Singaporen Cherie Tan on voittanut PWBA Stockton Openin. Tan johti kilpailua vakuuttavasti alusta loppuun asti ja onnistui loppuottelussa ottamaan tittelin itselleen. Titteli on Tanin uran neljäs PWBA-kiertueella. Viime vuonna hän voitti PWBA BowlTV Classicin New Yorkissa. Tittelin lisäksi Tan kuittasi kilpailusta 20 000 dollarin palkintorahat.
Loppuottelussa Tan sai vastaansa USA:n Jordan Richardin. Ottelu eteni tasaisena ja kolmen viimeisen ruudun aikana ottelu olisi voinut päättyä tasan, mikäli molemmat pelaajat olisivat tehneet kaatoja loppusarjan. Sitten Richardille jäi kahdeksanteen 7-10 reikä ja ysiruutuun kymppikeila. Tan paikkasi seiskakeilan kahdeksannessa ruudussa ja sulki oven Richardilta tekemällä ysiruudun heitolla ja kymppiruudun kahdella ensimmäisellään kaadot. Tan voitti tittelin lukemin 237-205.
Muut pudotuspeleissä olleet pelaajat olivat USA:n Breanna Clemmer ja Lindsay Boomershine sekä Puolan Daria Pajak. Pudotuspelien perusteella kilpailijoiden sijoitukset säilyivät samoina kuin karsinnan jälkeen, eli Tan oli ykkönen, Richard kakkonen, Clemmer kolmas, Boomershine neljäs ja Pajak viides. Saksan Birgit Noreiks jäi harmittavasti juuri pudotuspelien ulkopuolelle kahden pisteen erolla Pajakiin.
Ensi viikolla PWBA-kiertue jatkuu Washingtonin Spokanessa, jossa keilataan PWBA GoBowling! Spokane Open. Kilpailu keilataan samalla formaatilla kuin Stockton Open. Suomesta mukana ovat Peppi Konsteri ja Roosa Lundén.
Eliisa Hiltunen
Kuva: PWBA