Lahden Maija-Leena Sandberg pelasi itsensä ylivoimaiseen johtoon Valkeakoskella. Tuloksella 1278 (108) hän johtaa toisena olevaa Pirjo Harkiveä 128 pinnaa. Parikilpailussa yhdessä Maritta Kurjen he siirtyivät myös kärkeen.
Miesten puolella parhaan puhtaan tuloksen tähän mennessä heitti Hyvinkään Jukka Mäenpää 1387. ”Juniori” ei vielä ikätasoituksia saa, joten Riihimäen Leo Ahonen sai vielä pitää kärkipaikkansa. Jukka hinasi Hyvinkään Pinjetsin parikilpailussa toiseksi, toisena puoliskona joukkueessa Olli-Pekka Pitkänen, joka hieman lopussa hyytyi.
Naisten puolella 104 pelaajaa on nyt suorittanut oman osuutensa ja ennuste finaalirajaksi on 1123. Miehistä on nyt 528 pelannut alkukilpailun ja finaalirajan ennuste näyttää 1276.
Teksti ja kuva: Olli Kiuru