Tyttöjen joukkue sai hienon startin EM-kilpailuille tiistaina. Tiiamari Laukkanen ja Stella Lökfors olivat parikilpailun kuuden sarjan jälkeen tulosten ykköspari ja etenivät mitalipeleihin. Välierässä ruotsalaiskaksikko Maja Engberg ja Elin Bergqvist ylsivät sellaiseen vireeseen, johon oli yhden sarjan pelissä lähes mahdoton vastata. Engberg keilasi 300 pisteen sarjan ja ruotsalaisten yhteistulos oli käsittämätön 547. Laukkaselle ja arvokisadebytantille Lökforsille pronssimitalit kaulaan tyttöjen kilpailuiden avauspäivänä. Lisäksi niin ikään arvokisoissa ensiesiintymiset tehneet Melina Vikström ja Emma Palermaa ylsivät hienosti kuudennelle sijalle, joten tyttöjen joukkueelle kokonaisuudessaan hyvä parikilpailu, josta on hyvä lähteä keskiviikkona joukkuekilpailuun poikien joukkueen tavoin. 

Tiiamari Laukkanen ja Stella Lökfors pelasivat aamupäivän erässä kaksi sarjaa hieman tunnustellen, mutta sen jälkeen tulosta alkoi tulla. Kuuden sarjan jälkeen suomalaisparin yhteistuloksella 2472 irtosi karsinnan ykköstulos yli 60 pisteen erolla kakkossijaan. Lisäksi Laukkasen henkilökohtainen tulos 1346 oli päivän paras kaikista tytöistä, joten Laukkanen johtaa parikilpailun jälkeen myös All Event -pisteitä sadan pisteen kaulalla muihin. Lökfors keilasi ensimmäisessä arvokilpailupäivänään 1126 pistettä.

Tylyä kaksikon kannalta oli se, miten loppuottelupaikan tavoittelu katkesi välierässä. Hattua pitää nostaa Maja Engbergille, joka keilasi tiukassa paikassa 300 pisteen sarjan, eikä ruotsalaisten yhteistulokselle 547 voineet Laukkanen ja Lökfors mitään.  Suomalaispari keilasi välierässä 351 pistettä.

Loppujen lopuksi Ruotsi otti kaksoisvoiton tyttöjen parikilpailussa. Engberg ja Elin Bergqvist juhlivat kultaa, Elissa Mehmet ja Kajsa Samuelsson saavuttivat hopeaa.

Pettymykseen päättyneen välierän jälkeen suomalaispari osasi arvostaa mitalin saavuttamista. Lökfors heräsi tänään arvokisadebytanttina ja alkuillasta hän olikin jo arvokisamitalisti.

– Hyvältä tuntuu, enkä olisi osannut ajatella, että heti ensimmäisestä osiosta mitali tulee. Ensimmäisissä sarjoissa oli tänään itselläni haasteita, mikä johtui varmasti myös jännityksestä. Sen jälkeen oli hyvä lopettaa kuusi sarjaa hyvään pelaamiseen. Tämä mitali on paras saavutus itselleni keilailussa tähän mennessä. Välierässä oltaisiin varmasti voitu pelata paremminkin, mutta sekään ei olisi tällä kertaa riittänyt, Lökfors kertoo.

Myöskään hallitseva singlen Euroopan mestari Laukkanen ei jäänyt harmittelemaan liikaa välierätappiota.

– Eihän nämä kisat olisi voinut paremmin alkaa, kun ensimmäisenä päivänä on mitali kaulassa. Pelasin kuusi sarjaa tänään hyvin, mutta Ruotsin tytöt olivat välierässä lyömättömiä. Aamulla kaksi sarjaa olivat itselleni hakemista, mutta sen jälkeen tuntui, että piti laittaa jalat oikeille rimoille ja pallo radalle, niin hyvää tulosta tuli. Stellan kanssa oli mahtava pelata ja meillä oli hyvä fiilis radoilla. Tsemppasimme toisemme mitalipeleihin. Mitali on aina hieno saavuttaa ja tänään tyttöjen kilpailussa oli kova taso, Laukkanen sanoo.

Hienoa oli katsoa myös Suomen toisen parin Melina Vikströmin ja Emma Palermaan pelaamista tänään. Lökforsin tavoin molemmat saivat tänään kasteensa arvokisapeleihin ja tuloksena oli hienosti kuudes sija. Kaksikko päätti päivänsä kuudennen sarjan isoon tulokseen 484 ja heidän yhteispisteet olivat tänään 2339. Vasta 12-vuotias Palermaa oli päivän kymmenes henkilökohtaisissa tuloksissa pistein 1181, ja Vikströmin pisteet tänään 1158.

– Kaikille tytöille sanoin tänään, että pelataan omaa peliä heitto kerrallaan. Tosi ylpeä olen meidän kaikista pelaajista tänään ja ensikertalaisten pelaamisesta. Alkuun oli nähtävissä pientä jännitystä, mutta se voitettiin tänään ja alkoi löytymään rennompaa tekemistä. Aina hyvä merkki, kun pelaajat pystyvät pelaamaan nousujohteisesti. Tiiamarilta ja Stellalta hieno saavutus mitali tänään. Ruotsalaisparille pitää hattua nostaa, sen verran hienosti pelasivat välierässä. Tyttöjen joukkueessa on hyvä henki ja kun kaikki ovat saaneet onnistumisia tänään, lähdetään huomenna luottavaisin mielin joukkuepeliin, sanoo tyttöjen valmentaja Heli Turja.

Keskiviikkona ei pelata mitalipelejä, mutta jännitystä silti riittää, kun sekä pojissa että tytöissä pelataan joukkuekilpailun avausblokit eli kolme ensimmäistä sarjaa.

– Tosi hyvällä fiiliksellä lähdetään pelaamaan ja varmasti on hyvä peli tulossa meille. Jaksetaan keskittyä ja tsempata toisiamme, Laukkanen sanoo.

– Hyvillä mielin lähdetään joukkuekilpailuun. Kaikki meidän joukkueesta pelasivat tänään hyvin, joten meillä on varmasti hyvät mahdollisuudet joukkueena, sanoo puolestaan Lökfors.

Poikien joukkue aloittaa pelit keskiviikkona klo 10.00 alkaen ja tytöt aloittavat oman joukkuepelinsä klo 14.15.

Seuraa junioreiden EM-kilpailuita:

Livestream

Tulossivu 

Rataolosuhde

EM-kilpailuiden aikataulu

EM-kilpailuiden kotisivut

Teksti ja kuvat: Henri Havusela