Torstaina naisten EM-kilpailujen ohjelmassa oli viralliset harjoittelut ja avajaiset. Maat oli jaettu harjoittelua varten kolmeen ryhmään, Suomi harjoitteli viimeisessä ryhmässä.

Päivän ensimmäisessä ryhmässä nähtiin muun muassa ennakkosuosikki Ruotsi. Heidän pelaajien takana oli selkeästi enemmän seuraajia kuin muiden maiden. Myös Suomen pelaajien harjoittelua käytiin tutkailemassa.

Aamulla pidetyn joukkueenjohtajien palaverin jälkeen julkaistiin kisaolosuhde. Ennakkoon ilmoitettuun 41 jalkaan ei tullut muutoksia, olosuhdekin oli melko lailla odotetun kaltainen.

Osa maista aloitti harjoittelun reaktiivipalloilla, mutta kaivoivat lopulta uretaaneja kasseista.

– Näissä kisoissa tullaan näkemään paljon uretaanipalloja radalla, veikkasi Piritta Kantola nähtyään päivän ensimmäiset harjoittelut.

– On joukkueita, joille uretaanilla pelaaminen on selkeä ensimmäinen vaihtoehto (esim Italia ja Tsekki). Sitten on joukkueita, joilla on sekä reaktiivit että uretaanit vaihtoehtona (esim Ruotsi, Suomi ja Tanska). Lisäksi on joukkueita, joille reaktiivilla pelaaminen on ainoa vaihtoehto, joko ei ole välineitä tai niiden kanssa ei ole totuttu pelaamaan. Harjoittelun perusteella näyttäisi siltä, että tulostaso voi nousta korkealle, ennustaa Piritta ennen Suomen lämmittelyä.

Avajaisissa nähtiin kaikkien maiden pelaajien marssi ja Ranskan keilailuliiton puheenjohtajan Patric Hunterin sekä EBF:n puheenjohtajan Valgeir Gudbjartssonin avajaispuheet. Suomen kylttiä kantoi Eliisa Hiltunen ja lippua Jenni Heino joukkueen marssiessa esiin pituusjärjestyksessä.

Huomenna varsinaiset kilpailut alkavat singlen osuudella. Perjantain ensimmäisessä klo 11 Suomen aikaa alkavassa erässä Sanna Oksanen ja Essi Pakarinen aloittavat kisaurakan. Heti perään klo 15.45. toisessa erässä radalle astuvat Jenni Heino ja Eliisa Hiltunen. Huomenna vapaapäivää viettävät Peppi Konsteri ja Ani Juntunen pääsevät tositoimiin lauantaina klo 11 alkavassa erässä.

Harjoittelut on siis tehty, millä mielellä Essi tämän päivän jälkeen?

– Halli on minulle tuttu ja tiesin vähän jo millainen halli on kyseessä. Vauhtirata oli liukas, onneksi epävirallisissa treeneissä löytyi jo hyvät pohjat ja ehti tottua vauhteihin. Keli tuntui itselle mieluisalta. Täällä pelattiin viime vuoden EBT:llä paljon uretaanilla ja ne näytti toimivan hyvin tässäkin kelissä. Kiva on päästä pelaamaan.

Kilpailuista lähetetään livestreamia ja tuloksia on mahdollista seurata online scoringin kautta.

Online scoring

Livestream

Tulokset

Viralliset kisasivut

Teksti ja kuvat: Tiina Viljakka