Brunswick Euro Challengen on voittanut ruotsalainen Tobias Hogdin. Loppuottelu päättyi Hogdinin eduksi 236-233. Toiseksi sijoittui Singaporen Nu’man Syahmi, kolmanneksi Ruotsin Noel Haglund ja neljänneksi Teemu Putkisto.

Loppuottelu Hogdinin ja Syahmin välillä säilyi jännittävänä viimeiseen ruutuun asti, kun kaksikko lähti siihen pienellä erolla. Hogdinilla oli etu, kun hänellä oli kaatojono alla. Hän pystyi etunsa pitämään, vaikka ei kaatoa saanutkaan avausheitolla. Syahmikaan ei saanut kaatoa, joten Hogdinille riitti paikko keiloista 2, 4 ja 7 ja yhdeksän keilaa pois. Hän pisti varman paikon ja kaadon vielä päälle. Voitto on Hogdinin ensimmäinen Euroopan kiertueella.

Semifinaalissa Haglund haastoi kunnolla Syahmia, mutta Haglundin ikäväksi hänelle jäi 7-10 -reikä yhdeksänteen ruutuun. Syahmi teki kolme varmaa kaatoa kymppiruutuun ja otti selvän voiton 229-193.

Round robiniin eli kahdeksan parhaan joukkoon eteni suomalaisista ainoastaan Teemu Putkisto. Hän keilasi hienon päivän aamusta alkaen ja lopulta sijoittui koko kilpailun neljänneksi. Toisessa finaalivaiheessa Putkisto keilasi 1187 ja riitti se jatkoon sijalta kuusi, kuuden pisteen erolla kahdeksanteen, USA:n Benjamin Rungeen, jonka tulos oli 1181.

Round robinissa Putkisto keilasi hyvää tahtia neljä sarjaa ja kärkkyi pudotuspelipaikkoja juuri siinä neljännellä sijalla. Viides ja kuudes sarja olivat vaikeita, ja ero kolmanteen pääsi karkaamaan niin suureksi, ettei Putkisto enää viimeisen sarjan voitollaan yltänyt pudotuspeleihin.

-Koko päivän hyvää työntämistä purplella, välillä suoraan, välillä kierteellä. Lopussa alkoi sarjat painamaan eikä oikein saanut otetta radoista, kun perät olivat jo mitä olivat, kun koko päivä oli heitetty, Putkisto kommentoi pelipäiväänsä.

Jesse Kallion ja Osku Palermaan pelit päättyivät tänään loppukilpailun toiseen vaiheeseen. Kallio oli vielä muutaman sarjan hyvin mukana taistelussa paikasta kahdeksan parhaan joukkoon, mutta viimeisissä sarjoissa kaatoja ei tullut tarpeeksi ja hän jäi tulokseen 1145. Palermaalle toinen vaihe oli vaikea ja hän jäi siinä viimeiseksi tuloksella 999. Kallion lopullinen sijoitus kilpailussa oli 13:s ja Palermaan 28:s.

Seuraava Euroopan kiertueen kilpailu Odense International keilataan elokuun loppupuolella Tanskassa.

 

Kilpailun tulokset

 

Teksti: Eliisa Hiltunen

Kuva: Streamforce4bowling