European Bowling Touria eli EBT-kiertuetta neljän kilpailun jälkeen johtava Luukas Väänänen, 19, tähtää tulevaisuudessa Yhdysvaltoihin PBA-kiertueelle. Tuon unelman toteutumista helpottamaan on tarjoutunut keilailulegenda Mika Koivuniemi, joka pyrkii auttamaan Väänästä matkalla kohti ammattilaiskiertuetta.

Matka on vasta alkutekijöissään, mutta PBA-radoilla kaiken kokenut Koivuniemi saapuu tällä viikolla Suomeen ja aloittaa Väänäsen kanssa yhteistyön, joka tähtää elokuussa Chicagossa järjestettävään PBA-karsintaan. 

Karsintojen kautta ensi kauden PBA-kiertueelle pääseminen vaatii isoa onnistumista, mutta Väänänen on päättänyt tarttua härkää sarvista ja tavoitella kiertuepaikkaa ensimmäistä kertaa. Isoja kehitysaskeleita ottanut joensuulaiskeilaaja johtaa EBT-kiertuetta neljän kilpailun jälkeen. Alkuvuodesta Väänänen sijoittui Brunswick Ballmaster Openin neljänneksi ja Ruotsissa AIK Internationalissa toiselle sijalle.

PBA-karsintoihin tähtäävä Väänänen saa avukseen PBA-kiertueella upean uran luoneen ja PBA Hall of Fameen nimetyn Mika Koivuniemen. 57-vuotias keilailulegenda on parhaillaan Joensuussa valmentamassa Väänästä. Kaksikko on tehnyt keilahalli Cosmicin radoille ne olosuhteet, jotka Chicagon PBA-karsintoihin on jo julkaistu. Lisäksi Koivuniemi on mukana taustajoukoissa Väänäsen kilpailuissa tällä viikolla. Kaksikko on järjestänyt tulevalle torstaille Cosmicissa myös klo 17.30 alkavan tapahtuman, jossa he pelaavat vastakkain paras kolmesta pelitavalla -kilpailun yleisön edessä.

Elokuussa järjestettävässä PBA-kiertueen karsinnassa pelataan yhteensä 48 sarjaa siten, että neljässä eri hallissa pelataan 12 sarjaa ja kaikissa halleissa on omat rataolosuhteensa.

Taktiikkaa, ei tekniikkaa 

Urallaan 14 PBA-titteliä ja kolme Major-turnausta voittanut Koivuniemi kertoo, että pelkästään tiistaina hän ja Väänänen viettivät keilahallilla täyspitkän työpäivän verran aikaa harjoitellen. Väänäsellä on edessään tärkeät miesten SM-finaalit ja nuorten MM-kilpailut, ja Koivuniemi korostaakin, ettei kaksikko keskity Väänäsen heitossa teknisten asioiden muuttamiseen, vaan PBA-radoille valmistautumisessa kyseessä on taktisen asioiden ymmärtämisestä kyse.

– Me olemme itseasiassa olleet Luukaksen kanssa jo pidempään yhteydessä ja nyt koimme, että on hyvä aika lähteä ensimmäistä kertaa karsimaan kiertueelle. Aikaisemmin se ei olisi ollut realistista, mutta Luukas on viimeisen vuoden aikana kehittynyt niin paljon, että nyt siihen on mahdollisuus, joten miksi ei, Koivuniemi pohtii.

PBA-radoilla kaiken nähnyt keilailulegenda aikoo myös olla Väänäsen tukena paikanpäällä Chicagossa PBA-karsinnoissa, mikä on iso syy sille, että kaksikko käy asioita nyt kasvotusten läpi.

– Alkuperäinen suunnitelma oli, että Luukas olisi tullut Yhdysvaltoihin, mutta hänellä on niin paljon kiireitä, ja minulla oli mahdollisuus tulla tänne, joten tämä meni hyvin näin. Se ei olisi ollut hyvä, jos olisimme vasta niiden karsintojen alla tavanneet. Nyt näen, miten Luukas heittää ja pystyn valmistamaan häntä siihen, millaisiin muutoksiin ja tilanteisiin hänen on hyvä valmistautua niissä karsinnoissa. Tämän on valmistelua siihen, että pystyn auttamaan häntä siellä Chicagossa, kun aika on. Luukaksen heitto näyttää hyvältä ja siihen en halua puuttua, vaan esimerkiksi siihen, mihin asioihin pitää keskittyä noissa PBA-rataolosuhteissa, joilla olemme harjoitelleet. Eli ei niinkään teknistä asiaa, vaan enemmän taktista, Koivuniemi linjaa.

Väänänen on kiitollinen siitä, että hän on saanut Koivuniemen kaltaisen lajilegendan avukseen, kun tavoitteena on tulevaisuudessa murtautua PBA-radoille.

– Se on iso unelma ja tavoite. Tietysti nyt valmistaudun nuorten MM-kilpailuihin heinäkuussa ja vasta sen jälkeen keskitytään kunnolla PBA-karsintaan. Huippu juttu, että Mika pystyy auttamaan ja häneltä olenkin jo nyt saanut sellaisia apuja ja vinkkejä, joita en aikaisemmin ole kuullut. Tuossa kun harjoittelimme noilla PBA-olosuhteilla, niin siinä vaiheessa jo Mikalta tuli erilaisia näkökulmia ja vinkkejä siihen, miten muutoksiin tulee reagoida. Vaikealtahan ne olosuhteet tuntuivat, mutta niin se pitääkin tässä vaiheessa olla, kun opettelen niitä pelaamaan, Väänänen sanoo.

 

Teksti: Henri Havusela