25-vuotiaasta tuli neljäs ulkomaalainen, joka on voittanut Vuoden Tulokas palkinnon.

Kun Santtu Tahvanainen vastaanotti puhelun PBA:n komissaari Tom Clarkilta ja kuuli, että hänet on nimetty vuoden 2022 Harry Golden PBA Rookie of the Year keilaajaksi, hän jäi lähes sanattomaksi.

”No, en istunut tuolissa, joten se ei ollut sama, kuin silloin kun minut valittiin PBA Liigaan”, Tahvanainen sanoi. ”(Mutta) Sanoisin, että reaktioni oli aika lailla sama. En todellakaan pystynyt sanomaan mitään.”

25-vuotias sai 51,1 % PBA:n jäsenten ja toimittajien äänistä. Kevin McCune sijoittui toiseksi 28,8 % ääniosuudella ja Brandon Runk kolmanneksi lukemalla 15,7 %.

Tahvanaisen 31 350 dollarin tienestit ja 216,28 keskiarvo ylitti muiden tulokkaiden lukemat, samoin kuin hänen kolme top-25 ja kaksi top-10 sijoitustaan. Hänen sijoittumisensa toiseksi Storm Cup: Colorado Springs Openissa, jossa hän myös heitti 300-sarjan karsinnassa, oli paras kaikkien tulokkaiden joukossa tällä kaudella.

Tahvanaisen ensimmäisen vuoden kilpailumatka jäi lähes toteutumatta. Heinäkuussa hän sanoi, että häntä alkoi pelottaa juuri ennen lähtöä World Series of Bowlingiin. Hänen ystävänsä Simon Susiluoto sai hänet pysymään suunnitelmassa.

”On hullua ajatella tuota hetkeä, oliko lähtö PBA:han lopullinen päätökseni,” Tahvanainen sanoi. ”En tiedä millaista keilailuni olisi nyt”.

Tuo keskustelu Susiluodon kanssa säilyy Tahvanaisen mielessä kauan. Mutta hän sanoo, että se ei ollut hänen ikimuistoisin hetkensä ensimmäisellä kaudella. Kuten ei myöskään 300-sarja ja kakkossija Coloradossa.

”Jos on jotain, mitä en tule koskaan unohtamaan, se oli Norm Duken viimeinen heitto PBA Liigassa”, sanoi Tahvanainen, ainoa tulokas, joka valittiin PBA Liigaan.

Tahvanaisesta tuli neljäs tulokaspalkinnon voittanut ulkomaalainen. Hän seuraa Australian Jason Belmonten, Ruotsin Jesper Svenssonin ja Kanadan Francois Lavoien jalanjäljissä.

”Tämä tuntuu mahtavalta, koska se on myös suomalaisen keilailun historiaa”, Tahvanainen sanoi. Ei Mikaa (Koivuniemi), eikä Oskua (Palermaa) valittu Vuoden Tulokkaaksi. Kunnioitan heitä kumpaakin suuresti, etenkin nyt, kun keilaan PBA:ssa. Pystyin näkemään, kuinka kovaa on todella kilpailla täällä ja kuinka hyvät urat heillä on ollut”.

Tahvanainen sanoo, että hän ei näe itseään seuraamassa noita nimiä – kaikki viisi ovat PBA Major voittajia – mutta hän ei myöskään halua jäädä ulkopuoliseksi. Hän haluaa näyttää, että tämä vuosi ei ollut vain välähdys ja liittyminen noiden kansainvälisten tähtien listalle vain lisää hänen motivaatiotaan tehdä niin.

”En halua, että tämä jää elämäni huippuhetkeksi”, hän sanoi. ”Haluan mennä päätyyn saakka ja jahdata Vuoden Keilaajan arvonimeä. En ensi vuonna, mutta joskus”.

PBA Rookie of the Year palkinto on nimetty legendaarisen PBA:n kiertueen kilpailunjohtajan Harry “Goose” Goldenin mukaan, joka valittiin Hall of Fameen vuonna 1983.

 

PBA:n uutisesta kääntänyt Pekka Korpi

Kuva PBA