Keskiviikkona pelatussa EBT Mastersissa voittoon keilasi naisten sarjassa upeasti Essi Pakarinen. Miesten sarjassa voittoon keilasi Tanskan Mathias Ankerdal.

Päivä alkoi kahdeksan sarjan karsinnalla, jossa oli mukana naisista kuusi pelaajaa ja miehistä kahdeksan pelaajaa vuoden 2023 EBT-kiertueen pisteiden mukaan. Naisten puolella Essi Pakarinen pelasi loistavaa peliä ja piti ensimmäisen osion jälkeen kärkipaikkaa. Finaalissa Essi heitti toiseen sarjaansa 300 pistettä ja jatkoi hyvin peliään loppuun asti. Muut naisissa jatkoon pääsivät Misaki Bolleby, Emma Haltunen ja Maria Bak Gerding. Lopputuloksissa Pakarinen vei voiton pistein 2808, toiseksi Bolleby 2634, kolmanneksi Haltunen 2451 ja neljänneksi Bak Gerding 2364.

– Kisa alkoi hyvin, pääsin yrittämään 300, josta lopulta tuli 299. Kolmannesta sarjasta asti oli haasteita keilareaktion kanssa, mutta löysin riittävät muutokset kärkipaikan pitämiseksi. Toka osio alkoi vähän tahmeasti, mutta sitten kolme viimeistä sujuikin tosi hyvin 300-sarjalla höystettynä ja sain keskittyä omaan tekemiseen. Hieno päätös viime vuoden onnistuneelle EBT-kaudelle ja olihan tämä huikee ja ansaittu tuplavoitto, kun Euroopan ranking 1. ja nyt mastersin voitto, kertoi Pakarinen kisojen jälkeen.

Miehissä puolestaan Niko Oksanen pelasi tasaista peliä koko kahdeksan sarjan ajan, mutta ei valitettavasti selvinnyt finaaliin asti. Nikon sijoitus oli lopulta viides tuloksella 1766. Jatkoon miehissä pääsivät Mathias Ankerdahl, William Svensson, Kim Bolleby ja Lukas Jelinek. Kahdentoista sarjan yhteistuloksella voittajaksi julistettiin Ankerdal tuloksella 3003, toiseksi Svensson 2831, kolmanneksi Jelinek 2754 ja neljänneksi Bolleby 2714.

– Miesten puolella kaikki pelasi uretaanilla, viisi sarjaa taistelin mukana ja top 4 rajan sisäpuolella, mutta reaktion kanssa oli ongelmaa. Taisi jäädä kahdeksan tai yhdeksän taskureikää, niin se kertoo jo, että jotain tekee pallo radalla väärin ja ei pysy enää korkeassa tulostasossa mukana eikä sitten oikeita asioita saanut toteutettua lopussa, kommentoi Oksanen.

 

Teksti: Bertta Hartikka

Kilpailun lopputuloksiin