Torstaina Ballmaster Openin radoilla nähtiin edellisiin kisapäiviin verrattuna enemmän ulkomaalaisia huippukeilaajia. Päivä aloitettiin klo 14 karsintaerällä, jonka ykköseksi nousi Italian miesten maajoukkuekeilaaja Antonino Fiorentino tuloksella 1448. Iltaerässä nähtiin vieläkin isompia tuloksia, kun Saksan Zeno Janssen keilasi erän isoimman tuloksen 1473, minkä lisäksi Leevi Saikkala oli erän toinen 1456 pisteellään ja Karo Hilokoski kolmas tuloksella 1455. 

Päivään mahtui myös neljä 300 pisteen sarjaa. Täydellisiä sarjoja on tehty turnauksessa jo 12 kappaletta 11 pelaajan toimesta. Kova on tulostaso muutenkin ja 38 parhaan joukkoon ennuste on tällä hetkellä peräti 1410, mikä on ennätyskorkea.

Torstain ensimmäisessä erässä useampana vuonna Talissa nähty pitkänhuiskea italialaiskeilaaja Antonino Fiorentino liittyi myös mukaan tämän vuoden turnauksessa 300 pistettä keilanneiden joukkoon.  Tänään 1448 pistettä keilannut italialainen oli huojentunut saatuaan ison tuloksen taululle.

– Olin pelaamassa eilisessä erässä ja pääsin lähelle hyvää tulosta, mutta korkeista tuloksista huolimatta täällä lopussa radat muuttuvat haastaviksi, ja itsekin ajauduin eilen vaikeuksiin. Se oli pieni pettymys, mutta lähdin tänään toistamaan eilisiä hyviä asioita ja sain isoa tulosta. Jälleen kuitenkin taas viimeisessä sarjassa en onnistunut tekemään isoa tulosta ja siihen pitää vielä löytää oikeat ratkaisut tässä turnauksessa. Kuitenkin hieno kokonaistulos tänään ja toivottavasti se riittäisi mahdollisimman korkealle karsinnan sijoituksissa, 192 pistettä viimeisessä sarjassaan tänään keilannut Fiorentino sanoo.

Kuvassa keskellä Antonino Fiorentino.

Fiorentinon onnistumiseen eivät tämän päivän trebat kuitenkaan jääneet, kun torstain iltaerässä 300 pistettä täräyttivät myös ranskalaiskeilaaja Enzo Franco, turnauksessa jo toisen kolmesatasensa keilannut Irlannin Taylor Forde Williams ja Lauri Kivioja, joka onnistui täydellisessä sarjassa illan viimeisessä sarjassa.

– Se oli toinen 300 pisteen sarjani Talissa, ensimmäisen tein täällä 2020 ja on hieno päästä mukaan 300 extraan. Ylipäätään hienoa olla mukana taas Ballmaster Openissa. Tämä on turnaus, jossa pelaajien pitää ottaa huomioon jokainen yksityiskohta, jos täällä haluaa menestyä. Vaikka kilpailu ei ole osa EBT:tä enää,  täällä aistii saman arvokkuuden kuin ennenkin.

Iltaerän ykkönen oli tosiaan nuori saksalaiskeilaaja Zeno Janssen, joka on edustanut Saksan nuorten maajoukkuetta ja keilaa nyt ensimmäistä kertaa Talissa.

– Hyvältä tuntuu ja tykkään todella paljon Talin keilahallista jo nyt. Olen kuullut tästä paljon hyvää ja hieno juttu, että nyt onnistuin myös saamaan finaalituloksen. Tällä on mahdollisuudet tehdä nyt isoa tulosta, mutta radat eivät missään nimessä ole helpot, Janssen sanoi iltaerän päätytyttä.

Ballmaster Openin tulostaso jatkoi torstaina korkeana. Suomalaisittain hienot onnistumiset iltaerässä saivat Leevi Saikkala (1456) ja Karo Hilokoski (1455), jotka olivat tuloksissa aivan Janssenin perässä.

Iltapäivän erässä finaalituloksen 1433 keilasi Kert Truus, jonka takana erän tuloksissa olivat Mike Bergmann (1427) ja Jarno Lahti (1413).

Ballmaster Open jatkuu perjantaina kolmella karsintaerällä klo 10, klo 14 ja klo 18.

Ballmaster Openin kotisivut

Kokonaistulokset

Livelähetys

 

Teksti ja kuvat: Henri Havusela