Naisten EM-kilpailujen Mastersin finaalissa nähtiin kaksi ruotsalaista keilaajaa, Nora Johansson ja Josefin Hermansson.

Semifinaalissa Nora päihitti kaksi suomalaista tiputtaneen Saksan Janin Ribguthin suoraan 2-0. Toisessa ottelussa venyttiin kolmeen peliin. Slovenian ainoa kisaedustaja Eva Krafogel joutui kuitenkin toteamaan Josefinin paremmaksi 1-2.

Finaalissa ensimmäinen sarja meni Noran nimiin 228-204. Toisessa sarjassa Nora aloitti reippaasti viiden jonolla. Josefin vastasi aloittaen tuplalla ja paikoilla. Viidennessä ruudussa hän missasi kymppikeilan, Noran johto oli 40 pistettä. Josefin aloitti kaatojono kasiruudusta, mutta Nora piti huolen ettei hänestä ohi mennä. Toinen sarja päättyi 237-214 ja Nora voitti Mastersin 2-0.

Nora oli selkeä kisojen valtiatar, hän nappasi kaikki kolme henkilökohtaista mestaruutta. Lisäksi parikilpailusta tuli hopeaa Josefinin kanssa, triosta pronssia ja kruunuksi joukkuekulta. Kuulemme varmaan hänestä vielä lisää, nämä olivat vasta hänen ensimmäiset aikuisten kilpailut.

Tulokset

Viralliset kisasivut

Kuvat ja teksti: Tiina Viljakka