Peppi Konsteri keilasi jatkopeleihin PWBA GoBowling Spokane Openissa. Hän aloitti karsinnan kuuden sarjan tuloksella 1223 ja varmisti paikkansa jatkoon parantamalla hieman toiseen osioon tulokseksi 1256. Yhteistulos 12:een sarjaan 2479 eli 79 pistettä päälle parituloksen. Sillä irtosi karsinnan jaettu 20. sija Latvian Diana Zavjalovan kanssa.
-Ekasta blokista jäi huono maku, kun oma keilaaminen tuntui huonolta ja peli-idea oli väärä. Onneksi sain paikattua hyvin. Toiseen blokkiin hain eri ideaa ja se sitten kantoi. Muutokset oli selkeämmät ja olin kartalla paremmin. Oli aika hermoja raastavaa, kun olin koko ajan siinä rajalla. Isoja sarjoja oli vaikea tehdä, mutta onneksi tämä riitti tällä kertaa, Konsteri kertaili päivän kulkua.
Tällä viikolla tulostaso on maltillisempi kuin viime viikon kilpailussa. Kilpailun kärjessä on USA:n Erin McCarthy yhteistuloksella 2692, joka antaa keskiarvoksi 224. Raja jatkoon 26 parhaan joukkoon oli 2458 ja sama pistemäärä oli jopa kolmella keilaajalla. He kaikki mahtuivat kuitenkin jatkoon.
Roosa Lundénin peli takkuili aluksi ja hän keilasi ensimmäiseen karsintaosioon 1173. Toiseen osioon peli parani ja hetken aikaa hän olikin jo jatkorajan sisäpuolella. Pelin loppupuolella tuli kuitenkin jälleen vaikeuksia ja toisen osion tulos jäi hiukan yli pariin, 1212. Yhteistulos 2385 oikeutti sijaan 39.
-Eka blokki oli pääpiirteittäin tuhon torjuntaa, ei tullut isoja sarjoja ja muutama huonompi. Aloitin alhaalta eilisen treenin pohjalta, mutta en saanut suoritettua toivotulla tavalla. Puolivälissä peliä nousin reippaasti ylöspäin, ja sieltä löytyikin parempi peli-idea. Toisen osion aloitin heti ylempää ja se oli selkeästi parempi taktiikka. Hetken näytti jo ihan hyvältä, mutta sitten kiri loppui kesken. Ei nyt voi kovin tyytyväinen olla, mutta tästä ehkä taas jotain opittiin, Lundén totesi pelien päätyttyä.
Pepin pelit jatkuvat tänään klo 19 Suomen aikaa kuudella sarjalla, josta 12 parasta etenee seuraavaan vaiheeseen. Roosa suuntaa seuraavan kerran radoille huomenna sunnuntaina, kun on vuorossa Spokane Regional samassa hallissa.
Eliisa Hiltunen
Kuva: PWBA