Osku Palermaa, Essi Pakarinen ja Niko Oksanen varmistivat paikkansa Norwegian Openin loppukilpailuun. Palermaa oli karsinnan kuudes tuloksella 1410 ja Pakarisen tulos 1381 oikeutti karsinnan yhdeksänteen sijaan. Oksasen paras peli oli 1351 ja hän oli karsinnan 15. Janne Murron sijoitus karsinnassa oli 50:s ja hänen tuloksensa 1235 jäi harmilliset 21 pistettä kilpailun semifinaalipaikasta.
Kilpailun karsinnan voitti Ruotsin Benjamin Jonsson tuloksella 1472. Viimeisen suoran loppukilpailupaikan eli karsinnan sijan 28 lunasti itselleen Norjan Gaute Skar-Hovde tuloksella 1288.
Loppukilpailu alkaa tänään sunnuntaina klo 10 paikallista aikaa (klo 11 Suomen aikaa). Loppukilpailun vaiheissa 1-4 aina 16 keilaajaa kerrallaan pelaa kolme sarjaa. Ensimmäisessä vaiheessa keilaavat semifinaalin 12 parasta sekä karsinnan sijoille 25-28 keilanneet. Kahdeksan parasta jatkaa seuraavaan vaiheeseen ja kahdeksan karsinnasta tulee mukaan sijoituksien perusteella. Oksanen ja Pakarinen aloittavat loppukilpailun kolmannesta vaiheesta noin klo 14 (Suomessa klo 15) paikallista aikaa. Palermaa tulee mukaan neljännestä vaiheesta klo 15.30 (Suomessa klo 16.30) alkaen.
Neljännen vaiheen kahdeksan parasta jatkavat kilpailun viimeiseen vaiheeseen, jossa he keilaavat edelleen kolme sarjaa, mutta tällä kertaa neljännen vaiheen pisteet seuraavat mukana. Kuuden sarjan perusteella eniten pisteitä kerännyt voittaa kilpailun.
Keilailukorneri on Janner Murron Youtube-kanava, johon hän tekee videoita pelireissuiltaan. Sieltä löytyy tunnelmia myös Norjan EBT-kilpailusta.
Teksti: Eliisa Hiltunen
Kuva: Janne Murto