WRB voitti viisi ottelua seitsemästä, kuten myös Mainarit. WRB kaatoi eniten keiloja, keskiarvolla 1096 ja sen myötä ansaitsi tänäänkin kierroksen joukkueen tittelin.
– Molempina päivinä paras ja noustiin kolmanneksi mitalipelipaikalle. Oma pelini sujui tänä viikonloppuna hyvin. Joukkueena saimme käännettyä monta peliä tiukassa paikassa. Todella hyvä viikonloppu koko joukkueelta, kehui Simon Tissarinen pelien jälkeen.
Joukkueessa pelasivat Simonin lisäksi Riku-Petteri Kivelä, Tatu Hyytiä, Tomi Laukkanen ja Nico Olsson.
Simon oli tänään kierroksen paras pelaaja keskiarvolla 245,14. Tulosta seitsemään sarjaan kertyi 1716. Eilen tulostaso oli matalampi kuin tänään. Oliko eilen vaikeampaa?
– Ei ollut, kentät kului eilen nopeammin. Tänään pysyi kauemmin samanlaisina eikä kuivunut niin nopeasti. Siksi tulosta tuli enemmän tänään, Simon totesi.
Miten kärkijoukkue TKK:n viikonloppu sujui?
– Viikonloppu oli sitä ja tätä, vaikeaa oli. Tulostaso oli välillä korkea, erot rataparien välillä oli isot. Kokonaisuudessaan hyvin pelattiin vaikka ei ihan yhtä hyvin kuin aikaisemmilla kierroksilla. Ei ihan katastrofia tullut, kommentoi Jarno Lahti.
TKK johtaa sarjataulukossa. Mainarit on 660 pistettä jäljessä, joten TKK:n mitalipaikka tuntuu varmalta, kuten myös Mainarien paikka. Kolmannesta finaalipaikasta käydään vielä viimeisellä kierroksella tiukka taisto. WRB on kolmantena. Ero neljäntenä olevaan GB:n joukkueeseen on 360 pistettä ja viidentenä olevaan Patteriin 450 pistettä. Näiden kahden joukkueen pitää onnistua aika hyvin jotta pääsevät ohittamaan WRB:n.
Vielä on yksi kierros jäljellä Talissa sekä finaalipelit päälle. Millaisin tavoittein kohti maaliskuun pelejä?
– Nyt on hyvät asetelmat viimeiselle kierrokselle Taliin. Viime kaudella oltiin neljänsiä. Tämän kauden tavoite oli parantaa vähän sijoitusta eli mitalipeleihin, kertoi Simon WRB:n tavoitteista.
– Eiköhän me mitaleilla olla. Totta kai kultaan tähdätään, tuumasi Jarno TKK:n puolesta.
Kierroksen toiseksi sijoittui TPS (-52 kärjestä) ja kolmas oli Mainarit (-116). Henkilökohtaisissa tuloksissa toinen oli Bayn Juhani Tonteri 1638 (234,00) ja kolmas Patterin Jussi Laine 1631 (233,00).
SKL lähetti kierroksen YouTube-kanavallaan ja voit katsoa sen jälkilähetyksenä:
Pelikohtainen tulosseuranta:
Ensimmäinen peli:
Ensimmäisessä pelissä vastaan asettuivat toisena oleva Mainarit ja sarjataulukon kolmas GB. Mainarit pysyivät parikymmenen pisteen johdossa kasiruutuun asti. Siihen muutama reikä ja GB pääsi kannoille. Ysiruutuun kolme tyhjää GB:lle oli liikaa, vaikka hyvät kymppiruudut keilasivat päälle. Ottelu Mainareille 1089-1062. Patrik Päiviön 250 oli pöydän korkein.
TKK ja Patteri ottivat mittaa toisistaan. Aluksi TKK näytti vievän ottelun, mutta Patteri ei antanut periksi. Kymppiruutuun lähdettiin Patterin johdolla. Patteri nakutti kaatoja enemmän eikä antanut TKK:lle mahdollisuutta. Osku Palermaan 245 ja Jussi Laineen 256 avulla Patteri päivän avausvoittoon 1114-1063.
WRB kohtasi Bayn. Simon Tissarinen nakutti 270 ja johdatti WRB:n voittoon 993-932. TPS voitti AS:n 1029-987.
Toinen peli:
Tälle päivälle Bayn joukkueeseen mukaan tuli Simo Uosukainen ja eilen miesten puolella pelannut Riikka Rautiainen siirtyi tänään naisten puolelle pelaamaan. Bay näytti Patterille kaapin paikan voittamalla selkeästi viikonlopun korkeimmalla tuloksella (tähän asti) 1188-1008.
TKK vei vuorostaan WRB:tä. Timo Alhon 278 ja Petteri Salosen 280 sarjoilla TKK otti päivän ensimmäisen voiton 1178-1094.
GB – AS oli hieman tasaisempi peli. GB ei antanut AS:n yllättää vaan vei voiton 1055-1009.
Vielä tasaisempi oli TPS vastaan Mainarit. TPS:n riveihin liittyi tälle päivälle Linus Boström ja Jesse Kallio. TPS haki päivän toista voittoa, mutta teki vain pikkuisen huonommat ysi- ja kymppiruudut ja Mainarit kiilasi ohi viime hetkellä 1115-1107. Mainarit on päivän kärkijoukkue kahdella voitolla.
Kolmas peli:
Kärkijoukkueiden kamppailu lähti liikkeelle Mainareiden johdolla. Ero TKK:hon vain kasvoi ruutujen edetessä, mutta TKK aloitti kirin ja tasoitti pelin. Kymppiruudussa TKK:n ankkuri Jarno Lahti muurasi lopun umpeen ja pakotti Luukas Väänäsen hyvään kymppiruutuun. Ensimmäisellä kaato ja toisella yhdeksän pois, voitto Mainareille niukasti 1128-1125.
WRB lähti kirimään eroa edellä oleviin joukkueisiin kiinni. GB piti pelin tiukkana, ratkaisut nähtiin tässäkin kymppiruudussa. Korkeatasoisessa ottelussa Simon Tissarinen paukutti ensiksi 276. Sen jälkeen ankkuri Riku-Petteri Kivelän kaadot löivät oven kiinni GB:ltä, voitto WRB:lle 1189-1161. Edelleen toistaiseksi päivän korkein tulos koostui WRB:n sarjoista Hyytiä Tatu 243, Laukkanen Tomi 258, Olsson Nico 177, Tissarinen 276 ja Kivelä 235.
TPS piti Patterin kurissa ja lasketteli päivän ensimmäiseen voittoon 1172-980. Jesse Kallio urakoi 268.
AS avasi voittotilin voittamalla Bayn 1144-1046 Essi Pakarisen 269 avustuksella.
Ruokatauolle mentäessä sarjatilanteen kärjessä edelleen TKK, ero toisena olevaan Mainareihin kaventui 741 pisteeseen. GB kolmantena, 400 pistettä toisesta sijasta. WRB nousi Patterin ohi neljänneksi. Henkilökohtaisissa tuloksissa kärkeä pitää WRB:n Simon Tissarinen keskiarvolla 248,33.
Neljäs peli:
Mainarit joutui ahtaalle Bayta vastaan. Simo Uosukainen latoi 9 kaatoa alusta kunnes ysikeila jäi kymppiruudun ensimmäisellä. Ennen ankkureita ero oli yksi piste Bayn hyväksi. Juhani Tonteri ei saanut ensimmäisellä kaatoa, teki kymppipaikon. Luukas Väänänen latoi tuplan päälle kaadon ja vielä toisenkin. Voitto Mainareille 1060-1030.
AS laittoi kampoihin TKK:lle, mutta viimeisissä ruuduissa TKK meni menojaan ja voitti 1098-1032.
TPS ei mahtanut mitään WRB:lle, joka voitti 1155-1011.
Tauon jälkeen parhaiten oli virkistynyt Patteri joka asettui GB:tä vastaan. Ensimmäiseen kahdeksaan ruutuun ei montaa kertaa jäänyt keiloja pystyyn. Jokohan nyt jo sanoa että päivän korkein tulos on Patterin 1225. Tulos syntyi sarjoilla Osku Palermaa 265, Solmu Salminen 212, Jussi Laine 276, Sami Javanainen 234 ja Toni Toivonen 238.
Voittonsa ansiosta WRB nousi jo kolmanneksi ohi GB:n. Joukkueiden välinen ero ei ole kuin 50 pistettä. Simon Tissarinen jatkaa henkilökohtaisten tuloksien kärjessä tämän päivän osalta.
Viides peli:
Sarjan neljä kärkijoukkuetta hävisivät omat pelinsä. TPS peittosi TKK:n selkeällä erolla 1132-957 ja Bay vei bonuspisteet GB:ltä tuloksella 1136-1073.
AS vastaan WRB Rami Mukkula teki kymmenen kaatoa alusta, mutta ei enempää. Sarjaksi 287 ja sitä myöden AS voittoon 1144-1066.
Patteri ja Mainarit ratkoivat voittajaa loppuun asti. Kaadot olivat tiukassa kymppiruudussa, Toivosen Toni onnistui tekemään triplan päälle vielä yhden kaadon. Vastustaja ei saanut kaatoa, voitto Patterille 1080-1043. Tämä oli Mainarien päivän ensimmäinen tappio.
GB joutui päästämään nyt Patterin edelleen neljänneksi. Ero kolmantena olevan WRB:n ja viidentenä olevan GB:n välillä on noin 50 pistettä.
Kuudes peli:
WRB nappasi voiton Patterista luvuin 1054-984. AS pysyi Mainarien mukana, kunnes lopussa Mainarit päätti ottaa pisteet itselleen. Näin tapahtui tuloksella 1000-953.
TKK ei pärjännyt kotihallissaan pelaavalle Baylle. Henry Laine teki yhdeksän kaatoa alusta. Kymppiruudun ensimmäisellä heitolla ei kaatoa tullut, lopputulos 278. Sillä sai toki voittobonuksen. Ankkuri Juhani Tonteri aloitti seitsemän kaadon jonolla, lopputulema 242. Sillä ei kuitenkaan voittobonuksia saanut, vastassa ollut Jarno Lahti teki 254. Bay oli parempi tuloksella 1137-1108.
GB ja TPS pelasivat tiukan ottelun. Kymppiruutuun lähdettäessä ero oli kymmenisen pistettä TPS:n hyväksi. Molempien joukkueiden neljällä pelaajalla oli kaatojonoja alla. TPS teki hitusen paremmat kymppiruudut ja otti niukan voiton 1148-1129.
Voitollaan TPS nousi taistelemaan kierroksen joukkueen tittelistä. Ennen viimeistä ottelua TPS on kärjessä neljällä voitolla, toisena Mainarit viidellä voitolla 64 pistettä takana. Kolmas WRB neljällä voitolla, 98 pistettä kärjestä.
Kokonaistilanteessa GB siirtyi sijalle neljä ja tiputti Patterin viidenneksi.
Seitsemäs peli:
TKK ja GB mittelivät voitosta loppuun asti. Lopulta TKK teki paremmat kymppiruudut ja voitti ”ei kaikkein korkeatasoisimman” ottelun 970-952.
TPS näytti vievän Bayta kuusi nolla johtaessaan 120 pistettä ennen viimeistä ruutua. Mutta Bay nakutti jokaiselle pelaajalle vähintään kaksi kaatoa alle. Päälle Bayn kolme ensimmäistä pelaajaa muurasi lopun umpeen. TPS:n pelaajat saivat jokainen yhden kaadon kymppiruutuun. Ero kaventui huomattavasti. Henry Laine teki yhden, mutta ei toista. Samoin Jaakko Rantala. Ankkureista Jesse Kallio ei onnistunut kymppiruudussa, vastaavasti Juhani Tonteri lopetti seitsemän kaadon jonoon. Bay livisti ohi voittoon 1098-1081. Samalla kierrosvoitto karkasi TPS:n käsistä.
WRB kisasi Mainareiden kanssa vielä kierrosvoitosta, näytti siltä että voittaja nousee kierroksen kärkeen. WRB myös sunnuntain tittelin itselleen ja venyi voittoon 1121-1081 ja päivän joukkueeksi.
Sunnuntain kierroskohtaiset tulokset
Sarjataulukko – kauden kokonaistilanne
Kuva: Henri Havusela
Teksti: Tiina Viljakka