Osku Palermaa on keilannut loistavasti Teksasissa ammatilaiskiertueen osakilpailussa, joka kantaa nimeä Hall of Fame Classic. Hän tavoittelee TV-finaalissa ensimmäistä PBA-titteliään sitten vuoden 2015.
Karsinnan jälkeen Palermaa lähti finaaliosioihin 11. sijalta, kuten aikaisemmin uutisoimme.
Hän teki lopulta loistavan nousun viiden parhaan joukkoon ja kolmannelle sijalle keilattuaan lauantain vastaisena yönä round robinissa vahvasti. Mukaan mahtui myös täydellinen 300 pisteen sarja.
– Aivan upeaa peliä olivat nämä matsipelit. Päätin vetää uretaanilla niin pitkään kuin käy pitääkseni pelilinjat lähellä toisiaan. Muutoksia sai tehdä, mutta upeasti onnistuin niissä. Toki huonoja heittoja mahtui mukaan, mutta 3. sija tässä vaiheessa otetaan mielellä vastaan. 600 pistettä päälle parituloksen 14 sarjaan oli kuitenkin aivan loistotulos, Palermaa viestitti Teksasista.
26 sarjaan suomalainen on keilannut kilpailussa 6264 pistettä keskiarvolla 232,85. Ensimmäisessä finaalivaiheessa mainitsemastaan 14 sarjasta jälkimmäiset seitsemän sarjaa hän suoritti upealla 252 keskiarvolla.
– Hieno alku kaudelle, ja tästä hyvä jatkaa. TV-show on aina erilaista kuin koko muu viikko. Siihen sopeudutaan ja otetaan voitto kotiin, Palermaa linjaa.
Palermaan kanssa ratkaisupeleihin jatkavat:
1, Darren Tang, Las Vegas 6,299.
2, Tommy Jones, Simpsonville 6,284.
3, Osku Palermaa, Finland 6,264.
4, Jakob Butturff, Tempe, Ariz. 6,237.
5, Chris Barnes, Double Oak, Texas 6,198.
TV-finaali keilataan Teksasissa sunnuntaina klo 21.00 alkaen Suomen aikaan.