Kaksi karsintapäivää Ruotsissa vietettyään kolme neljästä suomalaisesta on jo menossa finaaliin Leandersson Christmas Tournamentissa. Karsintaa johtaa edelleen ruotsalainen Daniel Johansson tuloksellaan 1472, mutta suomalaiset ovat vallanneet sijat kaksi ja kolme. Jarno Lahti keilasi tänään aamuerässä karsinnan toiseksi tuloksella 1429 ja kolmatta paikkaa pitää eilen onnistunut Jesse Ahokas tuloksella 1419. Lahti teki pelinsä toiseen sarjaan 300 pistettä. Kysyin mitä hän muutti tähän erään ja oliko erilaista kuin aiemmin. Näin hän kommentoi peliään:
-Vaihdoin kolmen askeleen vauhtiin, jotta saisin pallon vauhdin pidettyä helpommin hiljaisena. Aamuerä oli hyvä, kun kentällä ei ollut niin paljon rullaa oikealla puolella, niin ei tullut niin isoja muutoksia.
Lahden nousu toiselle sijalle tiputti Santtu Tahvanaisen ulos kymmenen parhaan joukosta sijalle 11, hänen tuloksensa on 1371. Peppi Konsteri oli vielä ennen aamuerää 32 parhaan joukossa tuloksellaan 1270, mutta tämän erän myötä putosi sieltä ulos sijalle 36. Karsintaeriä on jäljellä vielä kolme ja sen jälkeen desperado. Loppukilpailu alkaa huomisaamuna klo 8.30 paikallista aikaa, 9.30 Suomen aikaa. Pelejä voi seurata Lanetalkin online scoringista tai Facebookin livelähetyksestä.
Eliisa Hiltunen