Näin se kausi vain etenee vauhdilla myös valtakunnansarjojen osalta, kun viikonloppuna pelataan jo SM-liigojenkin osalta päätöskierrokset. Naiset viimeistelevät runkosarjan pelinsä Raisiossa ja miehet puolestaan Kouvolassa. Miesten liigan osalta erot ovat eri sijoitusten välillä melko selkeät, joten mielenkiinto kohdistuukin siihen, nähdäänkö Kouvolan kierroksilla vielä merkittäviä käänteitä suuntaan tai toiseen. Myös naisten liigassa kärki on karannut muilta.

Striimitiimi lähettää miesten liigakierrokset suorina lähetyksinä SKL:n YouTube-kanavalla Pasi Uotilan selostamana. Tervetuloa linjoille!

Viimeksi Talin radoilla oli kuhina. Nyt miehet ja naiset pelaavat kierrokset eri paikkakunnilla.

Miesten SM-liigaa johtaa Helsingin GB, jolla on mukava reilu 400 pisteen ero toisena olevaan Varkauden Mainareihin. Kolmantena on viime vuoden mestarijoukkue Tampereen TKK, jolla on puolestaan yli tuhannen pisteen ero neljäntenä olevaan Lahden Bayhyn, joten vahvasti on kolmen kärki kiinni mitalisijoissa.

Sarjataulukon toisessa päässä sarjanousija Lahden Valtti on viimeisellä sijalla. Kaksi viimeistä joukkuetta matkaa kevään liigakarsintoihin. Kuudennella ja seitsemännellä sijalla Helsingin Patteri ja Seinäjoen WRB ovat aivan samalla viivalla 14 pisteen sisällä toisistaan, joten siinä on yksi taistelupari viikonlopun kierroksille.

Aikataulujen suhteen Kouvolassa edetään tutulla tavalla. Molempina päivinä pelataan täydet seitsemän ottelun kierrokset. Lauantain kierros alkaa klo 11.00 ja sunnuntaina aloitetaan tuntia aikaisemmin. Lauantaina ja sunnuntaina pelataan eri rataolosuhteilla.

Kierroksia pääsee seuraamaan koko viikonlopun ajan SKL:n YouTube-kanavalla, jossa Striimitiimin Pasi Uotila lähettää kierrokset selostettuina lähetyksinä kotisohville.

Osa joukkueista vahvisti kokoonpanonsa viikonlopun kierroksille ja loput selviävät viimeistään, kun kierros käynnistyy Kouvolassa lauantaina klo 11.00. Esimerkiksi sarjakärki GB:stä kommentoitiin pilke silmäkulmassa, että joukkue saapuu kierroksille voitontahtoisella joukkueella. Kaikki miesten liigassa pelanneet pelaajat näet SKL:n tulospalvelusta, johon linkki uutisen lopussa.

Kokoonpanoja päätöskierrokselle

All Stars, Kouvola 

Niko Oksanen
Juho Leivo
Janne Murto
Sebastian Susiluoto
Saku Huomo
Tatu Lehtosaari
Essi Pakarinen

WRB, Seinäjoki

Henri Tuomela
Selim Rönn
Tatu Hyytiä
Nico Olsson
Simon Tissarinen
Riku-Petteri Kivelä

Kommentti joukkueen sisältä:

– Tällä nipulla lähdetään raapimaan tarvittavat voitot sarjapaikan suoraa säilyttämistä varten. Simon todennäköisesti taistelee taas kierroksen parhaan pelaajan palkinnosta, Riku-Petteri Kivelä toivoo, että käsi pysyy kasassa vielä pari pitkää päivää tälle kaudelle ja pystyisi pelaamaan joukkuetta auttavalla tasolla.

Valtti, Lahti 

Teemu Asplund
Markus Lahti
Jesse ⁠Launia
⁠Robin Miklas
Siim Henrik ⁠Saar
Simon ⁠Susiluoto
Mainarit, Varkaus
Luukas Väänänen
Juho Rissanen
Mikko Hirvonen
Nico Kärkkäinen
Lenni Juutilainen
Sami Heino
Bay, Lahti 
Jari Ratia
Juhani Tonteri
Roni Leskinen
Simo Uosukainen
Rami Mukkula (Kouvola on kotihalli)
Jonne Kaisku (Farmilla TPS:stä)
Santtu Nieminen
TKK, Tampere
Jarno Lahti
Lauri Kivioja
Atte Broms
Markus Heinonen
Ville Häggman
Henrik Puumala ja
Timo Alho

Naisten liigakierros Raisiossa

Naisten puolella kolmen kärki on karannut muilta. Giants pitää jälleen kerran kärkipaikkaa hallussaan. Ero toisena olevaan GB:n joukkueeseen on turvalliset 874 pistettä, kolmantena olevalla Bayllä on matkaa 954 pistettä kärkeen. Ellei ihmeitä tapahdu, Giants pelaa finaalissa. Vastustaja selviää sitten GB:n ja Bayn semifinaalista.

Porin Giantsin Peppi Konsteri

Tulevan viikonlopun tiukin taisto taidetaankin käydä Nasevien ja TKK:n välillä. Neljännen ja viidennen ero on vaivaiset 30 pistettä ja panoksena on jäädä varmasti SM-liigaan tai joutua karsintoihin.

Ke-Ro on kuudentena kärjestä 3102 pistettä ja viidennestä sijastakin jo melkein 1400 pistettä. Joukkueen sijoitus ei tule muuttumaan ja tietää matkaa karsintoihin. Viime keväänä TKK ja Ke-Ro säilyttivät paikkansa ilman karsintoja, saa nähdä miten tällä kertaa käy.

Lauantaina pelit alkavat Raisiossa klo 11.00 ja radoille on levitettynä lyhyempi 37-jalan olosuhde. Sunnuntaina pelit aloitetaan jo klo 10.00 ja silloin radalta löytyy 42-jalan olosuhde. Ainakin Lahdessa lyhyempi 32-jalan olosuhde aiheutti hämmennystä sekä miesten että naisten puolella.

– Kokeilimme molempia kelejä etukäteen. Lyhyt hoito ei tunnu ihan Lahden 32 olosuhteelta, mutta jos lipsahtaa sisäänpäin lähtee seiska. Ainakin alkuun aika tulee olemaan haastava. 42-jalan hoito tuntuu pidemmältä kuin mitä on ja tulee olemaan helpompi. Molemmat ovat pelattavissa paristakin paikasta eri välineillä ja tulostaso tulee olemaan aika lähellä kauden korkeinta, kommentoi tulevia olosuhteita Raision Keilailukeskuksen Eetu Sola.

Teksti: Henri Havusela ja Tiina Viljakka

Kuvat: Henri Havusela

Miesten SM-liiga SKL:n tulospalvelussa

Naisten SM-liiga SKL:n tulospalvelussa

Valtakunnansarjojen rataolosuhteet

SKL:n: YouTube-kanava

Striimitiimin kotisivut