Tomas Käyhkö oli ainoa suomalainen, joka selvitti tiensä jatkoon Scorpion Championshipin karsinnasta. Hän keilasi toisen blokin 1357 (keskiarvo 226,2), jolla nosti tuloksensa lukemiin 2673 (222,8), mikä antoi hänelle sijaluvun 15 ja siis paikan paras viidestä uloslyönnistä.
Tomaksen vastustajaksi valikoitui maajoukkuemies Saksasta, Tobias Börding. Saksalainen heittää yhdellä kädellä, mutta molemmat miehet pelaavat suhteellisen suoraa linjaa moneen kierrevirtuoosiin verrattuna. Käyhkö keilasi alussa uretaanipallolla kolmosmerkin kohdalta, Börding merkkivälin korkeammalta reaktiivilla.
Ensimmäinen sarja alkoi Käyhkön isolla reiällä, eikä hän löytänyt oikeaa tekemisen mallia hyvin osunutta kilpakumppaniaan vastaan ja saksalainen voitti avaussarjan 222-205.
Toisessa sarjassa Tomas löysi linjan paremmin ja aloitti neljällä kaadolla, mutta kaveri vastasi viidellä. Jatkossakin Tobias keilasi Tomasta paremmin ja vei toisenkin sarjan 258-216.
Kolmannessa sarjassa Käyhkö siirtyi reaktiivipalloon ja nosti linjaansa. Hän teki alkukaadon, mutta toinen heitto jäi vajaaksi, 2-4-10. Tuon kuvan paikkoheitto oli ohut, kuten pitääkin, mutta jopa liian ohut, kakkoskeila meni kympin edestä jättäen Tomaksen kaihoisasti katsomaan vielä olkansa yli. Myös saksalaisen kaatojuna yski alussa, hän paikkasi kolme kertaa yksittäisen keilan ja Käyhkö hyödynsi tilanteen ottaen johdon triplan avulla. Sitten tuli heikompi heitto ja jono katkesi. Börding puolestaan löysi jyvän ja paukutti viidellä kaadolla karkuun. Tomas kiri vielä triplalla lukemaan 226, mutta vastustaja teki vielä yhden kaadon ja vei sarjan pistein 248. Ottelu siis päättyi saksalaisen hyväksi suoraan 3-0.
Toisen blokin suomalaisnimi oli Jarno Lahti, joka oli aivan eri mies, kuin ykkösosassa. Hän veteli sarjat 226, 246, 241, 183, 286 ja 194. Blokin tulokseksi tuli muheva 1376 (229,3) ja sillä kokonaislukema kohosi päälle parin alun epäonnistumisesta huolimatta. Jarno sai yhteispisteet 2485 (207,1) ja sijaluvun tasan sata. Viidennessä sarjassa Jarnolla oli ihan mukava yritys jopa kolmesataseen, mutta yhdestoista heitto karkasi näpeistä ja ohitti ykköskeilan, siksi 286.
– Eilen ei oikein missään vaiheessa päässyt kenttää mukaa, heti alusta oli peli ideat hukassa ja sen kautta lähti myös luotto tekemisestä. Tänään oli alkuun paremmat ideat, kun olin Tim Mackin kanssa vähän jutellut peli ideoita kuntoon, pari radan vaihtoa meni hieman huonosti mutta onneksi ei mitään isoa vahinkoa tullut, viestitti selvästi helpottunut Jarno kisansa jälkeen.
Luukas Väänänen keilasi hyvän kisan. Toinen blokki antoi mukavan lukeman 1310 (218,3) ja sillä lopputulos nousi pisteisiin 2596 (216,3), millä hän sai sijoituksen 40. Eroa jatkopaikkaan jäi 52 pistettä, mitä on syytä pitää hyvänä suorituksena. Siitä on hyvä ponnistaa jatkoon.
Santtu Tahvanainen ja Kaaron Salomaa olivat molemmat melko hukassa toisena päivänä saaden tulokset 1188 ja 1190. Noilla lukemilla molempien sijoitus heikkeni, Santtu päätyi sijalle 86 ja Kaaron riville 134. Tämä peli on nyt syytä unohtaa ja siirtyä huomiseen Viperiin.
Hyvää kautta keilaava Tim Foy Jr. otti haltuunsa kärkipaikan tuloksella 2891 (240,1). Kakkosena on BJ Moore ja kolmantena Jason Belmonte. Ensimmäisen uloslyöntikierroksen voittajat ja karsinnan kahdeksan parasta jatkavat kisaa toisella ja kolmannella pudotuskierroksella, mutta vasta sunnuntaina 16. päivä maaliskuuta. WSOB jatkuu torstaina Viper Championshipin karsinnan ensimmäisellä blokilla.
Pekka Korpi
Kuva PBA