Slovakiassa alkaa viikonloppuna Euroopan mestareiden cup, jossa päästään jännittämään suomalaisten onnistumisia arvokisaradoilla. ECC keilataan Slovakian kaupungissa Bratislavassa 21.-26.10.2024. Suomesta matkaan lähtevät tämän vuoden naisten SM-hopeamitalisti Mila Nevalainen, viime vuoden ECC voittaja Tomas Käyhkö ja miesten tuore SM-kultamitalisti Linus Boström.

Tänä vuonna ECC:hen on osallistumassa 37 maata, viime vuonna osallistujamaita oli 35, joten kilpailu tulee olemaan kova tulevalla viikolla. Varkauden Mainareita edustava Tomas Käyhkö keilasi viime vuonna upeasti Euroopan mestareiden cupissa, kun hän voitti kultaa arvokisoissa. Käyhkön kultamitalin ansiosta Suomi sai tämän vuoden ECC:n miesten kilpailuun kaksi edustajaa. Käyhkön lisäksi kisaamaan lähtee miesten osalta myös Tammisaaren RBC seuraa edustava Linus Boström, joka voitti ensimmäistä kertaa Suomen mestaruuden.

– Hyvillä fiiliksillä lähden. Ei ole nyt arvokisoja oikein päässyt pelaamaan viime aikoina ja tykkään peliformaatista, kun saa pelata paljon sarjoja ja pisteet pysyvät mukana. Tavoite on sama kuin viime vuonna eli kultaa lähdetään taas hakemaan, Käyhkö kertoo.

Linus Boström lähtee ensimmäisiin arvokilpailuihinsa.

– Hyvillä mielin lähdetään katsomaan mitä Bratislava tuo tullessaan. Tilanne on uusi, mutta ei vaikuta mitenkään siihen miten valmistaudun. Kävin kyllä tänään ”treenaamassa”, mutta se johtui siitä että oli kelitestit meidän Carrot gamesia varten, muuten olisin skipannut treenaukset. Tykkään heittää paljon sarjoja, joten tällä kertaa formaatti sopii ihan hyvin, kommentoi Boström lähtöä kisoihin.

Linus Boström (kesk.) ansaitsi tänä vuonna paikkansa ECC:ssä, kun hän voitti keväällä SM-kultaa.

Naisten kilpailussa Suomea edustaa tänä vuonna SM-hopeaa voittanut Helsingin GB:n Mila Nevalainen. ECC:hen piti alunperin lähteä SM-kultamitalisti Sanna Oksanen, mutta hän oli estynyt lähtemään, joten Nevalainen lähtee Oksasen sijasta.

– Sain tietää tästä reissusta vasta viime viikolla, että en ole oikein kerennyt ajatella koko hommaa ennen tätä. Olen kyllä todella innoissani tästä tilaisuudesta päästä pelaamaan Euroopan parhaiden kanssa. Olen käynyt pelaamassa nyt Korean MM-kisojen jälkeen vähän kaikennäköisiä olosuhteita, mutta pelaaminen on taas vähän hukassa kun on tullut isoja muutoksia tekniikkaan, mutta toivottavasti ei nyt ihan floppia tule. Mutta aika isoihin kenkiin on tullut astuttua, kun Sannan ns. varapelaajana lähden tuonne kisoihin, Nevalainen kertoo fiiliksistään.

Tämän vuoden SM-hopeamitalisti Mila Nevalainen (vas.) on innoissaan tulevista kisoista.

Slovakiassa Suomen pelaajien valmentajana toimii Jarmo Ahokas.

– Suomen joukkue lähtee reissuun hyvillä mielin vaikka pieniä muutoksia tulikin loppuvaiheessa. Peliformaatti on mielestäni hyvä arvokilpailuissa, koska sarjoja tulee kiitettävästi ja näen sen ehdottomasti meidän vahvuudeksi. Valmistautuminen on ollut jokaisella lähinnä henkilökohtaisten kisojen pelaamista Suomessa ja viimeaikaisten tulosten perusteella kunto näyttää kaikilla hyvältä. Tomas ja Mila on tietysti tuttuja myös maajoukkueen treeneissä ja on hienoa nähdä Linus maajoukkuepaidassa. Uskon että hänellä on loistava mahdollisuus menestyä turnauksessa, Ahokas kehuu.

Suomen joukkue matkustaa Slovakiaan lauantaiaamusta, jonka jälkeen joukkue ehtii keilata vielä paikan päällä yhden epävirallisen harjoituksen. Sunnuntaina ohjelmassa on viralliset harjoitukset, avajaisseremonia sekä joukkueenjohtajien palaveri jossa julkaistaan kisaolosuhde. Kisat alkavat maanantaina ja peliformaatti on sama kuin viime vuonna eli sarjoja riittää. Kilpailun aikana miehet sekä naiset keilaavat kolme kahdeksan sarjan blokkia. 24 sarjan jälkeen 12 parasta jatkavat kahdeksan sarjaa, jonka jälkeen on selvillä semifinalistit. Mitalipelit pelataan lauantaina 26.10.

Tänä vuonna pelataan myös tuttuun tapaan ECC:n toisessa blokissa eli sarjojen 9-16 aikana mixed doubles-parikilpailu. Kahdeksan sarjan perusteella palkitaan parikilpailun mitalistit.

Linkit ECC:n seuraamiseen:

ECC:n kotisivut

Aikataulut

Osallistujamaat

 

Teksti: Bertta Hartikka