PBA Players Championshipin pelit enenevät kohti ratkaisua. 16 sarjaa round robinia on takana ja jäljellä on vielä kahdeksan ottelua ennen porraspelejä. Kärkipaikalle on kiivennyt viime kauden loukkaantumisesta mukavasti toipunut Bill O’Neill. Hän on voittanut 16 matsistaan kymmenen. Bill on keikkunut kärkisjoilla koko kisan ajan. Johtopaikka on kuitenkin niukka, sillä Tom Smallwood on vain 15 pisteen päässä ja Anthony Lavery-Spahriin eroa on 46 pistettä. Neljänneksi kivunnut Christian Azcona on jäänyt jo reilusti toista sataa pistettä. Chris Via on viidennellä sijalla. Nuo erot eivät kuitenkaan kovin paljoa merkitse, sillä matkaa on jäljellä vielä kahdeksan sarjaa ja voittobonukset 240 pistettä siihen päälle.

Tulokset ovat olleet kovia, 240 ei välttämättä riitä otteluvoittoon. Tuon ovat saaneet kokea mm. Azcona, joka keilasi hurjan matsin Lavery-Spahrin kanssa 268-269, Jason Belmonte, jonka Lavery-Spahr kukisti 268-243 ja monet muut. Lavery-Spahrin ensimmäiset kahdeksan sarjaa olivat hurjat, 2058 (keskiarvo 257,3), sarjat olivat välillä 243-279 ja niistä seitsemän voittoa. Toiseen hänen menonsa rauhoittui hieman, 1865 (233,1) antoi vain kaksi voittoa. Turpiin tuli mm. Tim Gruendlerilta 258-266.

Korkeammalta tuloluettelosta round robinin aloittanut O’Neill voitti ensimmäisessä blokissa neljä ottelua ja toisessa kuusi. Alle 200 sarjoja ei ollut yhtään, tulosta ensimmäiseen blokkiin syntyi 1994 (249,3). Yksi tappioista oli kirvelevä 249-257 Smallwoodille. Sitä varmaan lievitti 258-257 voitto BJ Mooresta.
Kovan nousun teki myös Azcona, joka kaatoi ensimmäiseen kahdeksaan sarjaan 2017 (252,1) sisältäen mm. peräkkäiset sarjat 279, 279 ja 278. Voittoja tuli seitsemän ja nousu sijalta 14 kolmanneksi. Toinen blokki oli vaisumpi, 1888 (227,3). Neljän voiton myötä sijoitus heikkeni yhdellä.

Yksi hieno hetki on kuudennella ottelukierroksella, kun vastakkain asettuivat isä ja poika, Chris ja Ryan Barnes. Ei tämä välttämättä ole ainutlaatuista, mutta ei kovin tavallistakaan. Minun hatara pääni ei kyllä muista aiempaa tapausta isä-poika parista round robinissa. Ryan aloitti sarjan 7-10 reiällä, jonka Chris kuittasi kolmanteen missaamalla kotiportin. Nuori Ryan näytti ottavan komennon triplalla, mutta kuudenteen ruutuun hän epäonnistui pahasti, kun ohut heitto puhkaisi läpi koko pakan kaataen vain neljä keilaa. Kun paikkokaan ei onnistunut, pääsi isä-Chris kahdeksan pisteen johtoon. Nuorukainen ryhdistäytyi tuplalla, mutta kymppiruutuun hänelle jäi ysikeila pystyyn ja ovi oli auki Chrisille, tuplaa vaadittiin. Ensimmäinen heitto oli tanakka kaato, mutta toinen meni aivan nokkaan ja 4-6 reiän myötä historiallisen ottelun voitti Ryan 195-193. Kahdeksan sarjaa ennen round robinin päätöstä Ryan on kahdeksantena 82 pistettä porraspelipaikasta. Chrisin sijoitus on 16 ja jatkopaikka on enää ohut unelma.

Tomas Käyhkö kertoili omista tunnelmistaan heikosti sujuneen karsinnan päättymisen jälkeen, jonka hän keilasi mm. yhdessä EJ Tackettin kanssa:

  • Heiton kanssa oli vähän ongelmia koko kisan ajan. Ei saanut palloa lähtemään kädestä niin kuin olisi halunnut. Ennenkin olen EJ:n kanssa pelannut ja kiva on seurata ja koittaa ottaa oppia, miten yks maailman parhaista pelaa ratoja. Oli vaikee vaan ottaa mallia, kun ite ei samaa pysty toteuttamaan.

Viimeinen round robinin blokki keilataan lauantai-iltana klo 18 alkaen Suomen aikaa. Sitten huilataan päivä. Viisi parasta ratkovat kauden ensimmäisen tittelin ja 100 000 dollarin ykköspalkinnon maanantain ja tiistain välisenä yönä klo 24 alkaen.

 

Pekka Korpi

Tulokset

PBA:n sivuille

Kuva PBA