SM-finaaliviikonloppu käynnistyi Kaupin keilahallissa Tampereella miesten loppukilpailun kahdella ensimmäisellä osiolla. Päivään mahtui kaksi kahdeksan sarjan blokkia ja 12 parasta jatkaa sunnuntain Round Robiniin. Avauspäivän jälkeen kärjessä on vahvasti pelannut Joonas Jehkinen. Naiset aloittavat loppukilpailunsa sunnuntaina klo 9.00. 

Tulokset: 

Miesten SM-finaalien toisen osion lopulliset tulokset (12 parasta sunnuntain Round Robiniin)

Miesten loppukilpailussa 45 keilaajaa aloitti päivänsä radoilla ja kahdeksan ensimmäisen sarjan 24 eteni jatkoon. Iltapäivällä pidetyn tauon jälkeen toisessa kahdeksan sarjan blokissa 12 parhaalle palkintona oli pääsy sunnuntain Round Robiniin.

Ulkona oli hellekeli ja se varmasti vaikutti myös keilahallin sisällä ratoihin. Tämän vuoden SM-kilpailuissa rataolosuhde on muutenkin erittäin haastava, mikä näkyi karsintojenkin tulostasossa. Sama oli nähtävissä tänään, kun pelaajat keskittyneesti pelasivat läpi pitkän päivän koittaen löytää tiet ja keinot tuloksen tekemiseksi.

Parhaiten pelissään tänään onnistui Varkauden Mainareiden Joonas Jehkinen, joka on 16 pelatun sarjan jälkeen kärjessä tuloksella 3573, KA 223,31. Ensimmäisen kahdeksan sarjan aikana hurjastellut Jehkinen törmäsi toisen osion alussa radanhoidon jälkeen haasteisiin ja aloitti toisen blokin vaisusti sarjoilla 175, 169 ja 180, mutta sai pelistään uudelleen kiinni.

Toiseksi keilasi Tampereen TKK:n Petri Mannonen tuloksella 3537 ja kolmanneksi TPS:n Samu Valaranta tuloksella 3515. Tämän päivän tulokset seuraavat sunnuntain Round Robiniin. 12. sijalta viimeisenä sunnuntain peleihin eteni Lahden Bayn Juhani Tonteri tuloksella 3266. Kovia nimiä karsiutui huomiselta tässä vaiheessa pois, kuten Tomas Käyhkö, joten kolmen perättäisen SM-kullan jälkeen miesten Suomen mestari vaihtuu huomenna.

Vaikka olosuhteet ja tuloksen tekeminen on näissä kilpailuissa haastavaa, se on juuri sitä, mitä pelaajat lähtökohtaisesti toivovatkin. Toiseksi tänään keilannut Petri Mannonen komppaa tätä.

– Ehdottomasti se on hyvä asia ja näin se pitää ollakin. Tykkään kovasti. Tällaisessa olosuhteessa pitää miettiä ja osua hyvin. Ei ole sitä, että kaikki vain osuvat taskuun. Jos heittää pieleen, sen pitääkin mennä pieleen. Täällä pelilliset ratkaisut ovat tärkeässä roolissa. SM-kisat ovat Suomen isoimpia ja tärkeimpiä yksittäisiä kilpailuita, 53-vuotias kokenut keilaaja Mannonen sanoi lauantaina pelien päätyttyä.

Joonas Jehkinen upealla pelillä myös avausosion ykkönen

Varkauden Mainareiden Joonas Jehkinen aloitti finaalit hienosti ja oli avausosion ykkönen isolla tuloksella 1881 keskiarvolla 235,13. Kauas ei tässä vaiheessa jäänyt TPS-keilaaja Samu Valaranta, joka keilasi tuloksen 1833. TKK:n Petri Mannonen oli avausosion jälkeen kolmas tuloksella 1819. Viimeisistä jatkopaikoista käytiin kova taistelu ja lopulta 24. sijalta jatkoon viimeisenä eteni Petri Keituri tuloksella 1591.

Avauspäivän jälkeen tulosten kärjessä oleva Joonas Jehkinen on menestynyt upeasti SM-kilpailuissa viime vuosina. Vuonna 2019 hän voitti Suomen mestaruuden, minkä lisäksi kahtena edellisenä vuotena hän on yltänyt hopealle ja pelannut molempina vuosina loppuottelussa Tomas Käyhköä vastaan. Myös kolminkertainen SM-kultamitalisti Käyhkö nähdään 24 parhaan joukossa.

Jehkinen summasi avausosion hienoa pelaamistaan seuraavasti.

– Hyvä startti siinäkin mielessä, kun näissä SM-finaaleissa kaikki pisteet lasketaan mukaan. Ihan heitto kerrallaan menin ja koitin saada jokaisella heitolla mahdollisimman paljon keiloja pois. Nyt peli loksahteli kohdilleen ja pallovalinta osui aivan loistavasti. Kyllä tuossa kuitenkin huomasi, että pienilläkin reaktio-ongelmilla tuli heti alle 200 pistettä, Jehkinen kuvaili viitaten viimeisen sarjaansa.

Ulkona on helle ja karsintavaiheessa keilattiin vielä talvisäässä. Moni Kaupin hallissa mietti, miten se vaikuttaa ratoihin.

– No kuuma tuolla on keilata. Varmasti se vaikuttaa myös ratoihin, mutta itselläni linja ja reaktio olivat aika samat kuin karsinassa, reaktio jopa parempi, joten itselläni ei suurta vaikutusta. Kyllähän tuo kuivuus kuitenkin vaikuttaa ratoihin. Arvostan SM-kilpailuita paljon, kun täällä keilataan yhtä aikaa paljon sarjoja. Pitkät ovat perinteet, joten täällä haluaa pärjätä, Jehkinen kertoi.

Joukkue- ja parimitalit jaettiin 

Lauantaina loppukilpailun yhteydessä jaettiin myös karsintojen päätteeksi varmistuneet joukkue- ja parikilpailun mitalit. Vantaan BC Story juhli kultaa molemmissa. Kultajoukkueessa keilasivat Jarmo Sinilaakso, Santtu Juutilainen, Niko Halden sekä Esa Rantala. Lisäksi Sinilaakso ja Juutilainen voittivat parikilpailussa kultaa. Toiset kahteen mitaliin yltäneet keilaajat olivat Lahden Bayn Jari Ratia ja Juhani Tonteri, jotka nappasivat parikilpailussa hopeaa ja joukkuekilpailussa pronssia yhdessä Roni Leskisen ja Simo Leskisen kanssa.

Kaupissa paikalla olleet joukkuemitalistit.

Miesten joukkuekilpailun mitalistit 

1. Vantaan BC Story
Sinilaakso, Jarmo
Juutilainen, Santtu
Halden, Niko
Rantala, Esa
6743

2. Tampereen TKK
Rajakangas, Jani
Mannonen, Petri
Lahti, Mika
Lahti, Jarno
6738

3. Lahden Bay
Ratia, Jari
Tonteri, Juhani
Leskinen, Simo
Leskinen, Roni
6654

Parikilpailun mitalistit.

Miesten parikilpailun mitalistit 

1. Vantaan BC Story
Sinilaakso, Jarmo
Juutilainen, Santtu
3487

2. Lahden Bay
Ratia, Jari
Tonteri, Juhani
3481

3. Varkauden Mainarit
Hirvonen, Mikko
Väänänen, Luukas
3452

Sunnuntaina SM-finaalit huipentuvat 

Sunnuntaina vietetäänkin naisten ja miesten SM-kilpailuiden ratkaisupäivää, joka huipentuu Yle TV2 kanavalla suorana lähetettäviin naisten ja miesten loppuotteluihin klo 18.25.

Sunnuntain aikataulu:

Klo 9.00 Naiset 16 parasta 8 sarjaa
Klo 11.30 Miehet 12 parasta round robin
Klo 13.00 Naiset 8 parasta round robin
Klo 17.00 Miesten ja naisten semifinaalit

klo 18.25 Suora TV-lähetys alkaa. Miesten finaali ensin, ja sitten naiset

SKL lähettää sunnuntaina loppuotteluihin saakka tapahtumat suorana YouTube-kanavallaan. Myös tämän päivän lähetykset voit katsoa jälkilähetyksenä:

Linkki SKL:n livelähetykseen Kaupista

Tulokset lauantailta: 

Miesten SM-finaalien toisen osion lopulliset pisteet (12 parasta sunnuntain Round Robiniin)

Ensimmäisen 8 sarjan osion lopulliset tulokset

 

Teksti ja kuvat: Henri Havusela