No nyt on hurjaa menoa, riihimäkeläisittäin voisi puhua jo töristä. 41 jalan mittainen Chameleon-olosuhde osoittautui aivan liian helpoksi, maailman parhaat keilaajat pitivät sitä ja National Bowling Stadiumin ratoja Nevadan Renossa suorastaan pilkkanaan. Tässä on muutamia numeroita, jotka valottavat tahtia: Kevin McCune keilasi kärkeen tuloksella 1545 (keskiarvo 257,5) vain pisteen edellä Kanadan Zach Wilkinsiä. 16 keilaajaa veteli 1500 tai paremmin, karsintarajalle 24 keilasi EJ Tackett tuloksella 1469 (244,8). 1400 rajan ylitti 57 keilaajaa ja päälle 1300 pelasi 150 hurjaa. 30 parhaan pelin joukossa ei ollut yhtään alle 200 sarjaa. Kolmesatasia tehtiin seitsemän ja ainakin kaksi kertaa 299. Että semmoista keilailua tällä kertaa. Toisessa blokissa meno saattaa hieman rauhoittua, mutta se nähdään ensi yönä.
Suomalaiset osallistuivat omalla panoksellaan noihin talkoisiin, mutta vain Tomas Käyhkön tahti piisasi karsintarajan yläpuolelle, 1473 riitti kuitenkin vasta sijalle 23. Aivan takana vaanii nälkäinen joukko, 50 pisteen sisällä on parikymmentä pelaajaa. Tomas aloitti sarjalla 267 ja toiseen syntyi 203. Nuo olivat pöytäkirjan ääriarvot, muut osuivat tuolle välille, sen verran hyvin kuitenkin, että keskiarvoksi tulee 245,5.
Santtu Tahvanainen pääsi 1400 rajan lähelle tekemällä 1398 (233), mutta tuolla kelillä sillä pääsee vasta sijalle 59. 203 oli myös Santun heikoin sarja, parhaana 257. Kaaron Salomaa keilasi tasaisemmin, hänen sarjansa osuivat välille 213-259, mutta kovia oli vähemmän ja tulosta kertyi ”vain” 1367 (227,8) ja sillä hän löytyy sijalta 84. Luukas Väänäselle lipsahti jopa kerran alle parin ja kun isot sarjat jäivät tekemättä, merkittiin listoille tulokseksi 1317 (219,5) ja sillä hän päätyy tuloksissa riville 133. Päälle 13 pelasi myös Jarno Lahti, 1305 (217,5). Hän teki toiseen sarjaansa komeasti 267, mutta muut eivät kulkeneet samaan tahtiin, sijaluvuksi tuli lopulta 149.
Lähetin kaikille pojille viestin kysyen mietteitä kovasta menosta. Kolme heistä ehti vastata, iltapäiväerän kaverit taisivat mennä jo nukkumaan. Lisään heidänkin vastauksensa, kun ne saan.
Tomas: Aika kova tulostaso on kyllä. Koitetaan vaan nollata ja pelata uutta peliä huomenna ja katotaan mitä radat sanoo silloin, eikä liikaa luottaa, että sama peli idea toimii. Rataerot on aika isoja eri puolilla hallia ja se vaikuttaa aika paljon miten joutuu pelaamaan.
Kaaron: Joo kohtuu korkee tulostaso kyllä on. Itellä olis pari kertaa voinu lähtee enemmän, mutta seuraavaan blockkiin huomenna uudella vireellä.
Luukas: Tosi helppo keli, ihan selvää, että raja korkea. Ite en saanut palloa menemään oikein keiloissa, ihan ok peli heitollisesti, mutta ei mitään tulosta. Täytyy jotain keksiä huomiselle, että saa keilat tipppumaan…
Santtu ja Jarno aloittavat toisen osansa klo 19 Suomen aikaa ja muut maanantaita vasten aamuyöllä. 24 kärjestä menee jälleen jatkopeleihin, heti ensin yksi eliminointikierros ja loput reilun viikon päästä.
Pekka Korpi
Kuva PBA