Kahdeksannessa Tulosten takana –sarjan osassa puheenvuoroon pääsee lahtelainen keilailun monitaituri Pauliina Aalto. Aalto on naimisissa keilaaja ja keilailuvaikuttaja Jouni Helmisen kanssa ja yhdessä he ovat omien, menestykkäiden aktiivikeilailu-uriensa jälkeen pyörittäneet keilahalleja sekä keilailuvälinekauppaa ja maahantuontia Sport Bowling Finlandia, jonka toiminta myytiin taannoin viime talvena. Nyt Pauliina saa kertoa oman tarinansa nousustaan maailman keilailun huipulle Krista Pölläsen haastamana.

“Nyt, kun en enää ole sidoksissa mihinkään suuntaan, voin puhua suuni puhtaaksi”, Pauliina Aalto virnistää haastattelua sopiessa.

On kulunut muutama kuukausi siitä, kun Aalto yhdessä puolisonsa Jouni Helmisen kanssa päätti luopua yhdestä elämäntyöstään, keilailuvälinekaupasta Sport Bowling Finlandista, ja samalla keilapallojen maahantuontioikeudestaan. Työstä, jota he olivat tehneet miltei päivittäin, reilun 20 vuoden ajan. Aiemmin pariskunta myi Lahden keilahallin liiketoiminnan vuonna 2018.

“Alan olla jo niin vanha, että en oikein tiedä, tarvitseeko tässä tehdä enää mitään. Eikö nyt saa jäädä jo eläkkeelle?”, Aalto kysyy.

“Noinkohan mahdat malttaa”, saattaisi joku vastata.

Pauliina Aalto syntyi keilailuperheeseen. Isä Kalevi aloitti lajin Hyvinkäällä Säkä 69 -seurassa Pauliinan ollessa kaksivuotias. Perhe vietti säännöllisesti aikaa keilahallilla – loppujen lopuksi niinkin paljon, että isoveli-Tuomosta kehkeytyi nuorten maajoukkuepelaaja ja isä-Kalevistakin maailman cup -edustaja sekä Ballmaster-voittaja vuosimallia 1986.

Pauliinaa laji ei kuitenkaan viehättänyt sen enempää. Syynä oli se, että tuohon aikaan halleissa oli tarjolla keveimmillään vain 12 paunaisia palloja. Eikä toisaalta Pauliinalta oikein koskaan kysytty, haluaisiko hän keilata.

“Vasta vuonna 1979 olimme tuttavaperheen kanssa Talissa keilaamassa ja heillä oli eräs 8 paunainen pallo, jolla jaksoin pienikokoisena tyttönä heittää. Silloinkin isäni oli kaukana, alkupäässä hallia kuikuilemassa ja me keilasimme jossakin radan 20 paikkeilla.”

“Sen jälkeen isäni kysyi minulta, että tykkäsinkö minä. Vastasin, että kyllä. Sitten minulle tilattiin oma 8 paunainen pallo Amerikasta”, Pauliina muistelee.

Aikansa harrastettuaan Aalto tajusi, että töitä tekemällä tässä lajissa voisi joskus pärjätäkin. Samaan aikaan Kari Nenonen aloitteli ensimmäisten joukossa juniorityötä Helsingin Bowlingliitossa ja häneltä Aalto oppi, että keilailu on myös urheilua.

“En ole ikinä harrastanut juuri mitään pihapelejä kummempaa. Minulla on huono koordinaatiokyky, enkä ollut ikinä käynyt lenkillä tai ole lahjakas missään. Lajiin panostavia naiskeilaajia oli siihen aikaan niin vähän, että tajusin, että harjoittelemalla voisin joskus olla hyvä tässä lajissa”, Aalto kertoo.

Vuonna 1985 Aalto valittiin Kuusankoskella ja Kouvolassa pelattujen karsintojen kautta ensimmäisiin maajoukkue-edustustehtäviinsä junioreiden PM-kilpailuihin Tukholmaan. Taso siellä ei päätä huimannut, sillä kertaakaan Aalto ei keilannut yli 1000 pistettä kuuteen sarjaan. Samoin kävi myös junioreiden EM-kilpailuissa 1986, vaikka tulokset olivat juuri ennen kisoja paukkuneet päälle 1300 pisteen.

“Vuoden 1985 kisoihin valmistauduttiin käytännössä niin, että näin valmentaja Ulpu Kaikon kertaalleen ennen kisoja, jolloin esittäydyttiin toisillemme ja otettiin mitat hametta varten. Sitten mentiin Tukholmaan, enkä ollut oikeastaan ikinä ennen keilannut hame päällä. Kisoissa olin aivan pulassa, enkä saanut apuja oikein keneltäkään”, Aalto kertaa.

“Seuraavana vuonna minulla oli hirveät odotukset ja olin treenannut taas enemmän. Pyysin isänikin mukaan kisoihin, sillä en kestänyt enää sitä, etten saanut neuvoja keneltäkään. Tuolloin valmentajina olivat Vuorisen Tapio ja Tuomisen Jukka ja lisäksi Nenosen Karikin oli taustajoukoissa – eli teoriassa neljä ihmistä kertomassa, mitä pitäisi tehdä, enkä silti saanut mitään aikaiseksi”, Pauliina nauraa.

Vuoden 1986 Hollannin EM-junnukisoissa Aalto oli 41 tytön joukossa all eventin 39. jättäen kaksi keilaajaa taakseen vain muutaman pisteen marginaaleilla. Vaikka jo tuohon aikaan Suomen naiskeilaajille oli kertynyt maittavaa menestystä aikuisten arvokisoista, voittivat Marianne Hautala ja Mari Tocklin vuodesta 1972 pelattujen junnukisojen Suomen historian ensimmäisen juniorityttöjen mitalin parikilpailusta. Joukkuekisastakin tytöt saivat hopeaa – tosin Aalto ei kuuden tytön joukossa viiden pelaajan joukkueeseen mahtunut.

“Reiteni oli toki teipattuna kisoissa pienen revähdyksen takia, mutta ennen kaikkea jätin keväällä ylioppilaskirjoitukseni väliin kisojen takia. Sain kyllä myöhemmin syksyllä kirjoittaa tutkintoni loppuun, mutta siihen oli lyötynä kaikki maailman paineet, ja sitten olin jälleen kerran jengin huonoin. Rehtorinikin käänsi vielä veistä haavassa kettuilemalla, että ‘Eikös Pauliina harmitakin, kun jätit kirjoitukset väliin?’.”

Vuonna 1990 pelattiin Filippiinien Manilassa historian ensimmäiset nuorten MM-kilpailut. Niitä varten Aalto uurasti jälleen kovemmin: “treenasin niin, etten ainakaan ole viimeinen”. Jo aiemmin mukaan otettua fysiikkaharjoitteluakin kovennettiin ja kaikki tämä tähtäsi näihin sekä seuraavana vuonna pelattaviin aikuisten MM-kisoihin Singaporessa.

“Nuorten MM-kisat menivät kohtuullisesti, vaikka mitalia ei tullutkaan. Pelasin round robinissa muun muassa Lynda Norrya (nyk. Barnes) ja Tammy Turneria vastaan ja toisen heistä voitin. Silloin tuli ensimmäisen kerran uskoa, että tästä voisi joskus tulla jotakin.”

Reissu Singaporen MM-kisoihin ei toteutunut Aallon jäätyä varapelaajan paikalle, mutta uran kaikkein käänteentekevimmät hetket odottivat kuin kulman takana. Vuonna 1992 Aalto rupesi seurustelemaan niin ikään maajoukkueeseen nousua tekevän Jouni Helmisen kanssa. Bonuksena reaktiivipallot tulivat markkinoille ja muuttivat lajia; Aallon kannalta siihen suuntaan, että hän sai vähän vauhtia ja enemmän pyörintää omaavana pelaajana pallon liukumaan ja Helminen päinvastoin kääntymään.

“Ilman näitä kahta asiaa minusta ei olisi koskaan varmaan tullut mitään. Kun Jouni tuli mukaan kuvioihin, rupesin pelaamaan paljon enemmän ja kiertelemään kisoja Helsinki-kuplan ulkopuolellakin, ulkomaita myöten. Lisäksi meillä oli psyykkinen valmentaja ja hierojat ja asioita tehtiin kaikin puolin laadukkaammin, itsenäisesti maajoukkueen ulkopuolella. Muuttuneet välineet taas mahdollistivat meille molemmille tulostason kohennuksen”, Aalto toteaa.

Ennen Malmön vuoden 1993 naisten EM-kisoja Aalto oli ehtinyt olla jo parissa arvokisajoukkueessa “jälleen kerran porukan huonoin”. Nyt lähtökohdat olivat kuitenkin muuttuneet.

“Ensimmäisiin EM-kisoihini lähdin jälleen kovin odotuksin menestymään ja voittamaan. Sössin matkan varrella muun muassa joukkuepelissä, ja jäimme neljänsiksi, mutta masterissa olosuhteelle tapahtui jotakin. Reuna alkoikin yhtäkkiä pelittämään ja round robinina pelattu kisa menikin minulta ihan hyvin”, Pauliina kertoo.

Aalto pääsi mastersin mitalipeleihin kolmannelta sijalta, Tanskan Jette Lauridsenin ja kisaennätyksen tehneen Ruotsin Åsa Larssonin takaa. Larsson oli kisojen suursuosikki, tuohon aikaan Euroopan kaikkein paras naiskeilaaja, joka pääsi ennen kisoja mainosmielessä tehtyihin postimerkkeihinkin.

Postimerkkiainesta tai ei, oli Aalto kuitenkin niin välierässä kuin loppuottelussakin pitelemätön ja kuittasi siten uransa ensimmäisen ison voiton – henkilökohtaisen Euroopan mestaruuden.

“Minulla ei ole kamalasti muistikuvia koko TV-finaalista. Puhutaan niistä hetkistä, jolloin pääsee flow-tilaan. Voiton jälkeen oli aika tyhjä fiilis ja ajatus, että ‘näinhän sen pitikin mennä’”, Aalto kuvailee.

“Olin kuitenkin aina ollut se porukan huonoin ja muistan ikuisesti, kuinka SKL:n silloinen puheenjohtaja Sampsa Ahokas mietti kotimatkalla lentokentällä, että ‘Mihin tämä maailma oikein on menossa – Pauliina Aalto voitti Euroopan mestaruuden!’.”

“En oikein tänä päivänäkään tiedä, oliko Sampsa ihan tosissaan silloin. Mutta varmaankin oli, hän ei oikein tykännyt minusta”, Pauliina naurahtaa.

Euroopan mestaruutta seurasivat uudet onnistumiset, kun Aalto sai paikan heti EM-kisojen jälkeen pelattaviin World Games –kilpailuihin Hollantiin. Kotiintuomisina oli jälleen kultaa, tällä kertaa Mixed Doubles –parikilpailusta Mika Koivuniemen kanssa.

”Karsinnan jälkeen teksti-TV:ssä kerrottiin virheellisesti, että me olimme jo voittaneet parikisan. Lähdettiin sitten finaaliin tietäen, että nyt olisi parempi oikeasti voittaa”, Aalto muistelee

”Myöhemmin voiton varmistuttua päätimme Mikan kanssa ennen palkintojenjakoa, että tehdään jotakin normaalista poikkeavaa. Päädyttiin siihen, ettei hymyilty ollenkaan. Sitä kysyttiin meiltä vielä vuosien jälkeenkin, etteikö muka oikeasti hymyilty ollenkaan. Kaikkea tyhmää sitä tulikin tehtyä”, Pauliina hymähtää.

Ääni: Pauliina Aalto kertoo vuoden 1993 arvokisojen tapahtumista.

Renon MM-kilpailuihin vuonna 1995 Aalto lähti jo muidenkin silmissä varteenotettavana menestyjäkandidaattina. Henkilökohtainen mitali oli lähellä jo singlessä, mutta Aalto joutui taipumaan kuudenneksi jääden 37 pistettä lyhyeksi. Parikilpailun myötä mitalitili aukesi, kun Aalto ja Jaana Puhakka saavuttivat hopeaa ja lopulta joukkuekilpailussa naiset nousivat historiallisesti korkeimmalle korokkeelle Maamme-laulun säestämänä.

“Mutta en saanut sitä henkilökohtaista kultaa”, Aalto harmittelee.

“Okei, tietysti voitimme maailman mestaruuden naisten kanssa, ja sen myötä aukesi jälleen uusia asioita, mutta henkilökohtainen mestaruus oli päätavoitteeni.”

Seuraaviin MM-kilpailuihin Abu Dhabissa oli jälleen neljä vuotta aikaa. Niihin Aalto ja Helminen satsasivat yhdessä toden teolla ja tekivät näinä vuosina valmistautumismielessä useita kisamatkoja Arabiemiraatteihin – osin pelkällä lainarahalla.

“Lainasimme ystäviltämme rahaa lentolippuihin ja pelimaksuihin, jotta pääsimme pelaamaan isoja kisoja siellä. Onneksi useimmiten kävi hyvin ja myös pärjäsimme näillä reissuilla. Sen jälkeen maksettiin velat heti pois”, Aalto paljastaa.

MM-kisareissua Abu Dhabiin ei kuitenkaan koskaan tullut. Miesten maajoukkuevalmentajana tuolloin toimineen Tapio Vuorisen toiminta herätti närää naispelaajien keskuudessa ja hänet erotettiin tehtävistään.  Tilalle hätyytettiin Paavo Grönmark, joka valitsi joukkueensa kisakoneeseen. Tämä valmentajalle suotu mandaatti ei kuitenkaan riittänyt hallitukselle, joka omilla perusteluillaan pudotti Aallon puolison Jouni Helmisen pois miesten joukkueesta.

“Olimme Jounin kanssa tuolloin lentokoneessa pohjoisnavan yläpuolella menossa kohti Yhdysvaltoja pelaamaan isompaa Megabuck-kisaa, kun Kalliokosken Harri kertoi satelliittipuhelimen välityksellä meille tilanteen. Tietojemme mukaan sitä, että hallitus kävelee yli valmentajan joukkuevalintojen, ei ole tapahtunut koskaan aiemmin tai sen jälkeen – onneksi.”

“Valehtelematta istuimme varmaankin 20 minuuttia hiljaa, kunnes ryhdyimme pohtimaan, että mitäs seuraavaksi. Minut oli kyllä valittu naisten joukkueeseen, mutta luonnollisesti en oikein enää halunnut lähteä kisaamaan”, Pauliina kertoo.

Korkealla yläilmoissa tuli kuitenkin mieleen eräs hieman korkealentoinen ajatus: entä jos Pauliina lähtisikin ammattilaiskiertueelle?

“Olin Helmiselle tietysti ensin, että mistäköhän saadaan rahat. Jouni vastasi siihen, että hän hoitaa”.

Uran suunnan kääntänyt päätös syntyi kutakuinkin minuutissa. Perillä Las Vegasissa Helminen pelasi Megabuckin sivukisaan ensimmäisellään kahden sarjan tuloksen 545 ja meni saman tien piikkiin. Vaikka loppuottelussa tulikin tappio, kertyi matkakassaan ensimmäisestä kisasta kuin tilatusti 5000 taalaa ja reissusta kokonaisuudessaankin noin 15 000 taalaa. Niillä rahoilla Aalto pelasi viisi ammattilaiskisaa kiertueen ainoana muuta kuin englantia äidinkielenään puhuvana pelaajana.

Lähteminen ammattilaiskiertue-PWBA:lle oli MM-kisoista vetäytymisen kannalta siinä mielin “poliittisesti korrekti” päätös, että tuohon aikaan arvokilpailuihin ammattilaispelaajilla ei ollut osallistumisoikeutta.

“Maajoukkueura oli samalla kertaa taputeltu”, Aalto totesi.

Ensimmäisellä ammattilaiskaudella menestystä ei vielä tullut kovinkaan paljon, mutta heti toisen kauden avauskisassa Aalto säväytti. Aalto ylsi Las Crucesin kilpailussa loppuotteluun ja jäi kymppiruudussa tuplan päähän voitosta Kim Adleria vastaan. Tilille kilahti kuitenkin jälleen 6000 dollaria.

“Jenkkikiertueella olet todella yksin, mikäli et ole minkään pallofirman staff-pelaaja, sillä kukaan ei silloin tule auttamaan sinua kisojen aikana. Tuolloin minulla itselläni ei ollut mitään ammattilaissopimusta, mutta kassissani oli pelkkää Ebonitea. Avauskisassa Del Ballard bongasi minut ja tuli aina silloin tällöin auttamaan, koska kukaan hänen omista suojateistaan ei pärjännyt kisassa. Hänen avullaan pääsin TV-matseihin”.

Aalto oli tuohon aikaan ensimmäinen eurooppalainen pelaaja PWBA:n loppuottelussa. Ammattilaisura kesti vielä parin kauden verran, kunnes naisten kiertue meni konkurssiin. Se vähensi myös Aallon intoa kilpakeilailuun.

“Aloitimme Jounin kanssa pro shop -yrittäjinä ja maahantuojina vuosituhannen alussa, ja kun naisten kiertue kaatui, tuntui luonnolliselta tulla takaisin Suomeen. Aiemmin olin kuitenkin jopa yli 200 päivää vuodesta reissussa.”

“Suomessa ja Euroopassa taas minun olisi tarvinnut ryhtyä pelaamaan miehiä vastaan, eikä minulla ollut niissä kisoissa mitään jakoa. Muutenkin keilailuintoni oli alkanut jo hieman lopahtaa, ja tuntui ristiriitaiselta, että olin ensin kiukuttelemassa radoilla ja sen jälkeen shopissa myymässä ihmisille palloja kivaan harrastukseen.”

Kun ajatus lopettamisesta oli leijunut ilmassa jonkin aikaa, syntyi sekin päätös lopulta nopeasti.

“Olimme jälleen Las Vegasissa pelaamassa Megabuckia, enkä saanut koko viikon aikana tehtyä sivukisoissa yhtäkään tuplaa – en harjoituksissa, saati kymmenien kisasarjojen aikana. Keilaamisesta ei tullut yhtään mitään.”

“Mietin silloin, ettei tässä ole mitään järkeä. Valvoin kirjaimellisesti yhden yön miettien mitä teen. Totesin Jounille aamulla, että minun on ehkä syytä lopettaa. Päätin kuitenkin heittää jo maksamani pääkisan, jossa sain tehtyä tuplankin, mutta viimeiset kaksi heittoa olivatkin ensin vasemmassa ja sitten oikeassa rännissä. Siis sen jälkeen kun olin jo hävinnyt viimeisen matsin.”

“Mahtoivat siinä muut ihmetellä, mutta ne vaan niin sanotusti lipsahtivat”, Pauliina naurahtaa.

Uransa jälkeen Aalto pyöritti yhdessä Helmisen kanssa täysipainoisesti pro shopiaan ja maahantuontiaan. Myöhemmin he ostivat “nopeasti ja hieman pakon sanelemana” Lahden keilahallin kiinteistön Lahden kaupungilta päästääkseen pyörittämään sen liiketoimintaa. Liiketoiminnan he myivät 2018, mutta kiinteistö on edelleen heidän omistuksessaan. Nykyään he vaikuttavat vielä sekä Kaupin että Tuusulan keilahallien taustoilla.

Vaikka Aallon into kilpakeilailuun hiipui, ei hän intoa lajiin silti koskaan ole menettänyt: “Olemme molemmat Jounin kanssa syntyneet keilailuperheisiin, emmekä kauheasti tehneet muita töitä. Se on sitä, mitä osaamme.”

Omaa keilailuaan Aalto harrasti läpi uransa päämäärätietoisesti. Ei pelkästään sen takia, että se olisi ollut aina kivaa, vaan siksi, että pärjättäisiin. Treenaaminen oli työ siinä, missä mikä tahansa muukin. Aina ei huvittanut lähteä hallille, mutta treenit piti tehdä.

Vaikka oma ammattilaisura ei potkinutkaan enää Aaltoa paljoa pidemmälle, on hän edelleen toiminut eräänlaisena mentorina muun muassa Peppi Konsterille, joka tekee läpimurtoaan uudelleensyntyneellä kiertueella 20 vuotta Aaltoa myöhemmin.

“Menin itse kiertueelle aivan liian myöhään, jotta olisin oppinut pelaamaan siellä ja kasvanut siihen pelityyliin”, Aalto toteaa. “Pepin kanssa olemme koittaneet tehdä työtä, jotta hänellä olisi taustat ja verkostot kunnossa, kun tosipelit siellä alkavat. Jos tässä lajissa haluaa olla hyvä, tulee mielestäni ehdottomasti lähteä tourille pelaamaan.”

Ääni: Pauliina Aalto puhuu ammattilaisuudesta.

Mutta nyt, vakavasti ottaen. Mitä Pauliina Aalto aikoo tehdä jatkossa?

“En tosiaan tiedä. Ainakin olla mökillä”, Aalto hymähtää.

Kirjoittaisitko carpe diem –aiheisen kirjan urasi pohjalta?

“Jounihan on aina sanonut kirjoittavansa kirjan uransa jälkeen kaikista asioista, mutta ehkä minä en siihen ryhdy”, Aalto naurahtaa.

“Aika paljon on toki eletty hetkessä ja tehty nopeita päätöksiä sen enempää puljaamatta. Se on ollut meidän tapamme ja jälkikäteen on saanut monta kertaa kiitellä ylempiä voimia, että on käynyt näinkin hyvin”.

s. 25.11.1967

• Syntyi Helsingissä, mutta asui lapsuutensa ja nuoruutensa Klaukkalassa
• Isä-Kalevi oli kansallisen tason huippukeilaaja ja isoveli-Tuomo juniorimaajoukkuekeilaaja
• Aloitti keilailun 12-vuotiaana, treenasi myöhemmin Ruusulassa
• Naimisissa keilaaja ja keilailuvaikuttaja Jouni Helmisen kanssa
• Henkilökohtainen EM-kulta 1993, World Games –kulta 1993, MM-kulta ja –hopea 1995, Maailman joukkuecup -kultaa 1996 ja 1998, EM-joukkuecup-kultaa 1996 ja 1998, Euroopan mestareiden cupin hopeaa 1995, SM-kulta 1995
• Ammattilaiskiertueella ensimmäisellä kaudellaan ainut nainen, jonka äidinkieli ei ollut englanti ja kertaalleen TV-peleissä, ensimmäisenä eurooppalaisena.
• Uransa jälkeen pyörittänyt pro shopia, maahantuontia ja keilahalleja Helmisen kanssa
• Nauttii nyt työuransa jälkeen erityisesti mökkeilystä

Teksti ja editointi: Simo Uosukainen
Kuvat: Jouni Helminen ja SKL arkisto
Video: International World Games Association (1993)

Lue juttu kokonaisuudessaan seuraavassa Keilaaja-lehdessä! Lehdessä selviää myös, kenet Pauliina Aalto haastaa seuraavana mukaan Tulosten takana -juttusarjaan. Keilaaja-lehti ilmestyy heinäkuun alussa lehden tilanneille rekisteröityneille keilaajille sekä verkossa näköisversiona osoitteessa www.keilailu.fi.