Perjantaina Ballmaster Openin pelaajat metsästivät isoja tuloksia, kun karsintaraja 38 parhaan joukkoon on noussut yli 1400 pisteeseen. Kovaa tahtia saa siis keilata ja hyvästä pelaamisesta huolimatta yksittäisetkin virheet voivat vesittää paikan loppukilpailussa. Tänään päivän isoimpiin tuloksiin ylsivät Ruotsin Alex Joki (1487), Englannin Dominic Barrett (1478) ja Ruotsin Teodor Samuelsson (1449) sekä James Blomgren (1443). Suomalaisista isoimman onnistumisen sai Joonas Jähi 1433 pisteellään.
Perjantaina nähtiin ennen kaikkea isoja tuloksia ulkomaalaisilta keilaajilta. klo 18 alkaneessa iltaerässä isoimman tuloksen 1487 keilasi Ruotsin Alex Joki, jonka maamies Teodor Samuelsson oli erässä toinen tuloksella 1449. Iltaerässä muut pelaajat jäivät 1400 pisteen alle.
Edellisessä erässä omassa pelissään onnistui hienosti vuoden 2021 maailmanmestari James Blomgren, joka kuuluu ehdottomasti turnauksen ennakkosuosikkien joukkoon..
– Olen kyllä melko helpottunut hyvästä tuloksesta, koska radat eivät missään nimessä ole helpot ja täällä pitää saada iso tulos finaalipaikkaa varten. On myös hieno aina palata keilaamaan Taliin, joka on Euroopan hienoin keilahalli. En ole ikinä voittanut Ballmaster Openia, mutta olen useana vuonna päässyt pitkälle, joten odotukset ovat korkealla, kommentoi Blomgren, joka ylsi viime vuoden Ballmaster Openissa kolmannelle sijalle.
Perjantaina keilattiin kolme karsintaerää. Niistä ensimmäisessä nähtiin päivän korkein tulos, kun meritoitunut englantilaiskeilaaja Dominic Barrett löi taululle kovat lukemat 1475, millä hän nousi karsinnan viidennelle sijalle.
– Olin täällä vuonna 2003 muistaakseni ensimmäisen kerran ja noin kymmenen kertaa olen käynyt. Tänne on mukava aina tulla, koska upea turnaus ja halli. Paljon hyviä pelaajia ja paljon katsojia. Tuntuu, että pelaan kokoajan paremmin täällä, kun saan heittoja alle. Se lupailee minulle hyvää tämän turnauksen suhteen, Barrett pohti onnistumisen jälkeen.
Dominic Barrett
Perjantaina ulkomaalaiskeilaajat olivat vahvasti esillä. Myös tänään nähtiin yksi 300 pisteen sarja, josta vastasi Alankomaiden Mark Jacobs, joka keilasi 300 pistettä avaussarjaansa ja jokainen piste tuli tarpeeseen, sillä Jacobs oli päivän keskimmäisen erän toiseksi tehokkain ja tulos 1416 on muutamalla pisteellä yli karsintarajaennusteen.
Muita finaalituloksia keilasivat tänään Ruotsin Carl Eklund (1432) ja suomalaisista korkeimman tuloksen 1433 tänään keilannut Joonas Jähi.
Lauantaina ratkeaa turnauksen osalta jo paljon, kun keilataan kaksi viimeistä karsintaerää klo 10 ja klo 14. Tämän jälkeen luvassa on vielä yhden sarjan mittainen Desperado, jossa jaossa on kolme viimeistä paikkaa loppukilpailussa. Loppukilpailuun etenee yhteensä 48 keilaajaa. Karsinnan 16 parasta etenevät suoraan sunnuntain loppukilpailun toiseen vaiheeseen. Muut 32 finalistia pelaavat lauantaina klo 19.30 alkavassa loppukilpailun ensimmäisessä vaiheessa.
Lauantaina alkavat myös kilpailujärjestäjän selostetut livelähetykset Talin keilahallista.
Teksti ja kuvat: Henri Havusela