Sunnuntaina senioreiden EM-kilpailut käynnistyvät Saksassa Leipzigissä pelien osalta miesten singlellä, joka pelataan mitalipelejä myöten kokonaisuudessaan sunnuntain aikana. Lauantaina Suomen pelaajat osallistuivat virallisiin harjoituksiin sekä kilpailuiden avajaisseremoniaan. Naiset aloittavat pelinsä maanantaina.
Eilisen matkustuspäivän jälkeen kaikki Suomen pelaajat pääsivät lauantaina virallisissa harjoituksissa totuttelemaan ratoihin ja EM-kilpailuiden rataolosuhteisiin. Pian pitääkin olla hyvin kartalla oman pelaamisen kanssa, kun miesten single alkaa sunnuntaina Suomen aikaan klo 11.00.
Oman pelaamisen lisäksi Suomen joukkueenjohtajana toimiva Reija Lundén kertoi harjoitusten jälkeen, että hereillä saa kisaradoilla olla.
– Isoja ratakohtaisia eroja on samoin kuin eroa alku- ja loppupään radoissa, joten rata-arvonnalla on suuri merkitys. Iloisella mielellä miehet lähtevät huomiseen single-peliin. Suomen aikaan Klo 11 pelaavat Tommi Teivainen ja Marko Saarni. klo 15:15 Petteri Salonen ja Teemu Raatikainen. Kisoista on hyvät livestreamit neljällä kameralla sekä online scoring, Reija kertoo.
Sunnuntaina karsintaerien jälkeen miesten singlen neljän parhaan välierät käynnistyvät Suomen aikaan klo 19.30 ja loppuottelu klo 20.00. Naisten single keilataan vuorostaan kokonaisuudessaan maanantaina.
Suomen pelaajien radat sunnuntaina singlessä:
Tommi Teivainen ja Marko Saarni: 5, 8, 11, 14, 17, 20
Teemu Raatikainen ja Petteri Salonen: 6, 29, 24, 19, 14, 9
Linkkejä senioreiden EM-kilpailuiden seuraamiseen:
Senioreiden EM-kilpailuiden Livestream
Senioreiden EM-kilpailuiden kotisivut
Kilpailuihin osallistuvat pelaajat
Teksti: Henri Havusela