Vuoden ensimmäinen Euroopan kiertueen kisa AIK Tournament saatiin päätökseen maanantai-iltana Tukholmassa. Kilpailun voitti Pontus Andersson.

Finaalin ensimmäisessä vaiheessa pelasivat Aatu Tapanimäki, Eliisa Hiltunen, Patrik Päiviö, Roni Leskinen ja Tomas Käyhkö. Upealla keilaamisellaan Tomas, Patrik, Eliisa ja Roni pääsivät jatkamaan seuraavaan vaiheeseen. Tomakselle tulosta 1364, Patrikille 1256, Eliisalle 1240 ja Ronille 1234. Aatulla kisat päättyivät valitettavasti ensimmäiseen vaiheeseen pistein 1024.

Seuraavaan vaiheeseen selviytyi yhteensä 24 pelaajaa, samaan aikaan pelattiin myös B-finaali. Tähän vaiheeseen laskettiin mukaan edellisen vaiheen tulokset. Muiden suomalaisten lisäksi tässä vaiheessa keilasivat Luukas Väänänen ja Tiiamari Laukkanen. Kaikki keilasivat erinomaisesti alusta loppuun asti, mutta lopulta kuuden sarjan jälkeen Käyhkö oli suomalaisista ainut, kuka pääsi jatkamaan seuraavaan vaiheeseen. Patrik, Eliisa ja Roni tippuivat valitettavasti pois.

– Ihan hyvä päivä tähän mennessä, oli vähän haastavampi tämä toinen vaihe, kun oli vähän korkeampi tulostaso, mutta vielä pysyttiin hyvin mukana pelissä ja tästä on hyvä jatkaa, kertoi Tomas kisastaan.

– Siinä tietysti kun viisi lappua heittää, niin siinä ehtii kokeilla kaikennäköistä. Nyt on ehkä löytynyt vähän niitä ideoita, mitkä tietää että saattaa toimia ja on saanut vähän eliminoitua niitä mitkä ei sitten toimi niin hyvin, että vähän simppelimmin pelaa ja vähän paremminkin on pelannut nyt monissa karsintapeleissä, päätti Tomas.

Selkeän voiton B-finaalissa vei Luukas Väänänen tuloksella 1336 ja Tiiamari Laukkanen sijoittui toiseksi tuloksella 1278. Kolmanneksi tuli Maltan Kayden Lagana 1232.


B-finaalin kärkikolmikko: Tiiamari Laukkanen, Luukas Väänänen ja Kayden Lagana.

Kolmannessa vaiheessa 12 pelaajaa keilasivat neljä sarjaa. Tomas keilasi huikeaa peliä kolmen parhaan joukossa ja pääsi heidän joukostaan toisena jatkamaan viimeisen vaiheen pudotuspeleihin. Karl Wahlgren putosi kolmen sakista ja hänen paikkansa otti Pontus Andersson vain yhdellä pisteellä enemmän 3480.

Viimeisessä vaiheessa pelattiin kaksi yhden sarjan pudotuspelit. Ensimmäisessä pudotuspelissä vastakkain pelasivat Käyhkö ja Andersson. Ruotsalainen oli ylivoimaisesti johdossa koko sarjan ajan ja selvää oli, että hän pääsee seuraavaan pudotuspeliin. Käyhkö sijoittui kisassa kolmanneksi.

Loppuottelussa vastakkain olivat siis Andersson ja Leo Norgren. Pelin kulku eteni suhteellisen tasaisesti sarjan puoleen väliin, kun ruotsalaispelaajat takoivat kaatoja tai paikkoja. Finaali ratkesi dramaattisesti, kun Leolle tuli kymppiruutuun seiska-kymppi reikä ja näin Andersson voitti Norgrenin lukemin 237-207. Norgren sijoittui toiseksi.

EBT-kiertue jatkuu helmikuun alussa pelattavalla Reykjavik Gameseilla Islannissa.

Kilpailun tulokset

 

Teksti: Bertta Hartikka

Kuva: Svenska Bowlingförbundet