PBA:n karsinnoissa touhu aloitettiin Bowlero Woodrigen hallissa 35 jalkaa, 10,7 metriä, pitkällä hoidolla. Kuten odotettua oli, alussa keilattiin uretaanipalloilla reunaa pitkin ja sitten kolmen-neljän sarjan jälkeen suurin osa miehistä vaihtoi reaktiivipalloihin ja siirtyi keilaamaan isolla koukulla kolmos- tai nelosmerkin tienovilta kohti radan reunaa ja sieltä takaisin taskuun. Tulosta tehtiin koko ajan runsaasti, 230 keskiarvo ei piisannut edes jatkopaikoille. Ja sitähän täältä haetaan, paikkaa 12 parhaan joukossa. Tuloksella tai sijoituksella ei ole mitään väliä, kunhan olet kärkitusinassa saat pelioikeuden ensi kaudelle. Kärkipaikalle näin matkan alussa keilasi nuori ruotsalainen William Svensson tuloksella 1488 (keskiarvo 248,0). Sijalla 12, eli tällä hetkellä viimeisellä selviytyjän paikalla on Brandon Runk pistein 1388 (231,3). Hän teki matkalla kolmesatasen, kuten myös Zeke Bayt. Mutta matka on pitkä, vasta yksi blokki kahdeksasta on keilattu.

Mika Koivuniemi on paikan päällä ja hänen lyhyt kommenttinsa ensimmäisestä blokista oli: ”Normi lyhyt olosuhde PBA:ssa. Jotku saa alussa, toiset lopussa ja muutama koko ajan paljon. Ja joillakin paljon vaikeuksia, kun joka rata erilainen.”

Suomalaisten kisa oli vaisuhkoa, kukaan ei ollut oikeastaan lähelläkään kärkipäätä. Luukas Väänäsen alku oli kyllä mukava, sarjoilla 222 ja 268 hän oli toisen sarjan kohdalla kuudentena, mutta kolmanteen tullut 160 palautti hänet maanpinnalle. Lopputulosta Luukas sai kuuteen sarjaan 1274 (212,3). Tuolla lukemalla pääsee sijalle 60 kaikkiaan 90 miehen joukossa.  Eroa jatkopaikkaan Väänäsellä on 114 pistettä.  Ensikertalaista ei huimannut ammattilaisten joukossa: ”Peli tuntui ihan normaalilta, ei sitä ihmeemmin ajatellut kun keskittyi omaan tekemiseen. Joo alku alkoi tosi hyvin, mut sitten vähän huonompi ratapari ja huonompia heittoja, niin tuli huono sarja. Joo kovaa tulosta täällä tehdään ja olihan se tiedossa, hyvät on hyviä…
Keli tuntui hyvältä ja helppo kelihän tuo on. Uskon että pystyn pelaamaan seuraavaan blokkiin paremman pelin tekemällä muutokset oikeisiin aikoihin.”

Kaaron Salomaa teki tasan saman lukeman kuin Luukas. Hänen kisansa oli toisenlainen, sillä alkuvaiheen uretaanipeli ei oikein sujunut, mutta reaktiivilla lopussa tuli kaksi parasta sarjaa, 223 ja 237. Vähän tuota hän oli ennakoinutkin ja siksi kommentti on toiveikas: ”Aluks tuntu ihan hyvältä se uretaani keilaaminenkin. Toises sarjas pari huonoo ruutuu. Loppu alko kulkaseen ihan mallikkaasti. Kohtuu tasaista pelaamista ei kauheita syöksyjä mut ei huippujakaan.
Fiilikset ihan hyvät sarjoja kuitenki paljon vielä jäljellä, niin tästä on hyvä lähtee liikkeelle.”

Suomalaisista parhaan pelin keilasi Jarno Lahti, joka kerrytti pöytäkirjaan tuloksen 1315 (219,2). Jarnon sijoitus on 38 ja eroa karsintarajaan on 73 pistettä. Jarno oli varovainen jutuissaan ensimmäisen pelin jälkeen: ”Ihan okei fiilis, tulos on kelpo ja keilaaminenki oli ihan hyvää. Tuntui että lähellä oli koko ajan että sais isoo sarjaa aikaan. Tässä vaiheessa turha vielä alkaa kattelemaan tuloksia, niin monta sarjaa vielä jäljellä.”

Toinen blokki alkaa aamukahdelta Suomen aikaa ja sama ruljanssi jatkuu kolmena seuraavana päivänä.

 

Pekka Korpi

Kuva: Mika Koivuniemi

Karsintatuloksiin

PBA:n sivuille