Mika Koivuniemi pelasi itsensä PBA50 Bud Moore Players Championshipin ykkössijoitetuksi. Hän nousi viimeisellä round robin -kierroksella kilpailun johtoon. Muut pudotuspeleihin selvinneet pelaajat ovat Chris Barnes, John Janawicz, Liz Johnson ja Jon Rakoski.

Koivuniemen round robin alkoi hieman vaisusti, kun ensimmäisellä kierroksella voittoja tuli vain kolme. Voittojen lisäksi tuli yksi tasapeli ja neljä tappiota. Isojen sarjojen myötä kokonaistulos kahdeksaan sarjaan oli kuitenkin 1897, joka on 297 pistettä päälle parituloksen. Sillä Koivuniemi pysyi hyvin pelissä mukana, kolmannella sijalla.

Seuraavalta kierrokselta Koivuniemi otti neljä voittoa ja neljä tappiota. Kokonaistulos oli edellistä parempi kolmella pisteellä, 1900, joten taso pysyy korkealla. Koivuniemi koki jopa tappion 258 sarjallaan, kun vastustaja Tom Adcock keilasi 279. Tällä pelillä Koivuniemi säilytti kolmannen sijansa.

Tänään pelatulta viimeiseltä round robin -kierrokselta Koivuniemi otti viisi voittoa, yhden tasapelin ja vain kaksi tappiota. Kokonaistulosta tältä kierrokselta kertyi 1840 pistettä. Sillä hän nousi kilpailun kärkeen ja etenee pudotuspeleihin ykkössijalta. Näin ollen Koivuniemi on varmistanut kilpailussa vähintään toisen sijan. Major Mika on yhden sarjan päässä toisesta PBA50 major-tittelistään. Koko kilpailun 42 sarjaa Koivuniemi keilasi 230 pisteen keskiarvolla.

Pudotuspelit keilataan Suomen aikaa klo 2.00 lauantain puolella Bill Mooren kotona, kahden radan Bud Moore Lanes -keilahallissa. Pudotuspeleistä tulee hieno tapahtuma, kun osallistujat ovat varsin legendaarisia kaikki. Lisäerityisyyttä tähän tuo Liz Johnson, joka tekee jälleen historiaa ollen ensimmäinen nainen PBA50-kiertueen kilpailun pudotuspeleissä, kuten hän oli myös aikanaan PBA-kiertueen kilpailussa.

 

Kilpailun sivut

BowlTV

 

Teksti: Eliisa Hiltunen

Kuva: PBA50