Nuoriso- ja koulutusvaliokunnan vastuulla on nimensä mukaisesti nuoriso- ja koulutustoiminnan pyörittäminen ja niiden monipuolinen tarjoaminen jäsenistölle valtakunnallisesti.
Finnish Youth Ranking (FYR), junioreiden aluevalmennustoiminta, ohjaaja- ja valmentajakoulutus kuuluvat muun muassa valiokunnan keskeisiin toimintoihin.

SKL:n nuoriso- ja koulutusvaliokunnan nykyinen puheenjohtaja Teija Laukkanen on ilmoittanut kesän aikana, että hän ei enää työkiireidensä takia ole käytettävissä jatkossa puheenjohtajan tehtävään. Teija on vetänyt valiokuntaa jo useamman vuoden ajan ja kehittänyt sen toimintaa ansiokkaasti tähän päivään saakka.

SKL:n hallitus on päättänyt 17.8. kokouksessaan laittaa puheenjohtajan pestin avoimeen hakuun. Mikäli koet olevasi sopiva henkilö tehtävään ja sinulla riittää intoa nuoriso- ja koulutustoiminnan kehittämiseen Suomessa, laitahan rohkeasti vapaamuotoinen hakemus 8.9. mennessä toiminnanjohtaja Sami Järvilälle; sami.jarvila(at)keilailu.fi

Voit myös soittaa ja kysellä tarkemmin tehtävästä toiminnanjohtajalta p. 050 535 9668.

Nuoriso- ja koulutusvaliokunnan nykyinen kokoonpano;

Teija Laukkanen, pj                Kuortane
Henri Haltia                             Naantali
Marja Hongisto                       Turku
Simo Uosukainen                   Tampere
Heli Turja                                  Jyväskylä
Juha Viberg                               Kotka
Piritta Kantola                         Kuortane