World Series of Bowlingin ensimmäinen osakilpailu on Scorpion. Se, kuten kaikki muutkin, keilataan 78-rataisessa National Bowling Stadiumissa Renossa, Nevadassa. WSOB houkuttelee kansaa joka puolelta maailmaa ja osanottajia on paljon. Tänä vuonna radoille asteli 201 keilaajaa parista kymmenestä eri maasta. Suomalaisia mukana on viisi: Tomas Käyhkö, Jarno Lahti, Kaaron Salomaa, Santtu Tahvanainen ja Luukas Väänänen aakkosjärjestyksessä luetellen.
Scorpion Championshipin hoitona on tietysti Scorpion, joka tänä vuonna on 44 jalkaa pitkä, eli sellainen medium-hoito. Keilaaminen alkoi kolmosen-nelosen tienovilta ja siitä noustiin ylemmäs, viimeisissä sarjoissa sitten jo nakattiin rännin päältä kohti kuutosmerkkiä. Ja yleensä tuo tarkoittaa kunnon tulostasoa. Niin tänäkin vuonna, A-erän parhaan tuloksen keilasi Australian kiintotähti Jason Belmonte, joka keräsi muhevat 1511 (keskiarvo 251,8). Tuo tulos kesti B-erän rynnistyksen, siellä parhaiten latoi Tim Foy Jr., joka lähenteli Belmoa tuloksellaan 1474 (245,7). Karsintarajalla sijalla 24 kiikkuu Ethan Fiore tuloksellaan 1337 (222,8).
Kaikissa WSOB:n ”eläinkisoissa” pelitapana on kaksi kuuden sarjan blokkia, jotka keilataan kolme pelaajaa rataparilla, eli amerikkalaisittain nopeaa tahtia, vain kolme ja puoli tuntia. 12 sarjan jälkeen 24 parhaan tuloksen tekijää jatkaa eteenpäin. Sijoille 9-24 päätyneet keilaavat toisen blokin päälle ensimmäisen pudotuspelikierroksen paras viidestä otteluin. Jäljelle jääneet 16 keilaajaa pelaavat toisen ja kolmannen pudotuspelikierroksen sekä viiden miehen porraspelin reilun viikon kuluttua peräkkäisinä päivinä, ei siis heti karsinnan jälkeen. Kaikki eläinkisojen karsinnat keilataan peräkkäin, kaksi päivää kutakin.
Meikäläisistä parhaiten kisa-avauksen selvitti Tahvanainen, jonka alku oli kohtalainen 219 ja 216 ennen 192-lipsahdusta. Kun pelipaikka nousi ylös, nousivat myös Santun tulokset, 257 ja 226. Viimeisen sarjan hän aloitti kuudella kaadolla, mutta jonoa seurasi reikä ja kaksi missiä ja sarjaksi tuli vain 212. Yhteensä siitä kertyi 1322 (220). Sijaluku on 34 ja karsintarajaan on eroa vain 15 pistettä.
Lähes samaan pystyi Käyhkö, joka paukutti ensimmäiseen blokkiinsa 1316 (219,3). Hänen alkunsa oli mukava nousevin sarjoin 216, 236, 238 ja 246. Pariin viimeiseen sarjaan kelin muuttuessa kirjattiin 206 ja 174, joilla kärki ja myös karsintaraja pääsivät hieman karkuun. Tomas on karsinnan puolivälissä sijalla 39, matkaa jatkopaikkaan on 21 pistettä.
WSOB:n ensikertalainen Väänänen aloitti pelinsä vaisusti 181, mutta paransi sitten 205, 279 ja 231. Myös hänelle loppu oli vaikea, 192 ja 198, joista syntyi yhteensä 1286 (214,3). Sijana on 58 ja kiinniotettavaa jäi 51 pistettä. Luken kommentti kuului: ” Joo kova tulostaso on, onhan se odotettavissakin, kun niin paljon hyviä keilaajia. Alotin pari sarjaa reaktiivilla, ei se vaikealta tuntunut silläkään mutta en saanut oikeanlaista reaktiota, niin vaihdoin uretaaniin. Se meni ihan nätisti alhaalta pari sarjaa, loppuun sit vähän huonompia heittoja, niin ei tullut isoja sarjoja. Täytyy mennä katsomaan B-squadin peliä, miten he pelaavat nyt ja huomisaamulla, niin näkee, onko eroja.”
Salomaan hyvä alku riitti vain kaksi sarjaa, 231, 234. Sitten tahti hiipui, loppujen neljän sujuessa 39 pistettä alle parin, yhteensä hänelle tuli 1226 (204,3) ja sija löytyy jo aika alhaalta.
Lahden peli oli murheellinen. Hän sai aikaiseksi vain yhden parisarjan, sekin oli vain tasan 200. Tuloksesta 1109 (185) ei liene juurikaan kommentoitavaa.
Järjestäjän kannalta alku ei ollut kehuttava. Tulospalvelu laahasi pahasti, pari sarjaa perässä ja televisiosta seuraaminen oli hankalaa, sillä sarjan vaihdossa pelaajien nimet eivät vaihtuneet, he joutuivat keilaamaan jonkun toisen nimissä. Kyllä PBA:n tutut kaverit tunnistaa väärienkin nimien alta, mutta nyt pelaajien selässä olevat nimet tulivat todella tarpeeseen. Tulosten seuraaminen oli kuitenkin todella hankalaa. Toivottavasti järjestävä taho saa systeeminsä kasaan jatkossa.
Toinen karsintablokki keilataan keskiviikkoiltana ja torstaina aamuyöllä Suomen aikaa.
Pekka Korpi
Kuva PBA