Pitkälle yöhön Suomeen aikaan venynyt keskiviikko Euroopan mestarien cupissa saatiin päätökseen ja kaikki pelaajat ovat nyt keilanneet toiset kahdeksan sarjan blokkinsa. Myöhäisillan viimeisessä erässä keilannut Linus Boström paransi otteitaan hienosti ja keilasi kahdeksaan sarjaan 1806 pistettä. Vaisun avausblokin jälkeen tuloksen saaminen tärkeää Linukselle, sillä nyt 16 sarjan jälkeen ero 12 parhaan joukkoon kaventui ja matkaa karsintarajaan on ennen viimeistä blokkia 120 pistettä.

Aikaisemmin keskiviikkona Tomas Käyhkö ja Mila Nevalainen pelasivat omat toiset kahdeksan sarjan blokkinsa ja samalla he keilasivat yhdessä sekaparikilpailussa. Siinä kaksikko jäi kärkisijojen ulkopuolella ollen ensimmäisen erän kahdeksansia yhteistuloksella 3181. 

Hyvän vireen löysi Linus Boström omaan peliinsä keskiviikkona ja 1806 oli ECC:n miesten kilpailun toisten blokkien kahdeksanneksi paras tulos kaikista kilpailijoista. 16 pelatun sarjan jälkeen Linus on 21. sijalla tuloksella 3372 ja matkaa 12 parhaan karsintarajaan on 120 pistettä, kun vielä kahdeksan sarjaa on karsintaa jäljellä. Linus aloitti ja lopetti keskiviikon pelinsä alle 200 pisteen sarjoihin, mutta väliin mahtui hyvä kuuden sarjan rivi: 225, 247, 229, 246, 235 ja 237.

Tomas Käyhkö on puolestaan karsintarajan paremmalla puolella yhdeksännellä sijalla. Hän keräsi tänään kahdeksasta sarjasta tuloksen 1726 (KA 215,8) ja jatkaa kelpo astelemissa miesten kilpailussa, vaikka pieni notkahdus tuli eilisiin pisteisiin verrattuna. Hänen tuloksena 16 sarjaan on 3514 pistettä keskiarvolla 219,6.

Mila Nevalainen ja Tomas Käyhkö.

Kuten eilen, myös tänään Tomas pelasi suht tasaista peliä, mutta suomalainen metsästää yhä isoimpia sarjoja. Korkein yhden sarjan tulos hänellä on kahden päivän aikana ollut 238.

– Kaatoja ei hirveästi tänään tullut ja muutama reikä enemmän verrattuna eiliseen. Parempi kaatojyvä olisi hyvä löytää noihin tuleviin peleihin, jos meinaa pärjätä, viime vuoden kultamitalisti Tomas pohti.

Mila Nevalainen on puolestaan ajautunut kilpailussa hankalaan tilanteeseen, vaikkakin hän paransi tänään tulostaan verrattuna avausblokkiinsa. Tänään Milalle kahdeksaan sarjaan 1455 pistettä ja 16 sarjaan tulosta on kertynyt 2838 pistettä keskiarvolla 177,4. Hän on naisten kilpailussa 29. sijalla ja matkaa karsintarajaan on 262 pistettä.

– Vähän sama kuin Tomaksella tänään, että yhtä keilaa jäi paljon pystyyn ja lisäksi reikiä tuli. Jotain tarvitsee keksiä, että saisi seuraavassa blokissa isoa tulosta, Mila kertoi.

Torstaina kilpailut jatkuvat, mutta suomalaisista radoilla nähdään ainoastaan Tomas Käyhkö, joka pelaa klo 15.00 Suomen aikaan karsinnan kolmannen kahdeksan sarjan blokkinsa. Linuksen ja Milan pelit jatkuvat perjantaina.

Tulokset

Livestream

ECC:n kotisivut

Aikataulut

Teksti: Henri Havusela

Kuva: Jarmo Ahokas