Rami Mukkula toteutti sunnuntai-iltana unelmansa voittaessaan Jouni Helmisen International Hammer Challengen finaalissa 249-213. Samalla hän nappasi itselleen uransa ensimmäisen EBT-osakilpailuvoiton. 

Finaali Mukkulan ja Helmisen välillä alkoi tunnustellen mutta ehjillä ruuduilla. Jouni paikkasi jopa 2-10 reiän kolmanteen ruutuun. Rami sai kaatojuonesta kiinni, Jounin oli tyytyminen kahteen tuplaan. Jouni lopetti sarjansa ensiksi, kymppiruutuun jäi seiskakeila pystyyn eikä kaatojono saanut jatkoa. Ramille riitti hyvä avaus, joten kun vain kakkoskeila jäi pystyyn, kädet nousi ylös onnistumisen merkiksi.

– Todella hyvältä tuntuu, ei tätä oikein muuten voi kuvailla. Tämä on ollut yksi unelmista ja nyt se toteutui, huokasi onnellisena Rami finaalin jälkeen.

– Karsinta meni yllättävän hyvin ekalla putkeen, sain ensimmäisellä suorituksella sen 1440 kasaan enkä sitten enää heittänyt. Finaalissa ajattelin vaan miten radat itselle toimii. Semifinaalissa radat oli hyvin hallusssa, toisen pelin aikana katselin miten muut pelaa. Lämmittelyn aikana keksin sitten heti ratkaisun miten pelata. Yhdellä suorituksella ykköseksi, aika täydellisesti meni. Kerrankin suunnitelmien mukaan, naureskeli voittaja.

– Nyt kun tuli ensimmäinen voitto, tarkoitus on käydä kiertämässä EBT-pelejä ja metsästää lisää. Seuraava päätähtäin on Ballmasters, sitä ennen kierretään Suomen pelejä, Rami suunnitteli tulevaa.

Päivän lopuksi pelattiin vielä 300extra, johon osallistuivat kolme lisämaksun suorittanutta ja 300 sarjan tehnyttä pelaajaa. Voiton vei ensimmäisenä heittänyt ja kaadon tehnyt Petteri Salonen. Jarno Lahti kaatoi kahdeksan ja Pyry Puharinen seitsemän keilaa.

Semifinaalit

Rami Mukkula ja Joonas Jähi onnistuivat tekemään sarjaansa kahdeksan kaatoa ennen kymppiruutua, vain kerran jäi yksi keila pystyyn. Tasapeli oli siis lähellä. Mukkula heitti sarjansa ensiksi loppuun, kolme kaatoa. Joonas harmittavasti epäonnistui kymppiruudun ensimmäisellä heitolla jättäen keilat 2-8-10 pystyyn. Näin Mukkula eteni finaaliin tuloksella 279-244.

Toisessa pelissä kohtasivat konkari Jouni Helminen ja kevään junnu EM-kisoissa ensimmäistä kertaa Talissa pelannut Emil Svensson. Emil teki tyhjän toiseen ruutuun ja Jouni pääsi niskan päälle tehdessä ehjää. Sarja eteni kaadoilla, mutta kasiruutuun Emil teki toisen tyhjän. Jouni piti pelin puhtaana ja marssi finaaliin 247-220.

 

IHC kotisivut ja Tulokset

IHC YouTube-kanava

Säännöt ja palkinnot

Teksti ja kuvat: Tiina Viljakka