Giants lähti Talin viikonlopun toiselle kierrokselle kärjestä, Bay oli toisena jo 583 pistettä jäljessä. Sarjan viimeisellä sijalla oli TKK, jopa 1256 pistettä kärjestä.
Sunnuntaina pelattiin viisi peliä samalla olosuhteella kuin lauantaina. Giantsin pelaajat ennustivat eilen, että kun lauantaina aloitettiin ykkösmerkistä, tänään naiset aloittavat todennäköisesti kakkosmerkistä jolloin samaa olosuhdetta pelataan eri tavalla.
– Aloitimme molemmat päivät aika samoilta linjoilta, vain Mila pelasi erityyppisesti alempaa, analysoi Reija Lundén joukkueen pelaamista.
Tulostaso jäi Giantsin kohdalla reilusti alemmaksi kuin lauantaina. Muut joukkueet pelasivat suunnilleen samalla tasolla tai jopa paransi hieman. GB oli lauantaina kolmanneksi paras joukkue, mutta tänään palaset loksahtivat kohdalleen ja joukkue nappasi kierroksen joukkueen tittelin.
– Aamupäivä oli hyvä alku joukkueelle. Tehtiin tiiminä työtä ja löydettiin hyvät muutokset pelipaikoissa ja palloissa. Ihan samalla tavalla kuin eilenkin, viimeisessä sarjassa oli vaikeuksia. Onneksi Stella hinasi meitä omalla paikallaan. Toki hieman auttoi ettei Giantsilla ollut ihan paras päivänsä tänään. Hienosti meidän nuori joukkue pelasi tänään, ja itse asiassa pelasi eilenkin, kehui Reija seurakavereitaan.
Henkilökohtaisissa tuloksissa yli muiden pelasi tänään Stella Lökfors. Tulosta viiteen sarjaan tuli 1092 (ka 218,40).
– Tänään sai aloittaa samalla pallolla kuin eilen, oli todella selkeää. Kolme sarjaa pallo meni tosi hienosti, ei tarvinnut siirtyä kuin hieman ylemmäksi. Neljännessä sarjassa täytyi hieman kokeilla, mutta viidennessä sarjassa taas pelipaikka löytyi, iloitsi Stella pelien jälkeen ja lähti pakkaamaan palloja Espanjan reissua varten.
Ensimmäisen liigaviikonlopun jälkeen kärjestä löytyy Giants. Eroa toisena olevaan GB:een kertyi 601 pistettä. Kolmantena komeilee Bay, vain yhden pisteen päässä kakkossijasta. Nasevat löytyy sijalta neljä, eroa kärkeen 863 pistettä. TKK asettui viidennelle sijalle ja Ke-Ro on kuudentena.
Kierroskohtaiset tulokset sunnuntai
Voit katsoa pelit jälkilähetyksenä Striimitiimin toimesta.
1. peli
Ke-Ro ja GB pelasivat tasaista paikallisottelua. Kunnes lopussa GB karkasi Stella Lökforsin 234 ja Mila Nevalaisen 221 sarjoilla selkeään voittoon 823-749.
Giants ei antanut TKK:lle mahdollisuutta, vaan vei voiton 792-665 Sanna Oksasen 235 johdolla. Tämä oli Giantsin ensimmäinen tulos joka oli alle parin tänä viikonloppuna.
Nasevien peliä veti Jaana Rapeli. Hän aloitti paikolla ja teki sen jälkeen kahdeksan kaadon jonon. Tulosta tuli 269, joka on tällä hetkellä viikonlopun korkein lukema. Sen avulla Nasevat nappasi voiton Baysta 823-735.
2. peli
Seitsemän peliä tänä viikonloppuna se vaati ennen kuin Giants koki ensimmäisen tappion. Giantsin peli alkoi reikäpitoisesti, loppua kohden parani. GB pelasi paremmin ja vaikka joukkue tekikin kaksi tyhjää kymppiruutuun, voitto tuli pisteillä 743-709. Stella Lökforsin 231 avulla.
Bayn peli ei oikein vieläkään ole lähtenyt käyntiin. TKK:a vastaan he olivat muutaman pisteen edellä koko sarjan, voittoa tarjottiin molemmille. Ankkuri Eliisa Hiltusella oli mahdollisuus sulkea ovi tekemällä ysiruudun kaadon jatkoksi jonoa, mutta ruutuun lävähtikin 7-10 reikä, jo toisen kerran tähän sarjaan. Ovi aukeni TKK:lle. Melina Vikström teki kaadon, kahdella viimeisellä heitolla vaadittiin yhdeksän pois tasapeliin ja kymmenellä voitto. Avausheitolla jäi neloskeila pystyy ja kun paikkoheitto sujahti ohi, peli päättyi tasan 705-705.
Ke-Ro pääsi yllättämään hyvässä vauhdissa olleen Nasevien joukkueen. Nasevien kahden viimeisen pelaajan kymppiruutuun kirjoitettiin tyhjät, joka yhdistettynä Iida Gyldenin neljän kaadon jonolla 6-9 ruutuihin edesauttoi Ke-Ron voittoon 717-668.
3. peli
TKK otti vahvan johtoaseman heti sarjan puolivälissä Nasevia vastaan, eikä siitä luopunut enää missään vaiheessa. Kymppiruutuun oli varaa jo tehdä tyhjiäkin, siitä huolimatta TKK:lle kauden avausvoitto pistein 780-690.
GB:n hyvä pelivauhti jatkui kun vastaan tuli Bay. Näin GB nappasi päivän kolmannen voiton pistein 832-779. Stella jatkaa upeaa peliä, tähän peliin 246 ja henkilökohtainen keskiarvo kolmen pelin jälkeen on 237.
Giantsin peli näytti reikäiseltä, Ke-Ro:lla oli myös mutta vähemmän. Niinpä Giants oli sarjan puolivälissä parikymmentä pistettä jäljessä. Jos Giantsin koneisto lähti yskähdellen käyntiin tässä pelissä, lopussa ei enää ongelmia ollutkaan havaittavissa. Ero kaventui ja Giants paineli ohi aika nopeasti. Voitto sinetöityi luvuin 799-702.
GB on kolmella voitolla kiinni kierroksen joukkueen tittelissä ja sarjatilanteessa toisena 639 pistettä kärjestä. Kolmantena listalla on Bay, 100 pistettä toista sijaa jäljessä.
4. peli
GB:n voittoputki katkesi kun voiton makuun päässyt TKK napsautti ruutuun parituloksen ja eteni voittoon 803-769. Melina Vikström taiteili 225.
Bay johti Ke-Roa vastaan koko sarjan, peli päättyi tuloksin 763-671.
Giants joutui taipumaan toisen kerran kun Nasevat voitti tasaisen ottelun 771-748. GB on edelleen kierroksen kärjessä, Giants on 189 pistettä perässä.
5. peli
Bay johti sarjan puolessa välissä jopa 50 pistettä Giantsia vastaan. Peli näytti pelatulta, mutta Sanna Oksanen toi Giantsin mukaan tehtyään loppuun neljän jonon. Ero ennen ankkureita oli 30 pistettä Bayn hyväksi. Peppi Konsterilla oli viiden kaadon jono alla, Eliisa Hiltusella paikko ysiruudussa. Eliisa heitti ensin, hyvästä osumasta kaato ja se tiesi varmaa voittoa Baylle. Peli päättyi tuloksiin 847-820.
Sarjan kahdella viimeisellä sijalla olevien joukkueiden kohtaamisessa TKK otti etumatkaa sarjan puolessa välissä. TKK piti pintansa eikä päästänyt Ke-Roa ohi missään vaiheessa. Voitto tamperelaisille tuloksella 740-674.
Nasevat teki sarjan alussa kaatojonoja, GB:llä sen sijaan näkyi useampi reikä tulosruudussa. Ero olikin jo 100 pistettä Nasevien hyväksi puoli välissä. Ero pysyi suunnilleen samana loppuun asti, Nasevat voitti 818-715. Häviöstä huolimatta GB oli päivän joukkue.
Teksti: Tiina Viljakka
Kuva: Henri Havusela