Kauden viides Junnu Tour -osakilpailu oli varkautelaisten seurojen juhlaa, kun WBT:n Nanna Salakka ja Mainareiden Max Räsänen kaappasivat suurimmat voittopokaalit hyllyihinsä.
Nanna Salakan loppukilpailu oli nousujohteinen, eikä hänelle löytynyt pudotuspeleissä haastajaa. Välierässä ja loppuottelussa sarjat 252 (8) ja 255 (8) paukuttanut Salakka oli syystäkin tyytyväinen viikonloppuunsa.
– Hienolta tuntuu nyt. Alussa oli hieman vaikeuksia, mutta loppua kohden linjat löytyivät. Pudotuspeleissä oli kovat vastukset, joten vähän jännitti, mutta hyvin se lopulta meni, Salakka kertoi hymyillen.
Max Räsäsen loppukilpailusta ei kaatoja puuttunut. Pitkät jonot olivat tuki ja turva, kun ajoittain luotto paikkopalloon oli koetuksella.
– Hyvät fiilikset, eka voitto Junnu Tourilla! Välillä oli pieniä ongelmia paikkojen kanssa, mutta muuten sujui hyvin. Viime aikoina olen heittänyt aika paljon, on tullut treenattua ja heitettyä myös kisoja, Räsänen tunnelmoi.
Loppukilpailussa nähtiin myös 300-sarja, kun Peppi Konsteri avasi pelinsä täydellisesti.
Kauden viimeinen Junnu Tour -osakilpailu pelataan 13.-14.3.2021 Heinolan keilahallissa.
Äänekosken osakilpailun tulokset
Kiertueen yhteispisteet 5/6 osakilpailun jälkeen
Loppukilpailun seuranta
Kauden viidennen Junnu Tour -osakilpailun loppukilpailu on käynnissä Äänekoskella. Seuraamme kilpailun etenemistä tässä uutisessa.
Loppukilpailussa keilataan 4 sarjaa amerikkalaisittain, jonka jälkeen 4 parasta poikaa ja 4 parasta tyttöä pelaavat pudotuspelit.
1. sarja
Porin Giantsin Peppi Konsterille avaussarjaan 300!
2. sarja
Tyttöjen top 6: Konsteri 503, Nevalainen 484, Neuvonen 410, Hytönen 408, Salakka 407, Laukkanen 374
3. sarja
4. sarja
Välierät
Loppuottelut
Joni Oksanen