Tuoreimmassa blogikirjoituksessaan Suomen Keilailuliiton puheenjohtaja Olli Hossi kehuu Suomen keilailumaajoukkueen pitkäjänteistä kehittämistä ja sen tuomaa positiivista vaikutusta keilailulle.

”Uskonkin, että jos Suomi ei olisi tehnyt viime vuosian systemaattista työtä maajoukkueen muuttamisessa huippu-urheilun vaatimilla toimintatavoilla ja harjoitteluvaatimuksilla, ei tätä menestystä olisi tullut”, Hossi muun muassa kirjoittaa.

Kaikki Hossin blogikirjoitukset löydät tästä linkistä. Tuorein kirjoitus luettavissa suoraan tästä: 

Puheenjohtajan blogi 14.6.2024
Suomalainen maajoukkuetoiminta

Tervehdys keilaajaystävät,

Nyt haluan keskustella asiasta, jossa näen, että Suomi on todella onnistunut: keilamaajoukkueemme toiminnan pitkäjänteisessä kehittämisessä.

Tätä kirjoittaessa naisten EM-kisat ovat parhaillaan käynnissä, ja Suomi on taas kerran varmistanut onnistuneet arvokisat. Suomi on 5-naisjoukkueen karsinnan puolivälissä toisena ja mitalitilastossa on jo nyt komeasti kolme mitalia ja trion molempien joukkueiden kaikilla pelaajilla on jo nyt mitali taskussa. Eli hyvä meininki – taas kerran.

Suomi on aiemminkin pärjännyt hyvin arvokisoissa, mutta on hyvä huomata, että kilpailu on myös koko ajan koventunut. Monien Euroopan ja Aasian maiden keilaus on noussut ja ammattilaistason keilaajia löytyy jo monesta maasta – sekä naisissa että miehissä. Uskonkin, että jos Suomi ei olisi tehnyt viime vuosian systemaattista työtä maajoukkueen muuttamisessa huippu-urheilun vaatimilla toimintatavoilla ja harjoitteluvaatimuksilla, ei tätä menestystä olisi tullut.

Minulla on ollut ilo olla mukana nyt jo neljä kertaa, kun päävalmentajamme Jarmo Ahokas yhdessä toiminnanjohtaja Sami Järvilän kanssa on käynyt läpi Olympiakomitean lajiriihessä sitä, miten lajimme on menestynyt, mitä olemme tehneet sen eteen ja mitä aiomme tehdä jatkossa. Tämä noin kahden tunnin lajiriihi järjestetään useimmille Olympiakomiteanlajiliitoille ja on myös yksi edellytys huippu-urheilutuen saamiselle. Toimintamme arvioijina ovat Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön ylin johto.  Olemme tarkalla korvalla kuunnelleet palautteen ja joka vuoksi myös ottanut siitä konkreettisia keilailua auttavia elementtejä mukaan, jotka taas voimme seuraavana vuonna kertoa tehneemme, samalla kun voimme kertoa taas hankkimastamme mitalimenetyksestä.

Olemmekin saaneet huippu-urheiluyksikön johdolta paljon hyvää palautetta siitä, miten maajoukkuetoimintaamme on kehitetty. Olympiakomitea alla toimii tällä hetkellä yli 70 urheilun lajiliittoa ja vain 17 lajia niistä on arvioitu ns. kärki- tai investointilajeiksi ja ilokseni keilailu on nykyisin yksi niistä lajeista. Vain kaksi muuta urheilulajia näistä – salibandy ja suunnistus – ovat ei-olympialajeja. Konkreettisena asiana tämä tunnustus näkyy siinä, että huippu-urheilutukemme on noussut 15 tuhannesta eurosta 85 tuhanteen euroon.

Päävalmentajamme Jarmo Ahokas yhdessä naisten valmentajan Piritta Kantolan kanssa ovat olleet ehdottomasti avainhenkilöitä maajoukkuetoiminnan kehittämisessä. Kaiken tämän sanottuna onkin ilo kertoa, että olemme nyt sopineet päävalmentajamme Jarmo Ahokkaan kanssa 2 + 2 vuoden jatkosopimuksen, joista kaksi viimeistä ovat optiovuosia. Myös Piritta jatkaa ja muita uuden valmennusryhmän henkilöitä ovat Juha Immonen(miehet), Toni Palermaa (nuorisopojat) ja Heidi Manninen (nuorisotytöt).

Lisäksi virallisesti hallitus myös päätti siirtää myös tulevaisuuden ryhmän (11–15-vuotiaat tytöt ja pojat) virallisesti nuorisovaliokunnasta maajoukkuetoiminnan alle. Käytännössähän toiminta on ensimmäinen aste kohti maajoukkuetta ja juniorimme motivaatiokin kannalta ei varmasti haittaa, että koko toimintaa ohjaa vahva valmennustiimimme.  Tulevaisuuden ryhmän valmentajina aloittaa vuoden 2025 alusta Heli Turja ja Simo Uosukainen.

Kuten olen aiemmin kertonut, vaikka taloustilanteemme on haastava, pyrimme pitämään vahvaa maajoukkuetoimintaa yllä. Toimiva maajoukkue tuo meille lisää valtion tukea, toimii erityisesti nuorten kilpakeilailun motivoijana, tuo meille näkyvyyttä ja positiivista brändiä mediassa ja ehkä ennen kaikkea tuo kaikille meille penkkikeilaajille mukavaa huippukeilailua seurattavaksi.

Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille!

OLLI HOSSI

Puheenjohtaja

Suomen Keilailuliitto