PBA:n kauden ensimmäinen kilpailu keilattiin Northrock Lanes-hallissa Kansasin Wichitassa. Käytössä oli legendaosaston Wayne Webbin mukaan nimetty hoito, joka oli 38 jalkaa, 11,6 m, pitkä, mutta öljyä oli käytetty reilunlaisesti.

Major-turnaus Players Championship, sai todella jännittävän lopun Tom Smallwoodin ja Bill O’Neillin finaalisarjassa. Kaksi todella kokenutta keilaajaa, jotka molemmat ovat kiertäneet ammattilaiskisoja jo parikymmentä vuotta pelasivat vaihtelevan ja yleisöönmenevän pelin, joka sai dramaattisen lopun.
Smallwood palasi samaan halliin, jossa hänen uransa sai oikeastaan alun 15 vuotta sitten, kun hän saavutti ensimmäisen voittonsa, PBA World Championshipin. Nyt kolmosmerkistä reaktiivipallolla keilanneen ykkössijoitetun miehen sarjan alku ei ollut paras mahdollinen. Ensin tuli paikko ja kaato, sitten kolmanteen ruutuun rävähti 7-10, jonka paikkoheitto lähes onnistui, ei kuitenkaan. O’Neill teki alkupaikon jälkeen kolme kaatoa hieman onnenkin avittamana ja otti 32 pisteen johdon. Smallwood heittää omintakeisella tekniikalla, peukalo on vain yhden nivelen verran reiässä ja irroitushetkellä tapahtuu käden kierto niin, että pallo pyörii peukalon- ja sormenreikien välissä, ns. fullroller. Nyt hän sai tuon homman toimimaan ja paukutti neljä kaatoa peräjälkeen. Billin hyvä vire tuntui kadonneen, ensin pallo kaarsi ylipuolelle jättäen viitosen, jonka hän tietysti paikkasi, sitten tuli osuma keskelle patteria ja tyhjä 4-10 reiästä. Peli oli nopeasti kääntynyt Tomin eduksi. Kahdeksannessa ruudussa vaaka keikahti jälleen. Smallwoodin heitto jäi vajaaksi jättäen keilat 2 ja 8. Paikkoheitto epäonnistui, vain kasi lähti. O’Neill teki tuplan ja otti jälleen johdon ennen kymppiruutuaan. Smallwoodin maailma romahti ysiruudussa pallon noustessa nokkaan ja jättäessä ison 3-4-6-7 reiän, joka jäi paikkaamatta. Kaiken kurjuuden lisäksi hänelle jäi viimeiseen ruutuun mahdoton 2-8-10 kuvio ja sarjasta kertyi vain 178 pistettä. O’Neill oli voittanut kilpailun ja satatuhatta dollaria tuolillaan istuen. Kun kisa oli jo ratkennut, hän huitaisi paksun heiton ja jätti kotiportin 3-10. Sen hän toki paikkasi, mutta ei ”oikeaoppisesti” välistä, vaan kolmosen vasemmalta puolelta. Ennen ylimääräistään hän yllytti yleisöä kannustamaan ja saikin huikeat aplodit. Voittosarjan pisteet olivat 209.
Voittajahaastattelussa Kimberly Presslerin kanssa Bill totesi, että hän oli päättänyt pelata suorempaa linjaa ja hän pysyi päätöksessään, vaikka tekikin pari huonoa heittoa. Ja sitten hän nosti hopealautasen korkealla päänsä yläpuolelle.

Illan ensimmäisessä ottelussa hallin täysi yleisö sai mitä halusi, kun 21-vuotias toisen polven huippukeilaaja Ryan Barnes otti suurinumeroisen voiton Chris Viasta 267-223. Barnes, joka pääsi kilpailuun villillä kortilla, oli selvittänyt tiensä esikarsinnan, 24 sarjan karsinnan ja 16 sarjan round robinin kautta elämänsä ensimmäiseen televisioituun porraspeliin. Molemmat kaverit keilaavat kahden käden tekniikalla ja molemmat käyttivät samanlaista uretaanipalloa ja myös pelasivat suunnilleen samaa linjaa kakkosnuolesta. Barnes teki kahdeksan kaatoa jonoon, kun taas Vialle jäi pari kertaa palikoita pystyyn vasemmanpuoleisella radalla. Ryanin täysosumasarjan tavoittelu katkesi ysiruudun hiljaisempaan heittoon, josta jäivät keilat 3, 6 ja 10. Uran ensimmäinen tv-voitto oli saavutettu ja nuorukainen siirtyi eteenpäin.

Vastaansa toiseen sarjaan hän sai lähes yhtä kokemattoman kaverin, 25-vuotiaan toista kauttaan ammattilaisena keilaavan vasurin, Nate Stublerin. Sarjan alku oli edellisen täysi vastakohta kotiyleisön suosikille. Ensin Barnesille jäi 4-9 reikä paksusta osumasta, toiseen ruutuun pallo meni jälleen nokkaan, nyt pystyyn jääneet 4- ja 6-keilat kaatuivat molemmat lopulta kaadoksi. Kolmannessa ruudussa hänelle jäi taas 4-9 reikä, mutta nyt hän onnistui paikkoheitossa. Stubler puolestaan paukutti palloa pesään ja kirjasi viisi kaatoa peräkkäin. Ero sarjan puolivälissä oli 53 pistettä. Sitten maailma kääntyi täysin. Stubler teki tyhjän 4-6-10 reiästä ja Barnes löysi kaatotahdin ja paukutti oman viiden jononsa. Nate teki vielä tuplan, mutta ysiruudun 3-7-9 tyhjän myötä peli oli Ryanin hallussa. Hän astui heittämään kymppiruutua seitsemän pisteen johdossa pidettyään lyhyen neuvottelun isänsä, Hall of Fame-keilaajan Chris Barnesin, kanssa. Kaivattua apua ei löytynyt, vaan pystyyn jäi kuva 3-6-10. Siitä tehdyn paikon ja ylimääräisen kaadon myötä pisteitä kertyi 224 ja se tarkoitti Stublerille tehtäväksi kahta kaatoa ja vähintään viittä keilaa pois. Vasuri löi pallon taskuun ja jätti seiskan, ei kun sittenkin kaato. Vierivä keila kumosi seiskan viime hetkellä ja voittohaave eli edelleen. Toinen heitto oli edellisen toisto, pallo pesään ja seiska, mutta nyt ei talonmiehestä ollut apua, vaan pulikka jäi seisomaan. Ryan Barnes jatkoi etenemistään tuloksella 224-220.

Barnesin seuraava kanto kaskessa oli 13-kertainen PBA-voittaja Bill O’Neill. Nyt wichitalaisnuorukaisen alku oli vielä edellistä sarjaakin surkeampi. Hän vaihtoi vasemmanpuoleisella radalla reaktiivipalloon, jätti kympin ja silpaisi siitä ohi. Oikealla oli käytössä tuttu uretaani, joka tarttui nyt rataan liian aikaisin ja kaartoi keilapatterin keskelle jättäen pystyyn stereot, 4-6-7-10. Kaksi tyhjää alkuun! O’Neill käytti reaktiivia molemmilla radoilla, mutta keilasi melko tiukkaa linjaa kakkosnuolesta hieman ulospäin. Alku oli vuorotahtia, oikealla puolella kaatoja, vasemmalla paikkoja. Kun Barnes ei saanut kaatoja lainkaan, johti O’Neill puolisarjassa 22 pisteellä. Pallon vaihto toiseen reaktiiviin vasemmalla toi Ryanille sarjan ensimmäisen kaadon, mutta uretaani oikealla ei vieläkään toiminut, paikkohommia. Bill tuplasi ja kasvatti johtoansa kasiruutuun mennessä kymmenellä pisteellä. Barnesit pitivät jälleen lyhyen neuvonpidon ja päättivät vaihtaa reaktiiviin myös oikealla radalla ja se auttoi, kaato. Ja ysiruudussa tuli toinen. O’Neill teki ysiruutuun ylipuolen kaadon ja varmisti sarjavoittonsa tanakalla kaadolla kymppiin. Pelin ratkettua Barnes paukutti lopun umpeen, mutta Bill otti sarjavoiton ja paikan loppuottelussa pistein 215-205.
Ottelun jälkeen Ryan meni katsomoon ja halasi pitkään vanhempiaan, Chrisiä ja äitiään Lyndaa, joka myös on Hall of Fame-keilaaja. Yleisö antoi nuorelle miehelle raikuvat suosionosoitukset. Pikahaastattelussa Pressler jututti isää ja poikaa: Ryan kertoi, että kokemus major-turnauksen porraspelissä oli todella hieno, hän ei osannut edes kuvitella sellaista. Isä kertoi olleensa todella hermostunut, mutta julisti myös olevansa todella ylpeä poikansa esityksestä. Hän myös tirautti pari kyyneltä tapauksen kunniaksi.

Seuraava kilpailu PBA-kiertueella on USBC U.S. Open. Sen karsinta alkaa maanantaina 29. päivä kuluvaa kuuta. Tomas Käyhkö on ilman muuta mukana, mutta muiden mahdollisten suomalaisten kanssa on niin ja näin. Juttelin Ballmaster Openin aikana Talissa Osku Palermaan ja Santtu Tahvanaisen kanssa, eikä kumpikaan ollut aivan varma osallistumisestaan. Palermaa kertoi, että ei ollut vielä läheskään parhaassa kunnossa loppuvuoden sairastumisten jäljiltä. Hän sanoi, että on muutaman kerran aiemmin lähtenyt Amerikkaan vajaakuntoisena, eikä halunnut tehdä sitä tällä kertaa. Ehtiikö mies kuntoon reilussa viikossa, jää nähtäväksi. Tahvanainen puolestaan sanoi, että hän keilasi Ballmaster Openin polvivammaisena puudutuksen ja kipulääkkeiden voimin. Vaikka menestys oli hyvä, ei se tarkoita, että hän täysin pelikunnossa. Santtu epäili, että polven kuntoutus ei ehkä riitä, vaan että vamman parantamiseksi saatetaan joutua turvautumaan leikkaushoitoon ja siinä tapauksessa koko kevään keilailut ovat vaarassa.

 

Pekka Korpi

PBA:n sivuille

Kuva PBA