Torstaina alkoi Wisconsinissa PWBA-kiertueen kolmas kilpailu USBC Queens. Viralliset harjoitukset alkoivat keskiviikkona ja ensimmäinen karsintakilpailu alkoi eilen torstaina. Kilpailu kestää noin viikon.

Kilpailussa keilataan kolme kertaa viiden sarjan karsinta torstaista lauantaihin, joista ensimmäinen alkoi eilen. Mukana kilpailussa ovat Peppi Konsteri, Ani Juntunen ja Eliisa Hiltunen. A-ryhmässä aloitti ensimmäisenä kisaamaan Hiltunen, joka heitti yhteistuloksen 1047 viiteen sarjaan. B-ryhmässä Juntunen heitti yhteistuloksen 965 ja Konsteri tuloksen 1083. Konsteri ja Hiltunen ovat tällä hetkellä hyvin mukana kilpailussa. Juntunen on cut linen ulkopuolella, mutta aikaa on vielä nousta kilpailuun mukaan, kun jäljellä on vielä kaksi karsintakilpailua.

Suomalaisnaisilla käynnistyivät viimeiset kisat PWBA-kiertueella.

– Hyvillä fiiliksillä lähdin pelaamaan kiertueen viimeisiä pelejä, mutta on aika hassu fiilis, kun tämän jälkeen lähdetään takaisin kotiin. Tavallaan haluaisi pelata enemmänkin, mutta on taas toisaalta odottavainen olo EM-kisoja ajatellen, kertoo Eliisa.

– Aika sekavilla fiiliksillä on lähdetty pelaamaan viimeisiä pelejä, kun reissu on mennyt aika vaihtelevasti, Ani sanoo.

– Odottavaisin fiiliksin lähdettiin, mutta samaan aikaan aika kova jännitys oli. Queens ei viime vuonna omalla kohdalla sujunut, mikä ei toki vaikuta tähän vuoteen, mutta tavoitteet on tänä vuonna sitäkin korkeemmalla, kertoi Peppi fiiliksiään.

Haasteita ja onnistumisia riitti ensimmäisessä karsintakisassa.

– Haasteita oli varsinkin pelin alussa, kun oli vaikeata saada keiloja lähtemään, että tosi paljon kymppejä jäi ekassa sarjassa. Vikassa sarjassa oli myös haasteita saman asian kanssa. Keskivaiheilla oli hyvä hetki, kun tuli yksi isompi sarja millä sai tulosta vähän nostettua, Eliisa kertoi kisojen jälkeen.

– Kaksi sarjaa oli aika vaikeita ja keilauskin meni vielä tosi huonosti, niin se teki pelistä vähän hankalampaa mitä ois tarvinnut, harmittelee Ani.

– Tänään minulla oli aika selvät sävelet. Löysin heti oikean paikan ja tein tarvittavat muutokset. Aika tasaisen hyvä peli itseltä ja tästä on hyvä jatkaa. Osasin tehdä rohkeitakin muutoksia, mistä olen ylpeä, Peppi kertoo tyytyväisenä.

– Olosuhde on haastava, mutta hyvällä keilaamisella ja oikeilla ratkaisuilla, niin kyllä pärjää, kertoo Eliisa kisan olosuhteesta.

Keskittymisellä ja mahdollisilla muutoksilla seuraavaan peliin.

– Ihan hyvillä mielin lähden perjantain karsintapeliin, ehkä vähän jännittää kun keilasin eka sitä freshiä ja seuraavaksi on pelatut radat alla. Siinä lopussa kun oli keilailu tähtäämisen kanssa ongelmaa, niin siinä suhteessa vähän jännittää, mutta hyvin ja avoimin mielin lähden pelaamaan ja katotaan, että tästä on hyvä jatkaa, kertoo Eliisa mietteitään seuraavaan kisaan.

– Huomisen peleihin aika päättäväisillä fiiliksillä lähden ja että keskittyy jokaiseen heittoon ihan täysillä. Eikä tulisi tehtyä mitään turhia muutoksia vaan jaksaisi paikata ja kestää taskussa, kun tulee se vaikeampi hetki, summaa Ani.

– Perjantain peliin kuitenkin avoimin mielin ja puhtaalta pöydältä, kun nyt on meidän erällä ekaa kertaa freshit radat. Pitää olla hereillä muutoksissa, mutta virallisen treenin aikana sain jo muutaman peli-idean alkuun eli katsotaan mihin sitten päädytään. Eli lyhyesti sanottuna ihan hyvin ja luottavaisin mielin eteenpäin, suunnitteli Peppi.

Toinen karsintakilpailu alkaa tänään klo 21 Suomen aikaan, jossa ensimmäisenä radoilla aloittaa B-ryhmä, mukana Ani Juntunen ja Peppi Konsteri. A-ryhmä aloittaa puolestaan torstai-perjantain välisenä yönä yhdeltä, jossa keilaa Eliisa Hiltunen. Kilpailuja voi seurata BowlTV:n kanavalla.

 

Teksti: Bertta Hartikka

Kuva: Peppi Konsteri

PWBA:n kilpailusivut

Tulokset ensimmäisen karsintakilpailun jälkeen