Perjantaina Ballmaster Openissa pelattiin karsinnan toiseksi viimeinen päivä ja kolme karsintaerää. Iltaerässä Jesper Svensson näytti, miten PBA-ammattilainen hioo tekemistään pitkän turnauksen aikana. Lauantaina pelataan karsinnan viimeiset erät sekä loppukilpailun ensimmäinen vaihe.
Perjantain karsintaerien tulokset:
Jesper Svenssonilla oli jo aikaisemmasta erästä huipputulos 1426, mutta ruotsalaistähti halusi keilata vielä ennen loppukilpailua. Hän ei keilannutkaan enää uretaanipallolla, jolla hän teki tulosta eilisessä erässä, vaan vaihtoi reaktiivipalloon perjantai-iltana. Svensson sai pelinsä uomiin ja heitti iltaerässä kahteen viimeiseen sarjaansa huimat tulokset 297 ja 279. Kokonaistuloksella 1383 hän oli myös erän paras keilaaja.
– Se ensimmäinen eräni oli todella hyvä ja tulos riitti loppukilpailuun. Päätin vaihtaa palloja tähän erään, koska halusin vähän laajemmin vaihtoehtoja jatkopelejä varten. Ensimmäisten neljän sarjan aikana tuskailin hieman pelini kanssa, mutta sitten noihin kahteen viimeiseen sarjaan sain isoa tulosta ja tunsin oloni taas itsevarmaksi. Jos loppukilpailussa jokin palloista ei toimi, minulla on nyt ainakin vaihtoehtoja, Svensson sanoi hyväntuulisena.
Ballmaster Openilla on Svenssonille omien sanojensa mukaan erityinen paikka sydämessään, onhan hän voittanut turnauksen ollessaan vain 18-vuotias.
– Se tekee kyllä tästä minulle erityisen turnauksen ja onhan tämä Euroopan isoimpia keilailuturnauksia. Kun voitin silloin 2013, oli se itselleni spesiaali juttu ja tavallaan toimi myös ponnahduslautana koko uralleni. Minulla on hyviä muistoja täältä ja Suomesta.
Ruotsissa ei koronaviruksen takia ole päästy paljoa kilpailemaan, mutta Svensson on omien sanojensa mukaan hyvässä pelikunnossa.
– Olen päässyt kuitenkin harjoittelemaan Ruotsissa paljon ja olen onnekas, kun olen päässyt keilaamaan turnauksia Yhdysvalloissa, PBA-ammattilainen kertoo.
Myös Osku Palermaa loppukilpailuun
Perjantaina saimme myös harmillisen tiedon, ettei Suomen miesten maajoukkuekeilaaja Niko Oksanen osallistu tämän vuoden Ballmaster Openiin terveyssyistä. Oksanen on toipunut lievästä vammasta, mutta päätti olla riskeeraamatta tulevia kauden isoja kilpailuita ja jättää näin ollen tämän turnauksen kokonaan väliin.
Iltapäivän karsintaerässä loisti Jesse Kallio, joka on tuttu näky kärkituloksissa kotimaan kilpailuissa ja nyt TPS:ää edustava Kallio keilasi loistotuloksen 1439, jonka turvin mies tullaan näkemään sunnuntaina loppukilpailun toisessa vaiheessa.
– Viime viikolla heitin 1351, eikä pelaamisessa tänään ollut suurta eroa, mutta sain pallon kääntymään paremmin ja sitä kautta enemmän kaatoja. Tämä tulos oli tärkeä, kun tähtäimessä oli paikka 16 parhaan joukossa ja tämä tulee sinne todennäköisesti riittämään. Siihen olen tosi tyytyväinen. Hieno juttu, että korona-aikanakin päästään tätä turnausta keilaamaan.
Kallion jälkeen iltapäiväerän kakkonen oli Osku Palermaa, jolle tulos 1417 oli iso helpotus siitä syystä, ettei mies ole ollut täydessä pelikunnossa.
– Helpottunut on olo tästä tuloksesta. Kropan kanssa on ollut ongelmia ja muutenkaan en ole kesällä kilpaillut paljon, kun Ruotsissa hallit ovat olleet paljon kiinni. Tänään kolme sarjaa tuntui, että pelasin todella hyvin ja siinä olisi voinut olla enemmänkin tulosta. Kolmessa viimeisessä sarjassa sitten kävi toisinpäin, eli siinä kävi hyvää tuuriakin. Hyvä näin.
Palermaalla on omien sanojensa mukaan vielä matkaa parhaimpaan kuntoonsa kuntoutumisen ollessa kesken ja tähtäin on tämän kauden isoissa koitoksissa.
– Kiva pelata isoa turnausta, mutta samaan aikaan se on ikävä, kun ei ole täysi kunnossa ja ei ole tuttua luottamusta omaan tekemiseen. Heitot menevät ajoittain vähän sinne tänne. Se pitää koittaa unohtaa ja oma fokus ei nyt näiden asioiden takia ole pelkästään tässä turnauksessa, vaan tähtäimenä ovat muutkin kilpailut ja ennen kaikkea ensi vuoden puolella tulevat miesten EM-kilpailut ja PBA-tour. Nyt ei auta kuin edetä heitto kerrallaan tässäkin turnauksessa.
Tsekkiläinen Jan Macek loisti aamupäivän erässä
Tsekin maajoukkuekeilaaja Jan Macek keilasi komean tuloksen 1456, oli päivän karsintaerän paras ja nousi karsinnan kokonaistilanteen neljänneksi.
– Kaikki tuntui menevän tänään oikeaan suuntaan ja tein onnistuneita päätöksiä välineiden sekä pelaamisen kanssa. Keilasin samalla pallolla melkein koko erän paria kokeilua lukuun ottamatta. Tämä on toinen kertani Ballmaster Openissa ja on hienoa olla täällä, sillä en ole osallistunut kilpailuihin noin puoleentoista vuoteen.
Tsekissä koronaviruksen takia keilailu on ollut Macekin sanojen mukaan kokonaan säpissä.
– Rehellisesti sanottuna en nukkunut viime yönä kuin vajaa pari tuntia, koska olin niin innoissani päästä taas kilpailemaan ja olo oli kuin pikkulapsella jouluna. Aamulla olin varma, ettei pelaaminen tänään kulje vajailla unilla, mutta onnekseni sain pelaamisesta hyvin kiinni, Hän nauraa.
Myös Pyry Puharinen onnistui omassa pelaamisessaan ja keilasi loppukilpailutuloksen 1420, millä irtosi Macekin jälkeen kakkossija päivän avauserässä.
– Olen pelannut aika samalla idealla koko ajan tässä karsinnassa ja alkuun oli samoja haasteita kuin ensimmäisissä erissäni. Nyt sitten alkoikin kulkemaan ja pelaaminen tuntui itseasiassa todella hyvältä. Suorittaminen oli aikaisempaa parempaa ja tekemäni muutokset ajoitin hyvin. Radoissa oli edelleen eroja, mutta vähiten tässä erässä kuin nissä, joissa olen aikaisemmin pelannut. Onneksi viidenteen sarjaan tuli iso tulos niin tuossa kuudennessa ei tarvinnut kuin selviytyä, sanoi Puharinen, jolla oli viiden sarjan jälkeen kasassa loistavat 1227 pistettä.
Puharinen nauttii päästessään pelaamaan pitkän tauon jälkeen isoa turnausta.
– Ensimmäistä erää kun menin keilaamaan, niin kyllä siinä tuli ihan hymy huulille ja paljon tuli muistoja mieleen. Tämä on hieno turnaus pelata.
Lauantaina onkin vuorossa mielenkiintoinen päivä turnauksen alkaessa huipentumaan kohti ratkaisupelejä. Ensin karsinta laitetaan pakettiin ja ohjelmassa on kaksi karsintaerää klo 10.00 ja klo 14.00.
Tämän jälkeen keilataan vielä Desperado, jossa loppukilpailun ulkopuolella olevilla pelaajilla on vielä mahdollisuus lunastaa paikka jatkopeleihin. Desperadosta selviää yhden sarjan perusteella finaaliin kolme parasta keilaajaa.
Desperadon jälkeen tiedossa ovat 48 loppukilpailun keilaajaa, ja vielä lauantaina klo 19.30 keilataan loppukilpailun ensimmäinen vaihe. Tähän osallistuvat karsinnassa sijoille 17-48 yltäneet keilaajat. Karsinnan parhaat 16 keilaajaa pelaavat vasta sunnuntaina loppukilpailun toisessa vaiheessa.
Matemaattiset ennusteet karsintarajoihin tällä hetkellä:
38 parhaan joukkoon: 1365 pistettä
eristä 12-14: 1360 pistettä
eristä 9-11: 1350 pistettä
eristä 1-8: 1357 pistettä