Junioreiden EM-kilpailuiden avauspäivä päättyi sunnuntaina Suomen joukkueen osalta mitalienjakoon, kun Roni Leskinen ja Lenni Juutilainen saivat kaulaansa ensimmäiset arvokilpailumitalinsa. Maanantaina tyttöjen joukkue lähtee pelaamaan omaa parikilpailuansa. Aamulla keilaavat Peppi Konsteri ja Mila Nevalainen. Iltapäivällä arvokisoissa debytoi Tiiamari Laukkanen parinaan Pinja Laukkanen.

Roni Leskisellä ja Lenni Juutilaisella ei jäänyt mahdollisuuksia parikilpailun välierässä, kun kaksikko taipui ennätystahtia keilanneita Robin Ilhammaria ja Carl Eklundia vastaan. Ilhammar keilasi 300 pisteen sarjan ja Eklund komppasi pariaan komealla 246 pisteellään, välierä ruotsalaisille yhteispistein 546-406.

Leskiselle uransa ensimmäisenä arvokisapäivänä mitali kaulaan ja samoin Juutilaiselle pronssi oli hänelle ensimmäinen arvokisamitali.

– Aika sanoin kuvailematon fiilis kyllä on, en välttämättä odottanut mitalia näin nopeasti. Aika pitkään saimme jännittää karsinnan aikana, että päästänkö mitalipeleihin, Leskinen sanoo.

He olivat Juutilaisen kanssa parikilpailun avauserän jälkeen toisella sijalla ja toisessa erässä Ranskan Maxime Lambel ja Loick Coolen taistelivat viimeiseen heittoon asti mitalisijoista, mutta jäivät viidenneksi ainoastaan pisteen erolla Juutilaiseen ja Leskiseen.

– Aika rennolla fiiliksellä pelasin siinä aamuerässä, enkä jännittänyt oikeastaan ollenkaan. Oli mukava pelata Lennin kanssa ja meillä oli hauskaa radoilla. Sitten seurasimme sitä toista erää ja oli aika epätodellinen olo, kun paikka välierässä varmistui ja mitali oli tienattu. Tiesimme, että vastus on välierässä kovin mahdollinen. Tästä on hyvä jatkaa kilpailuita muihin osioihin ja nyt on tieto siitä, minkälaista näissä kilpailuissa on ja nyt radatkin ovat tulleet tutuksi ja pystyy tiukoissa paikoissa tekemään oikeita ratkaisuita, Leskinen kertoo.

Myös Juutilainen osasi arvostaa saavutettua mitalia välierätappiosta huolimatta.

– Mitali tuntuu tosi hyvältä. Meillä oli Ronin kanssa tänään omassa pelissä ylämäkien lisäksi myös alamäkiä, mutta ne eivät kestäneet kauaa, mutta varmasti parannettavaakin löytyy joukkuekilpailuun. Joka tapauksessa tähän suoritukseen tänään voi olla tyytyväinen ja ylpeä tekemisestä. Tämä antaa energiaa jatkoon. Välierässä oli hieno pelata tämän hetken varmasti maailman parhaimpia juniorikeilaajia vastaan. Kovat vastukset kehittävät aina, Juutilainen summaa.

Mielenkiintoista kuitenkin oli se, että poikien parikilpailun loppuottelussa roolit kääntyivät ruotsalaisilla päälaelleen. Italian Mario Del Gaudio keilasi huiman 279 pisteen sarjan parinaan Giorgio Gragnaniello, ja italialaiset voittivat Ilhammarin ja Eklundin tuloksella 472-412 ja marssivat Euroopan mestareiksi.

Kisat ovat kuitenkin aivan alkutekijöissään ja seuraavaksi Leskinen ja Juutilainen aloittavat keskittymisen joukkuekilpailuun yhdessä Luukas Väänäsen ja Jani Soukan kanssa.

– Seuraavat päivät keilataan, kuten kaikki tahansa muutkin kisapäivät, Juutilainen täsmentää.

Tyttöjen parikilpailu maanantaina 

Maanantaina klo 10.00 Suomen aikaan EM-kilpailuiden kovimpiin ennakkosuosikkeihin lukeutuva Peppi Konsteri ja Mila Nevalainen aloittavat oman kisaurakkansa tyttöjen parikilpailussa. Iltapäivällä klo 14.15 alkaen toisessa erässä keilaavat arvokisadebytantti Tiiamari Laukkanen parinaan Pinja Laukkanen.

Konsteri ja Nevalainen juhlivat junioreiden parikilpailun EM-kultaa yhdessä 2019 ja ovat pelanneet lukuisia kilpailuita yhdessä. Konsteri teki vastikään kovan suorituksen voittamalla naisten EM-kilpailuiden All Events -kultaa, joten sekä omat että muiden odotukset ovat korkealla.

– Jännittää maanantain parikilpailu, mutta enemmän on odottavainen fiilis. Ehkä ihan hyvä, että naisten EM-kilpailuiden jälkeen keilasin vähemmän, niin nyt on nälkäkin ehtinyt kasvaa näihin kisoihin. Odotuksia on tietysti paljon ja odotukset luovat myös paineita, mutta suhtaudun näihin EM-kilpailuihin ihan omana juttunaan. Mikään aikaisempi pärjääminen ei vaikuta näihin kisoihin. Nyt ollaan Wittelsheimissa ja keilataan junioreiden EM-kilpailuita, Konsteri sanoo.

Mila Nevalainen odottaa myös innolla parikilpailua.

– Tosi kauan olen odottanut näitä kisoja. Toki valmistautuminen oli erilaista, kun naisten EM-kisat olivat juuri. Tässä välissä on kisattu vähemmän, mutta treenattu sitten laadukkaasti. Meillä on Pepin kanssa aina hyvä fiilis keskenämme ja hienoa lähteä pelaamaan hänen kanssaan jälleen. Näissä kisoissa näyttäisi olevan hyvä tunnelma, mutta radoilla poikien parikilpailussa näytti monilla olevan myös haasteita ja radoissa tuntuu olevan eroja. Helpolla täällä ei pääse, mutta uskon meidän olevan valmiita kaikkeen, Nevalainen sanoo.

Tiiamari Laukkaselle maanantai on varmasti ikimuistoinen, kun edessä on ensimmäinen esiintyminen arvokilpailuissa.

– Tosi hyvältä tuntuu, ja tätä on odotettu tammikuussa asti, kun valinnat tehtiin. Osaan arvostaa paljon sitä, että minut on EM-kisoihin valittu ja hienoa päästä aloittamaan kisat Pinjan kanssa maanantaina. Iso työ on tehty, että tähän pisteeseen on päästy ja Kuortaneellekin on lähdetty opiskelemaan näitä asioita silmällä pitäen. Tosi siistiä olla täällä ja parikilpailulta odotan rentoa tekemistä ja omaa parasta suorittamista, Tiiamari kertoo.

Pinja Laukkasella on takanaan kahdet arvokilpailut ja sitä kautta valmistautuminen on hänen omien sanojensa mukaan helpottunut, kun kokemusta on karttunut.

– Muodostamme Tiiamarin kanssa toimivan parin huomenna. Varmasti kiva keilata yhdessä ja luottavaisin mielin lähdetään pelaamaan. Aikaisemmista arvokisoista on itselleni aika paljonkin hyötyä. Ei enää jännitä samalla tavalla kuin ennen. Helpompi lähteä pelaamaan, kun tietää miten asiat täällä toimivat, hän kertoo.

Tärkeitä linkkejä, joista voit seurata kilpailun etenemistä: 

EM-kilpailuiden tulossivu, josta näkee myös aloitusradat

Kisajärjestäjän livestream

EM-kilpailuiden aikataulu

Rataolosuhde

Teksti ja kuva: Henri Havusela