lukeutui kansainvälisillä kentillä 2000-luvun eurooppalaisiin kärkikeilaajiin. Tulosten takana –viestikapulan Pöllänen saa toiselta saman aikakauden tähdeltä, Lasse Lintilältä.

”Pyrin aina parhaani mukaan valmistautumaan erilaisiin tilanteisiin”, Krista Pöllänen kertoo.

Vuonna 2010 jo kauan lajin kärkipiireissä mukana olleelle Pölläselle tuli kuitenkin eteen tilanne, jota hän ei ollut osannut ennakkoon kuvitella. Latvian Riiassa pelatut naisten EM-kilpailut olivat sujuneet Pölläseltä varsin mainiosti – mitalitili oli avattu hopeisella heti parikilpailussa Piritta Kantolan kanssa ja myös triokilpailusta Pöllänen ja Kantola napsivat yhdessä Hannele Impolan kanssa pronssia. Vaikka myöhemmin pelattu joukkuekilpailu ei tuottanutkaan toivottua jatkoa mitaliputkelle, venyi Pöllänen vielä kisojen yhteenlasketuissa tuloksissa arvostettuun all event –pronssiin.

Loisteliaat kisat päätti all eventin ohella tapahtuman ainut henkilökohtainen laji, masters, johon eteni kisojen 24 parasta keilaajaa. Matsipelikaaviossa 8 parasta keilaajaa sai perinteisesti vapaalipun suoraan toiselle kierrokselle. Paras kolmesta -menetelmällä Pöllänen hoiti avausottelunsa näytöstyyliin, suoraan 2-0 israelilaisvastustajaa vastaan.

Kolmannella kierroksella vastaan tuli kuitenkin kämppäkaveri, ystävä Piritta Kantola. Toiselle tappio tietäisi tien nousemista pystyyn ja toinen varmistaisi mitalin etenemällä kaaviossa neljän parhaan joukkoon.

“En ollut valmistautunut ollenkaan siihen, että saisin ehkä kaikista tärkeimpään matsiin joukkuekaverin vastaan”, Pöllänen toteaa.

“Tilanne oli minulle täysin erilainen kuin olin ajatellut. Olimme Pirittan kanssa pelanneet tietysti paljon yhdessä vuosien varrella ja auttaneet toisiamme. Se oli minulle todella rankka paikka, sillä huomasin pelin aikana ajattelevani myös Pirittan pelin kannalta hyviä muutoksia, joita voisi tehdä.”

Pöllänen voitti lopulta puolivälieräottelun niin ikään 2-0 ja kruunasi loppujen lopuksi kilpailunsa henkilökohtaiseen Euroopan mestaruuteen.

“Harvoin itken kilpailutilanteissa, mutta tuolloin ajatus siitä, että toinen hävisi ja toinen voitti sellaisen pelin, aiheutti pienen tunteenpurkauksen ja minun oli pakko poistua hetkeksi rata-alueelta ja aloittaa sen jälkeen ikään kuin uudestaan”, Pöllänen muistelee.

“Lisäksi koko kilpailu oli itselleni muutenkin kovin outo, sillä sain esimerkiksi pelata koko päivän samalla rataparilla, mikä tuntui ehkä hieman epäreilulle, koska tietenkin hyödyin siitä paljon itse”, Krista lisää.

Keilailu-uransa Krista Pöllänen aloitti hieman sattuman kautta vuonna 1989. Nuorena jalkapalloa pelanneelle Pölläselle iski rasitusvamman takia pakkoloma jalkapallokentiltä. Samaan aikaan Lahdessa mainostettiin keilailun alkeiskurssia, jonne Pöllänen meni löytääkseen lepoajalle jotakin tekemistä.

“Harrastin nuorena useita eri lajeja, mutta en sanoisi, että olisin ollut kaikessa mitenkään hyvä – olin enemmänkin innokas yrittäjä”, Pöllänen kuvailee.

Keilailusta Pöllänen löysi kuitenkin oman lajinsa varsin nopeasti. Menestystä alkoi tulla heti alkuvuosina ja hallilta löytynyt kaveriporukka vei mukanaan keilahallille koko ajan entistä useammin. Samaan aikaan kiivaimmalla treenikaudella muu jalkapallojoukkue meni vauhdilla eteenpäin ja Pölläsen kohdalla nappulakengät vaihtuivatkin pysyvästi keilakenkiin.

“Keilahallille oli aina niin helppo mennä ja olinkin myös varsin ahkera harjoittelija. Äitini kyseli ylioppilaskirjoitusten aikaan, että meinaanko lukea niihin lainkaan, koska asuin tuolloin käytännössä keilahallilla”, Krista naureskelee.

Ensimmäisen kerran Pöllänen puki Suomi-paidan ylleen 18-vuotiaana junioreiden EM-kilpailuissa Brysselissä vuonna 1992. Viimeistään tuolloin tyttönimellään Ylönen keilannut lahtelainen Krista löi nimensä läpi keilailumaailmassa voitettuaan joukkuekullan lisäksi myös kisojen ainoan henkilökohtaisen kultamitalin.

Rakkaan urheiluharrastuksen lisäksi keilailu on tuonut Pölläselle elämään myös pitkän parisuhteen. Vuoden 1994 nuorten MM-kilpailuissa Krista edusti Suomea ensi kertaa tulevan aviopuolisonsa Pasi Pölläsen kanssa. Lahtelaisina nuorina molemmat pyörivät samassa, tiiviissä kaveriporukassa ja kiertelivät yhdessä lähialueen kisoja.

“Ehkä se (Pasiin tutustuminen) näin jälkikäteen ajateltuna oli yksi syy, miksi siellä hallilla tuli vietettyä niin paljon aikaa nuorena”, Krista naurahtaa.

Lahdessa nuorille esikuvana toimi tuolloin todellista kansainvälistä läpimurtoaan tehnyt Mika Koivuniemi, joka vei niin ikään nuoria radoille harjoittelemaan ja kilpailemaan. Fasiliteetit menestyksen polulle olivat niin sanotusti kunnossa.

Pölläsen pitkä maajoukkueura pitää sisällään hienoja onnistumisia alusta saakka, mutta myös karvaita tappioita. Kuva: SKL arkisto

Krista Pöllänen nimettiin naisten maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa vuonna 1996, kun Kanadan Calgaryssa pelattiin baker-muotoista joukkuemaailmancupia. Vaikka Pöllänen pääsikin joukkueeseen varsin nuorena pelaajana, otettiin hänet hyvin vastaan osaksi porukkaa.  

“Olihan se silloin aika jännittävää, kun olin aina katsonut jonkin verran ylöspäin Aallon Pauliinaa ja Maattolan Annikkia sekä muita sen aikaisia idoleita. Kuitenkin kokonaisuudessaan, vaikka joukkueeseen mahtui monia erilaisia persoonia, niin samalla oltiin kovin sopeutuvaisia ja hyvällä hengellä mukana”, Pöllänen toteaa. 

Aikuisten maajoukkuedebyytti menikin tulosten valossa loistavasti, sillä Suomi voitti historian toisessa joukkuecupin tapahtumassa mestaruuden ja uusi sen vielä kaksi vuotta myöhemmin Hollannissa liki saman joukkueen voimin. Joukkueessa keilasivat Pölläsen lisäksi Aalto, Reija Lundén, Jaana Strömberg (nyk. Puhakka), Heidi Larnia (nyk. Pyykkinen) ja Anu Peltola sekä vuonna 1998 Peltolan tilalla Katriina Kukkula. 

Menestyksen tavoittelu ei kuitenkaan Pölläselle ollut uransa aikana itsestäänselvyys. 

“Tietysti toivoin aina voittavani, koska olen kovin kilpailuhenkinen ihminen, mutta olin aina jollakin tapaa tyytyväinen myös muihin sijoituksiin, joita tuli ja iloinen voittajien puolesta. Jossakin kohtaa sitten mietin, että onko siinä mitään järkeä, että uhraan niin paljon aikaa tähän, enkä silti aina halua aidosti voittaa. Koin voittamisen jopa hieman hankalaksi asiaksi, mutta ajan myötä kasvoin siihen, että sain kaipaamaani voitonnälkää”, Pöllänen avaa.

Ääni: Krista Pöllänen kertoo kasvustaan voittajaksi.

Useiden erilaisten menestymisten jälkeen uran kultaisimmat hetket osuivat vuoden 2009 kesä-heinäkuuhun. Pöllänen onnistui ensimmäisenä suomalaisnaisena voittamaan World Games –kultaa Taipeissa, haastavissa olosuhteissa Englannin Zara Gloverin nenän edestä. 

“Zara varmastikin koki, että hän oli jonkinlainen ennakkosuosikki loppuotteluun lähdettäessä, sillä hän oli johtanut peliä koko kisan ajan. Siinä oli itselleni ikään kuin yllätyksen paikka, vaikka olinkin loppuottelussa hiukan takaa-ajoasemassa”, Pöllänen muistelee. 

Pöllänen onnistui kukistamaan Gloverin 407-378, vaikka oli ensimmäisen sarjan jälkeen tappiolla 172-214, ja saavutti näin urallaan ehkä sen kaikista arvokkaimman meriitin. Voitonjuhlat eivät kuitenkaan voineet jatkua kauaa, sillä pian oli jo käännettävä lentokoneen nokkaa kohti Las Vegasia ja naisten MM-kilpailuja. 

“Lähdin hakemaan niistä kisoista tosissani maailman mestaruutta. Toki tiesin, että olin jo käynyt aika monet kisat, mutta samalla koin, että olin mennyt koko ajan niin paljon eteenpäin, että onnistuessani pystyisin voittamaan mestaruuden”, Pöllänen kertaa tuntemuksiaan kisojen alla. 

Kovin lataus oli heti kisojen avaustapahtumaan, henkilökohtaiseen singlekilpailuun. Karsinnassa Pöllänen onnistui tekemään tarvittavat 1345 pistettä kuuteen sarjaan ja eteni neljäntenä naisena pudotuspeleihin. Vastus välierässä oli kuitenkin turhan kova, karsinnan voittanut USA:n Stefanie Nation, joka venyi voittoon suomalaisesta luvuin 220-195. 

“Hetken aikaa tietysti harmitti, etten ihan pystynyt taistelemaan siitä kultamitalista, mutta samalla olin kyllä todella tyytyväinen pronssiin. Matka oli aika raskas, sillä olin yhtäjaksoisesti reissun päällä noin kolme ja puoli viikkoa. Koin kuitenkin tuolloin olleeni elämäni parhaassa kunnossa”, Krista toteaa.  

Krista Pöllänen oli oman aikansa huippu-urheilija ja suomalaisen naiskeilailun suunnannäyttäjä. Kuva: SKL arkisto

Menestyksen myötä Pölläselle nimettiin keilaajalle vielä tuolloin harvinainen 15 000 euron opetusministeriön urheilija-apuraha, joka mahdollisti Pölläselle osa-aikaisen työnteon ja ammattimaisemman keskittymisen keilailuun. Tavoitteet kultajahtiin ladattiin vielä kerran vuoden 2011 Hong Kongin MM-kilpailuihin, joissa kuitenkin parhaaksi sijoitukseksi jäi pari- ja joukkuekilpailujen 20. sijat. Näistä jälkimmäisessä Pölläsen tekemä tulos 1201 tiputti hänet myös mastersin ulkopuolelle 89 pisteen marginaalilla. 

Vuoden 2012 EM-kisoihin Pöllänen lähti pelaamaan viimeisiä arvokilpailujaan. Kunto oli edelleen kohdillaan, mutta “takki alkoi olla hieman tyhjä”. Takana oli jo yli vuosikymmen keilailumaailman eliitissä ja oli aika alkaa tehdä tilaa muille. 

“Olin alkanut valmistautumaan siihen, että Hollannin kisat olisivat viimeiseni. Ehkä hieman hassua sanoa näin jälkikäteen, mutta koin, että olin tuolloin varmaankin henkisesti hieman väsynyt. Vaikka kisat menivätkin hyvin, oli siinä kohtaa oikea hetki astua syrjään”, Pöllänen kertaa. 

Hollannin EM-kisoista Pöllänen kahmi vielä kerran hopeisen all event –mitalin sekä pronssin parikilpailusta Marjo Pöntisen (nyk. Hirvonen) kanssa. Triomitaliinkaan ei jäänyt matkaa kuin vaivaiset 20 pistettä. 

Vaikka huippu-urheilu -ura päättyikin, venyi Pöllänen vielä SM-kultaan 2015, -hopeaan 2021 ja –pronssiin 2018 sekä teki “bonusmatkoja” Euroopan mestareiden cupiin pronssimitalin arvoisesti vuonna 2015 ja vuonna 2016 Shanghain maailmancupiin maajoukkueuran ulkopuolella. Kaiken kaikkiaan maajoukkue-edustuksia uralle kertyi noin kolmisenkymmentä. 

Edellisen kerran Pöllänen nähtiin SM-finaalissa vuonna 2021, jolloin hän taipui hopealle Ani Juntusen (kesk.) voitettua mestaruuden. Mitalikolmikon täydensi Eliisa Hiltunen (oik.). Kuva: Markus Viljanen

Keilailu-uransa jälkeen Pöllänen on jatkanut liikunnasta ja urheilemisesta nauttimisesta niin työssään kuin vapaa-ajallaankin. Työuraansa hän on tehnyt pitkään lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjänä Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry:ssä, mutta siirtyi hiljattain Lahden kaupungin liikuntapalveluvastaavaksi. Vapaa-ajallaan Pöllänen kertoo hurahtaneensa miehensä Pasin kanssa uuteen frisbeegolf-harrastukseen. 

“Frisbeegolf on ollut samaan aikaan todella hauska, mutta myös todella vaikea harrastus”, Krista toteaa. “Olen myös jälleen oppinut ymmärtämään, mitä uuden lajin aloittaminen tarkoittaa.” 

“Olemme pelanneet tosi paljon koronavuosien jälkeen ja laji on kyllä vienyt mennessään. Viime kesänä osallistuin myös ensimmäiseen kilpailuun”, Pöllänen paljastaa. 

Vaikka oma keilailu onkin jäänyt viime aikoina hieman vähemmälle, näkyy laji kuitenkin edelleen Pölläsen arjessa. Tällä hetkellä Krista toimii valmentajana Lahden kahdelle nuorelle lupaukselle, Roni Leskiselle ja Santtu Niemiselle. Suurempia valmennushaaveita Pöllänen ei kuitenkaan omaa, vaikka onkin toiminut myös kouluttajan roolissa peruskursseilla. Sen sijaan hän on lupautunut tarjoamaan apujaan tarvittaessa. Omalla urallaan Pöllänen sai neuvoja “monilta hyviltä valmentajilta”, muun muassa Jouni Helmiseltä, ja onnistui eritoten yhdellä lajin haasteellisimmalla osa-alueella eli kunnon ajoittamisessa tärkeisiin kilpailuihin. 

“Kehitin urani aikana itselleni omat systeemini, joiden avulla pääsin hyvään kuntoon. Ehkä isoin vahvuuteni on ollut se, että olen ollut aina tosi hyvä nollaamaan tilanteita. Kun hyppäsin koneeseen, tiesin, että kotihommat saavat nyt hetkeksi jäädä, ja keskityin täysillä tulevaan tilanteeseen”, Pöllänen avaa. 

“Tärkeää oli myös luottaa itseen ja siihen, että olin tehnyt valmistautumisen aina niin hyvin kuin pystyin. Annoin myös ‘nälän’ kasvaa ja pysyin aina tietyn aikaa poissa radoilta ennen kisoja. Lajissamme se huippukunnon löytäminen on ehkä enemmän myös henkisen puolen juttu – toki myös suorituksenkin tulee olla jollakin tasolla, ettei tarvitse tuntea epävarmaa oloa.” 

Tulevaisuudessa Pöllänen on kääntänyt katseensa lajista nauttimisen kannalle. Viime keväänä ensimmäisissä senioreiden SM-kilpailuissaan Pöllänen ylsi heti hopealle, mutta sen jälkeen harrastamiseen ehti tulla hieman taukoa. Tällä hetkellä Pöllänen tähyilee radalle “enemmänkin fiiliksen mukaan”.

Ääni: Krista Pöllänen kertoo intohimoisesta suhtautumisestaan keilailuun.

Ääni: Pöllänen paljastaa, mikä hänen mielestään keilailussa on kaikista parasta.

Huippuvuosinaan 2000- ja 2010-lukujen puolella Pölläsellä olisi varmasti ollut sananen sanottavanaan naisten ammattilaiskiertueella. Toisin kuin voisi luulla, se ei kuitenkaan lukeutunut Kristan suurimmaksi haaveeksi – eivätkä siksi lukeutuneet edes lukuiset EM-mitalit, World Games –mestaruus tai se puuttumaan jäänyt maailman mestaruuskaan. 

“Halusin aina päästä olympialaisiin – se oli kaikista suurin haaveeni”, Krista päättää. 

s. 10.6.1973

• Suomen yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä naiskeilaajista, kirkkaimpina saavutuksina World Games –kulta 2009, henkilökohtainen MM-pronssi 2009, henkilökohtainen EM-kulta 2010 ja useita himmeämpiä mitaleja.
• Aloitti lajin Lahdessa 1989, maajoukkuedebyytti junioreiden kisoissa 1992
• Voittanut myös ennätykselliset 8 naisten Suomen mestaruutta
• Keilaajana vahvuutena henkiset ominaisuudet, heikkoutena ratojen luku
• Toiminut uransa jälkeen valmentajana lahtelaisille Roni Leskiselle ja Santtu Niemiselle
• Perheeseen kuuluu aviomies Pasi, jolla on kolme nuorten MM-kultaa keilailussa. Myös tytär Pinja kokeili nuorempana keilailua
• Harrastaa nykyisin aktiivisesti frisbeegolfia

Lue juttu kokonaisuudessaan seuraavassa Keilaaja-lehdessä! Lehdessä selviää myös, kenet Krista Pöllänen haastaa seuraavana mukaan Tulosten takana -juttusarjaan. Keilaaja-lehti ilmestyy huhtikuun puolessa välissä lehden tilanneille rekisteröityneille keilaajille sekä verkossa näköisversiona osoitteessa www.keilailu.fi.

Teksti ja editointi: Simo Uosukainen

Kuvat: SKL arkisto, Markus Viljanen ja Harri Leskinen