Kilpakeilailun määrä on Suomessa vähentynyt entisestään, mutta keilaajien oikeat mielipiteet ovat silti jääneet pimentoon. Helmikuussa toteutettiin SKL:n ulkopuolinen kyselytutkimus, ja nyt esitellään sen tuloksia, kirjoittaa Simo Uosukainen.
Vuoden 2021 helmikuussa jaettiin erilaisilla sosiaalisen median keilailukanavilla kilpakeilailukyselyä, jonka tarkoituksena oli selvittää, minkälaisia kilpailuja keilaajat oikeasti haluaisivat kaiken jupinan keskellä järjestettävän. Kulunut vuosi yhdessä koronaviruksen kanssa oli entisestään vauhdittanut keskustelua, jonka keskiössä ei kilpakeilailun osalta ollut juurikaan armoton ylistys. Toimintatapoihin haluttiin muutosta, kilpakeilailuun uutta virtaa ja potkua. Vastauksia kyselyyn tuli yhteensä 442 kappaletta.
Tarkat kaaviot kyselytuloksista löytyvät tästä linkistä
Kyselyyn vastanneista puolet (50,2 %) koki kilpakeilailussa käytettävät öljyolosuhteet sopiviksi, vajaa kolmasosa (31,7 %) hieman liian helpoiksi. Vastanneiden keilailuluokkataso noudatti likimain Suomen Keilailuliiton rekisterin tilastoja – ainoastaan D-luokkalaisten osuus (2,9 %) vastanneista jäi verrattain pieneksi. Olosuhdekysymyksessä kuitenkin 64,7 % vastanneista toivoi kilpailunjärjestäjiltä monipuolisuutta olosuhteiden valintaan ja vaihtelunkaipuuta esiintyi myös tasoitussysteemin saralla.
Sinänsä tasoitusjärjestelmän osalta ei koettu suurta tyytymättömyyttä. Kolme viidestä vastaajasta koki kilpailuissa yleisimmin käytettävät tasoitukset määriltään sopiviksi, mutta viidesosan mielestä ne ovat turhan suuria. Lähtökohtaisesti käytettävät tasoitussysteemit eivät osoittautuneet merkittäväksi kilpailuun osallistumiseen johtavaksi tekijäksi – liki kaksi kolmasosaa (61,5 %) vastaajista ilmoitti, että sillä ei ole osallistumisen kannalta väliä. Loput mielipiteet jakautuivat lähes tasan vähä- ja runsastasoituksisten kilpailujen välillä. Naisten kahdeksan pisteen tasoituslisä muuten tasoituksettomissa kilpailuissa koettiin sekä naisten osalta että yleisesti ottaen sopiviksi. Naisvastaajien joukossa määrä koettiin hyväksi 60,4:n prosentin joukossa, kaikki vastaukset ynnättynä vastaava osuus oli 45,2 %.
Kilpailuformaateissa keilaajien mieleen olivat perinteiset mallit. Viiden tai kuuden sarjan mittainen alkukilpailu (62,2 %) päihitti selvästi lappukisat (24,0 %), kun mitattiin suosituimpia kilpailumuotoja. Alkukilpailusuorituksen hinnaksi esitetyn 30:n euron summan koki sopivaksi liki kolme neljännestä. Kilpailuilta toivottiin myös alkukilpailun jälkeen järjestettävää finaalia, johon pääsisi lähinnä koko alkukilpailun parhaimmat tulokset sekä muutamia eri ryhmistä, kuten paras finaalirajan alapuolelle jäänyt nainen tai veteraani. Lisäksi pottikisan sijaan toivottiin menestyjille ennemmin kiinteitä palkintosummia. Jaottelu esimerkiksi MA- ja BCD-luokkien välillä koettiin lähinnä mukavaksi piristykseksi.
Tulevaisuuden hypoteettiset kilpailumallit, jossa yksi- ja kaksikätiset tai oikea- ja vasenkätiset kilpailisivat keskenään eri sarjoissa ei koettu houkutteleviksi – 81 % vastaajista oli perinteisen mallin kannalla, jossa kaikki kilpailevat samassa ryhmässä. Kysymyksessä oli oletuksena, että pelaajan osallistumisoikeudet säilyisivät ryhmiä eritellessä silti molempiin sarjoihin.
Kyselyn laskettu virhemarginaali oli noin ± 5,0 %.
Tekijän kommentti: Mihin olet menossa, keilailu?
Kirjoittaja Simo Uosukainen on teettänyt Suuren Keilailukyselyn 2021 ja ammentaa nyt omia mielipiteitään kyselytulosten pohjalta.
Kilpakeilailukyselyn pohjalta on helppo tehdä syväluotaavaakin päätelmää: keilaajat kaipaavat monipuolisuutta tasaisen peruskauran ohelle. Eikä se ole ihme – lainatakseni yhtä tekstivastausta ”jatkuvat 5 sarjan kisat ärsyttävät”. Sana ”ärsyttävät” vaihdettu sievempään muotoon.
Ongelmat erityisesti haastavien olosuhteiden järjestämisessä havaitaan monesti hallien bisnespuolella. Kun keliolosuhteiden ratio tippuu yhtäkkiä kymmenestä lähemmäs kakkosta, alkaa samoin tein hallissa armoton arvostelu ratoja kohtaan. Kilpailusuoritusten määrät tippuvat, halli tekee tappiota ja keilaajia alkaa ärsyttää. Sana ”ärsyttää” vaihdettu sievempään muotoon.
Keilaajien kokema ”ärsytys” ei toki tee hyvää lajimme tulevaisuuden kannalta, mutta urheilun kannalta hyvää eivät myöskään tee ikuisesti kestävät ja toisiaan matkivat töräkelit. Se, että B-luokan keilaaja tuntee ilman treeniä keilaavansa tulostasoon nähden paremmin kuin major-tittelin Jenkeissä voittanut Kyle Troup, on väärin ja harhaanjohtavaa. Se kun on tässä lajissa myös mahdollista.
Olosuhdeasiassa keilaajilla on siis nyt peiliin katsomisen paikka. Haastavampia ja monipuolisempia olosuhteita toivottaessa on myös vastuu hyväksyä niiden tuomat mahdolliset vastoinkäymiset. Kilpailun järjestäjillä tähän paras keino taasen on lyhentää kilpailujen kestoa, jolloin sekä vaihtelua saadaan suuremmaksi että taloudelliset menetykset vaikeampien olosuhteiden aikana pidettyä maltillisina.
Kokonaisuudessaan suomikeilailu voisi itse muovata yleistä käsitystä kilpakeilailusta lähemmäs 2020-lukua. Esimerkiksi Keilailuliitto ei toiminnallaan rajoita käytettäviä kilpailuformaatteja, vaan työrukkaset on siirretty jokaisen hallin toimihenkilöiden käsiin. Siinä, missä Keilailuliiton ainoana ehtona on, että kilpailijoille taataan tasapuoliset kilpailuolosuhteet, olisi halleilla mahdollisuudet järjestää kilpailuja muun muassa kahdella eri öljyprofiililla, itse määritetyin luokkatasoituksin tai erikseen eri pelaajaryhmille. Kun nykyisin palkintojakaan ei ole enää pakko jakaa kaikille finalisteille, ei taloudellisia pakotteitakaan käytännössä ole.
Itse kannustaisinkin nyt kilpailujen järjestäjiä käynnissä olevan maailmantilanteen pakottamana etäideariihiin. Luovuudelle on annettu ravinteikkaat mahdollisuudet kukkia; nyt olisi tekojen aika.
Teksti ja kaavio: Simo Uosukainen
Kuva: Antti Monto