Kupittaan keilahallilla ratkaistaan viikonloppuna junioreiden ja nuorten SM-mitalistit. Junioreiden loppukilpailu keilataan lauantaina klo 10 ja nuoret keilaavat sunnuntaina myös samaan aikaan. Striimitiimi lähettää finaalin suorana SKL:n YouTube-kanavalla.
Karsinnat saatiin päätökseen viime viikolla ja tulevana viikonloppuna on selvillä junioreiden ja nuorten Suomen mestaruudet. Junioreiden loppukilpailuun pääsee 16 parasta junioripoikaa ja kahdeksan parasta juniorityttöä. Ensin keilataan kahdeksan sarjaa nollilta, jonka jälkeen pelataan kuuden parhaan Round robinit. Sen jälkeen kolme parasta jatkavat mitalipeleihin. Ensimmäiseksi sijoittunut etenee suoraan loppuotteluun, toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet pelaavat välierässä kaksi sarjaa.
Sunnuntaina peliformaatti on sama ja myös 16 parasta nuorta miestä ja kahdeksan parasta nuorta naista nähdään loppukilpailussa.
Viikonloppuna palkitaan myös poikien ja tyttöjen parikilpailun mitalistit.
Poikien parikilpailun mitalistit:
1. Bay, Roni Leskinen ja Rami Mukkula 3427
2. GB, Pyry Puharinen ja Patrik Päiviö 3326
3. BC Islanders Aatu Tapanimäki ja Tomi Laukkanen 3297
Tyttöjen parikilpailun mitalistit:
1. GB, Stella Lökfors ja Emma Palermaa 3144
2. Bay, Tiiamari Laukkanen ja Roosa Pusa 3116
3. GB, Mila Nevalainen ja Julia Vesanen 2984
Samana viikonloppuna jaetaan myös ikäkausien mitalit kahdessa eri ikäkausisarjassa.
Ikäkausi 1:
Ikäkausi 1 tytöt: 1. Emma Palermaa GB 1515, 2. Neea Pöllänen KuKu 1401, 3. Aino Loikkanen AKe 1340
Ikäkausi 1 pojat: 1. Urho Nykter Cosmic 1618, 2. Kasper Koivunen Ratavaltiaat 1607, 3. Luukas Luostarinen Lucky Strikers 1564
Ikäkausi 2:
Ikäkausi 2 tytöt: 1. Siiri Loikkanen AKe 1266, 2. Nella Nurmi BC Imatra 1218, 3. Charlotta Salmela GB 1185
Ikäkausi 2 pojat: 1. Leo Lähde PB 1473, 2. Jesper Rajaniemi CPS 1383, 3. Eemi Mikkola AKe 1381
Teksti: Bertta Hartikka
Kuva: Henri Havusela