Aalborg International -turnauksen karsinta on keilattu ja melkein kaikki loppukilpailupaikat ovat selvillä. Useita suomalaisia nähdään loppukilpailussa ja muutama pääsee vielä kilpailemaan finaalipaikoista semifinaaliin.

Suomalaisista parhaiten karsinnassa onnistui Tomas Käyhkö tuloksella 1391. Hänen sijoituksensa oli 13:s, mutta sillä hän jää niukasti ulos suoraan loppukilpailun toiseen vaiheeseen etenevästä 12 pelaajan joukosta. Käyhkön lisäksi loppukilpailuun keilasivat Niko Oksanen tuloksella 1372, Juhani Tonteri tuloksella 1350, Leevi Saikkala tuloksella 1347 sekä Osku Palermaa tuloksella 1343. Kuudennen sarjan turbosta loppukilpailupaikan lunasti Juho Rissanen sarjalla 258.

Karsintaa hallitsivat ruotsalaiset nuoret, kun karsinnan voitti Robin Noberg lukemin 1443 ja toisena oli Emanuel Jonsson tuloksella 1441. Viimeinen suoran finaalipaikan ansainnut oli Hollannin Jord van Weeren tuloksella 1336.

Tänä iltana pelataan vielä semifinaali (B-finaali), jossa mukana on kolme suomalaista. Alle 23-vuotiaiden sarjasta tähän kilpailuun pääsevät mukaan Karo Hilokoski 1310, Luukas Väänänen 1305 ja Rami Mukkula 1292. Jaossa on vielä kahdeksan paikkaa loppukilpailuun. Semifinalistit keilaavat omissa ryhmissään (nuoret, seniorit ja early bird) neljä sarjaa ja jokaisesta ryhmästä kaksi parasta etenee loppukilpailuun. Tämän lisäksi kaksi parasta kaikkien tulosten yhdistetystä listasta pääsee myös finaaliin. Semifinaali alkaa klo 21 paikallista aikaa eli klo 22 Suomen aikaa.

Loppukilpailu alkaa huomenna klo 9 paikallista, klo 10 Suomen aikaa.

 

Online scoring

Livelähetys

Kilpailun tulokset

 

Teksti: Eliisa Hiltunen

Kuva: Kegel Aalborg International