PBA Delaware Classic huipentui viiden miehen porraspeliin Middletownissa. Mukaan ei ollut sopinut yhtään kaksikätistä keilaajaa, selostaja Randy Pedersenin mukaan tämä johtui siitä, että heidän heittonsa tekee liian jyrkän tulokulman 35 jalkaa lyhyellä Cheetah hoidolla.

Loppuottelu keilattiin kahden vasurin välillä. Ykkössijoitettu Jakob Butturff lenkitti uretaaniaan omintakeisella tyylillään ja se oli ollut menestyksekäs koko turnauksessa. Kilpailun viimeisessä sarjassa homma ei enää toiminut toivotulla tavalla. Alkukaadon jälkeen kakkosruutuun jäi seiska ja kolmanteen kymppi. Kaksi ottelua jo voittanut Kanadan Graham Fach puolestaan ei nikotellut, vaan takoi neljä kaatoa ja otti johdon käsiinsä. Kun alku ei oikein sujunut, Butturff vaihtoi palloa, toki uretaanissa hän pysyi, nelosruutuun ja se yllätti miehen pahasti: 2-4-6-7-10. Neljä siitä lähti paikkoheitolla, mutta tyhjä yhtä kaikki ja puolisarjassa Fach johti jo 46 pisteellä. Hänelle jäi seiskakeila viidenteen, mutta muuta ei sitten näkynytkään loppusarjaan. Butturff löysi vihdoin jyvän ja teki loppuun triplan, mutta sai tulosta vain tasan 200. Fach tuuuletti ysiruudussa voiton jo varmistuttua ja teki vielä kymppiin kaksi kaatoa lisää. Sitten hän kävi kaappaamassa palkintopytyn ja kulki sen kanssa ympäri vauhtirataa. Hän malttoi sentään laittaa palkinnon pois ja käydä nakkaamassa viimeisen heiton, jolla lähti kahdeksan keilaa, ja täten voittosarjaksi saatiin 277.
Fachin tähän asti ainoa voitto oli major-kisasta vuodelta 2016 ja se tuoma pelioikeus oli voimassa viimeistä vuotta. Kanadalainen oli ennen loppupelejä kertonut haastattelija Kimberly Presslerille, että hänen oli voitettava vuonna 2025 tai edessä olisivat esikarsinnat. No, se homma tuli nyt tehtyä. Pelioikeuden lisäksi mieltä varmasti lämmittävät 30 000 dollaria.

Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat AJ Johnson ja Michael Davidson eräänlaisessa uusintaottelussa, sillä samat miehet keilasivat vastakkain uloslyönnin kolmannella kierroksella. Silloin voittajaksi selvisi niukasti Johnson sarjoin 4-3. Esikarsinnasta mukaan tullut Davidson teki kilpailun kahdessa ensimmäisessä blokissa uuden PBA-ennätyksen 12 sarjaan, 3086 (keskiarvo 257,2). Molemmat miehet hieman hakivat linjaa alussa, mutta kolmosesta alkaen kaatoja syntyi. Johnson johti 11 pistettä puolivälissä, mutta hän heitti seiskaruudussa paksun lyönnin ja jätti kuvion 3-6-10. Paikon jälkeen Davidson pääsi johtoon. Lopullinen ratkaisu tuli kymppiruudun viimeisessä heitossa, jossa Johnson tökkäsi nokkaan ja jätti viiden keilan reiän, Davidson kiitti ja veti lopun umpeen voittaen 237-232.

Toisessa matsissa radalle astui vasenkätinen kanadalainen Graham Fach, joka on urallaan voittanut kerran. Kaatoja tehtiin alussa, viidenteen ruutuun Davidsonin heitto karkasi ulos ja käväisi aivan radan viimeisillä milleillä, Specto-seurannan mukaan se oli rimalla 0,5. Osuma oli vajaa ja jätti kakkoskeilan seisomaan. Fach kaatoi vielä kuudennen kerran, mutta sitten hänen uretaaninsa alkoi yskiä. Ensin tuli paksu heitto ja perään pari seiskakeilaa, paikot toki kaikista tuli. Davidson teki tuplan, mutta kasiruutuun jäi kolme keilaa. Siinä vaiheessa Fach johti 11 pistettä. Davidson teki kaksi kaatoa, mutta niin teki kanadalainenkin ja vei voiton 256-242.

Kolmanteen sarjaan Fach sai vastaansa esikarsinnasta nousseen Nick Paten. Tämä keilasi reaktiivilla kolmosmerkistä kakkosriman kautta terävästi taskuun. Ja hyvin homma alkoi, neljällä kaadolla hän otti aikaisen johdon Fachin tuskaillessa osumansa kanssa. Nelosruutuun kanadalainen löysi ryhtinsä ja veti ensin neljä kaatoa ja kolmoskeilan paikon jälkeen toiset neljä lisää. Kymppiruudussa Pate tarvitsi kaksi kaatoa voittoon, mutta jo ensimmäinen meni ylipuolelle jättäen keilat 3-6-9 ja kun niistä ei paikko onnistunut, Fachin voittonumerot kaunistuivat isoiksi, 249-226.

PBA-kausi on saatu käyntiin ja alkavalla viikolla keilataan jo ensimmäinen major, U.S. Open Indianapolisissa. Mukana ovat Tomas Käyhkö ja Santtu Tahvanainen, joka joutuu aloittamaan urakkansa esikarsinnasta jo sunnuntai-iltana.

 

Pekka Korpi

Kuva PBA Media Gallery

PBA:n sivuille

Tuloksiin

PBA Delaware Classicin sivuille